Avainsana: kaamos

Marraskuun melankolia

Marraskuun varjo laskeutuu harmaana kerälle käpertyneen ihmistä etäisesti muistuttavan hahmon ylle. Paksun peiton alta näkyy ainoastaan muutama hiustupsu ja paljaat varpaat. Käsi painaa kolmatta kertaa torkun pois ja mieli vaipuu unenomaiseen horrokseen. Samaan aikaan takaraivossa jyskyttää, on noustava, syötävä aamupala ja lähdettävä töihin. Niin se arki kulkee eteenpäin, vaikka mieli laahaa perässä.

Kiinnitin aamukahvia juodessa huomion siihen, että pihalla oli se sama harmaus, kun eilenkin. Pari päivää aiemmin huolto haki keinun pois pihasta. Enää en näe ikkunasta naapurin teiniä keinumassa. Viereisen talon edessä on edelleen ne viisi sähköpotkulautaa, jotka on olleet siinä jo viikon. Koskahan nekin haetaan pois?

Onneksi töissä voi työkaverille sanoa, että tänään on huono päivä ja se toteaa niin meillä kaikilla joskus. Heittää perään jotain hauskaa ja pian me nauramme yhdessä. Illalla töistä lähtiessä mummo halaa ja kehuu, miten mukava hoitaja olen. Tulee hyvä mieli ja taas selvittiin yhdestä päivästä.

Kaadan itselleni toisen kupin kahvia, vastaan jäsenille ryhmän offissa ja kerään eväät laukkuun. Rapusta ulos astuessa ensimmäinen pakkaspäivä osuu kasvoihin. Herään, on marraskuu ja minä matkalla töihin.

Bisous Janita V.

Valoa pimeyteen – Suvi

Hellurei! Taas on tullut aika uusien haasteiden. Sain jälleen kunnian aloittaa toteutusten kimaran – sen lisäksi että koko kuluneen viikon päässäni on soinut eräs teinivuosieni renkutus, olen miettinyt aihetta monelta kantilta. Siispä tämäkään aihe ei kohdallani ole yksiselitteinen eikä ole yhtä tiettyä asiaa, jonka tähän postaukseen nimeäisin. Aloitan kuitenkin konkreettisesti ihan oikeista valoista.

Jo samoihin aikoihin, kun kauppojen hyllyt alkoivat pikkuhiljaa notkua joulumakeisista, hiippaili muistini perältä viimevuotinen kalenterini, johon hankin pienet lankavalot. Asensin oitis langan myös nykyiseen Personal Planneriini.

Lankavalot eivät ole kallis ostos ja ne tuovat heti hauskaa fiilistä kaamosajan tuunailuun. Nämä minun valoni ovat Tokmannilta, ja niissä on litteä paristokotelo. Kotelo on helppo sujauttaa kalenterinkansien taskuun ja hieman rautalankaa muistuttava valolanka pujotella menemään.

Mutta kuten sanottua, konkreettinen valo on vain yksi puoli koko asiasta. Mielestäni koko vuoden kantavana valopilkkuna on toiminut koko Kalenterimanian ryhmä. Pimeimpänä, synkimpänä ja koleimpanakin päivänä ryhmän seinältä ja off topic-ketjusta löytää valoa ja lämpöä. Olen nyt ollut ryhmässä jo kolme vuotta, mutta tänä vuonna olen alkanut toden teolla hahmottaa kuinka hieno, suuri perhe minulla on muutaman napsautuksen päässä – Maniaperhe.

Kiitos, että olette ja kiitos, että saan olla!

Rakkaudella, Suvi