Avainsana: joulun bucket list

Plan with Inka – joulun bucket list

Helou helou helou! Tässä postauksessa tehdään yhdessä jouluiselle bucket listille aukeama. Vain muutamalla välineellä ilman tarroja ja teippejäkin sai aikaan kivan eläväisen aukeaman.

Aukeaman tekoon käytetyt tarvikkeet:

  • Musta Mujin 0,5 geelikynä
  • 3 eriväristä Tombown Dual Brushia. Kaksi eri vihreää ja itselläni punaisen puuttuessa tumma pinkki.
  • Sabloona jossa erilaisia muotoja, toimi myös viivottimena.

Ensin vedin yläreunaan viivan otsikolle ja aloitin sivujen täyttämisen sabloonani isoimmilla laatikkokuvioilla. Halusin aukeamalle sekä erilaisia bokseja joihin kirjoittaa kuin myös perinteisempiä listauskohtia. Isojen ruutujen jälkeen sommittelin pari isompaa ympyrää, ja niiden kavereiksi vielä jokusen pienemmän laatikon.

Kun eri muotoisia ja kokoisia kirjoituspaikkoja oli riittävästi, mallasin tyhjäksi jääneisiin kohtiin pienemmällä kuviolla check list -tyyppiselle listaamiselle ruksittavat boksit. Paitsi että perusneliön sijaan käytin piirrettävänä kuviona tähteä. Vähän tähtiloistoa joulufiilistelyyn!

Sitten olikin aika tarttua tusseihin. Otsikko sai olla vihreä, ja sen molemmat päädyt saivat pienet kasvin oksat koristeeksi. Jälkeenpäin harmittaa etten tullut tehneeksi selkeitä mistelinoksia!

Myös kirjoitusboksit ja tähti”ruudut” saivat osakseen väreillä koristelua, ja tässä vaiheessa aukeama syttyi mielestäni eloon! Koristelu jatkui vielä otsikkoa alleviivaillen, sekä parin tyhjän kohdan täyttämisellä yksinkertaisin kuvituksin. Viimeisenä silauksena tartuin vielä mustaan kynään ja piirsin pienet neliöt laatikoiden ja ympyröiden sisälle, niihin voin merkitä ruksin kun siihen kirjoitettu asia on tehty. Tähtiin en lisännyt ruutuja, sillä niihin saa itsessään suoraan laitettua raksit. Sitten aukeama alkoikin olla valmis, vain kirjoitusta vailla! Mitä sinä merkitsisit joulun ajan bucket listille tehtäväksi?

Kalenterimanian YouTube -kanavan viikon 42 videot

Poistokirjoista installaatioksi:

Laura osallistui viikonlopun mittaiseen kirjaston poistokirjoista installaatioksi -työpajaan ja kuvasi installaationsa rakentumisen muistoksi videolle.

***

Joulu bullet journal:

Katja tekee joulu bullet journaliinsa lahjalistaa ja bucket listiä.

***

Plan with Laura:

*Kaupallinen yhteistyö Lahen Kirjansitomon kanssa*

Laura koristelee bullet journaliinsa uutta viikkoaukeamaa käyttäen paperia ja tarroja.

p.s. tästä pääset viime viikon videoihin