Avainsana: jouluinen

Joulukalenterivaihdon kokoaminen

Hei ja hyvää lokakuista keskiviikkoa. Jouluaaton aattoon näyttäisi olevan tänä päivänä aikaa tasan sen kaksi kuukautta. Meitähän on todella moneksi ja ymmärrän täysin, että toiset eivät halua ajatella mitään jouluun liittyvää ennen joulukuuta, mutta sitten on myös meitä, jotka alkavat tunnelmoimaan joulun lähestymistä jo erittäin hyvissä ajoin, kuten ryhmän jouluketjusta voi asiaa päätellä. Tämän kertaiseen keskiviikon postaukseen päätinkin poimia aiheeksi joulukalenterivaihdon kokoamisen, joka on allekirjoittaneella hyvinkin ajankohtainen asia.

Joulukalenterivaihto on kuin Happy Mail-vaihto, jossa kasataan vastaanottajaa ilostuttava kokonaisuus tuunausmateriaaleja. Kuitenkin erona on se, että happy mailissa on vain yksi kirjekuori, kun joulukalenterivaihdossa tuunaustarvikkeet jaetaan 24 luukkuun (esim. kirjekuoreen ja/tai paperipussiin) joulukalenterin tapaan. Luukuissa on siis pieni kalenteriaskarteluun liittyvä ylläri jokaiselle joulunodotuspäivälle. Luukkuihin voi laittaa oikeastaan mitä tahansa kalenterien tuunauksessa hyödynnettävää. Jokainen osallistuu vaihtoon omien mahdollisuuksien ja varallisuuden mukaan. Ennen kaikkea ajatuksella, että lähettää sellaisen vaihdon, jonka vastaanottaisi myös itse ilolla.

Happy mailien tarkoituksena ei ole ostaa uutta, mutta jos kaupasta löytää jotain pientä kivaa mukaan laitettavaksi se ei ole kiellettyä. Esimerkiksi luukkuihin voi laittaa tarroja, washisampleja, kyniä, leimoja, klemmareita, kalenterikoruja, die cutseja, muistilappuja, välilehtiä, kortteja, kiiltokuvia, koristepapereita, pitsiä ja nauhoja. Halutessaan voi myös itse askarrella mukaan klemmareita, shakerin, kalenterikoruja ja muuta kivaa, vaikka vihkon tai välilehden. Jos ei itse välitä askartelusta, mutta nurkissa pyörii kiva kalenterikoru tai käyttämätön vihko voi sellaisen halutessaan laittaa luukkuun. Näissä saa todella käyttää mielikuvitusta ja ennen kaikkea kierrätys kunniaan.

Joulukalenterissa ei olekaan tarkoitus, että kaikki luukut ovat jouluisia. Suunnittelen itse laittavani ensimmäisiin luukkuihin jotain jouluista, jolloin ne saa heti käyttöön, mutta muuten hieman mukaillen vaihtoparin mahdollista tuunaustyyliä ja -mieltymyksiä. Jokainen luukku numeroidaan ja lähetetään tässä vaihdossa S-pakettina seurannan kanssa vaihtoparille. Toivottavasti näistä ”nostoistani” on sinulle hieman apua joulukalenterivaihtoa kootessasi, jos et tänä vuonna ehtinyt vaihtoon mukaan niin ensi vuonna rohkaistut osallistumaan.

Terveisin Aliisa

Kalenterimanian YouTube -kanavan viikon 49 videot

Paint with Laura:

Laura maalaa vesiväreillä jouluisia kransseja.

***

Plan with Laura:

Laura koristelee sinistä aukeamaa vesivärein kalenteriinsa..

***

Joulukalenteri – luukut 1-7:

* MAINOS -Teippitarha.fi *

Laura näyttää mitä ensimmäisen viikon aikana on tullut hänen ihanasta joulukalenteristaan.

p.s. tästä pääset viime viikon videoihin