Avainsana: jäsenpostaukset

Oli synkkä ja myrskyinen yö…

Ei sittenkään, synkkää vaan. Huomasin että pää oli aivan tyhjä, mitään en muista. Aika siis kaivaa kalenteri. Tervetuloa siis tammikuu ja masennuskausi.

Taisin saada ensimmäisen päiväkirjani ala-asteella. Siihen kirjoittelin pienen tytön ajatuksia. Ylä-asteella tuli sit Teinarit. Muistan kuinka ne lukuvuoden loppuun mennessä olivat paisuneet viisinkertaisiksi. Mutta se löytyi aina penaalista. Niinkuin se Body shopin huulirasva.

Vuodet vierivät ja kalentereita tuli ja meni. Aina ne koristeltiin. Niinkuin se päiväkirjakin.

Esikoisen syntymän jälkeen sairastuin masennukseen. Ensimmäinen merkki oli muistin häviäminen.  Kaikki oli kirjoitettava ylös. Mitään ei muistanut. Kalenteri toimitti myös päiväkirjan virkaa ja oli myös jonkinlainen scrap book ja tällaisena se on jatkunut.

Kalentereissa oli työvuorot, nimpparit, synttärit, humppakeikat. … Voi että, niistä löytyi kaikki.

Tammikuussa alkoi taas mun pimeä kausi.  Näin jossain kaupassa hymiötarroja ja päätin että teen seurantaa oloistani. Mutta mihin sen teen!!!! Pian löysin pinkin kalenterin. Pinterestin kuvamaailmaan uppoaa ahdistuneenakin.  Tulostin tarroja, leikkasin, liimasin. Ahdistus helpottui ja musta tuli maanikko.

Sitä en muista miten fb:sä kalenterimaniaan törmäsin. Mutta tää tuli siihen hetkeen kun huomasin, että kaupan kalenteri oli koristeltu niin täyteen, ettei se mene enää kii. Eikä voinut mitään lisätä.

Fb- ryhmässä seurailin pitkän aikaa sivusta. Tykkäilin kyllä muitten jutuista. Pikku hiljaa päivien off-topiceista tuli mun aamun lehti.

20160712_130427

Olin niin yllättynyt, miten voimakas asia voi kalenteri olla, muillekin kun mulle. Se on elämä. Se on mun aivot.

Mulla on siellä kaikki. Lapsien tulemiset ja menemiset, ne vähät hommat. Kuka on käynyt tai missä oon ollut ite. Mun elämä, mun HP. Happy Planner. Lävistäjänä en puhu häppäristä. Pervoo

Sinne saan lisättyä mitä tahdon. Naks vaan ja taas on mun elämässä lisää muistoja mukana. Tai laitan huonon päivän kohdalle itkutarran. Eikä mun tarvi sitä kenellekään selittää. Mun elämää.

Perheen 5v ja 9v tytöt innostuivat kanssa. Heillä on omat kalenterit ja yhdessä tehdään.

Toivon, että kun HP tästä edistyy, löytyisi sieltä enemmän iloisia kuin surullisia tarroja. Mutta se, että voin aina selata omaa elämääni eteen- tai taaksepäin, koska haluan.
Koska mulla ja tuhannella muulla, elämä on ikuistettuna sivuille tekstein, kuvin, värien. Ja menneisyydestä voi ohittaa sen minkä haluaa.

Mä olen Happy Planner, iloinen suunnittelija. Mun elämä on  kansissa. Tuunattuna. Mun näköisenä

Teksti ja kuva: Kati Kaartinen

Minun maniani – Kalenterimania

Maaliskuu. Istuin sohvalla ja surffailin Facebookissa. En saanut otetta oikein mistään. Mieleni oli alakuloinen. Hyvä ystäväni kuoli tammikuussa ja menetin hyvän tyypin, jonka kanssa keskustella maailman menosta. Jälleen kerran selailin Facebookkia, kunnes se ehdotti minulle Kalenterimania ryhmää. Päätin käydä kurkkaamassa. Yhdellä klikkauksella astuin sisälle ryhmään ja huomasin tulleeni omieni joukkoon.

En ole koskaan pitänyt isommin päiväkirjaa, mutta nuoruudessa kirjoittelin teinikalenteriin mitä ympärilläni tapahtui. Nuorena neitinä lähdin au-pairiksi jenkkeihin ja siellä kirjoittamisen lisäksi opin koristelemaan kalenteriani kuvilla ja esim. tapahtumien lipunkannoilla. Laitoin kerran pillin talteen kalenteriin. Se on muisto kivasta Tivolireissusta.

KM_kuva_1
(minä kuvassa vuonna 1979)

Aikuisena olen kerännyt vihkoja. Vihkoja, joihin en kirjoita mitään, mutta säästän niitä koska ne ovat niin kauniita. Harrastan korttien tekemistä ja oivalsin, että tämä kalenterimania tarjoaa hyvän tavan toteuttaa itseään yhdistämällä siihen paperiaskartelu,washien ja tarrojen lisäksi. Jo olemassa olevan materiaalin voi hyödyntää. Niin luulin, kunnes huomasin tarvitsevani Washia, tarroja ja Journaling kortteja. Tai no tarvita ja tarvita…halusin.

Kirjoitan kalenteriini tarinoita jo kuvienkin muodossa…kissa loikoilee ikkunalla kalenterin oikealla sivulla ja katsoo ulos ja näkee perhoset, jotka lentelevät kalenterin vasemmalla sivulla. Kun sivun kääntää näkee, että ollaankin keittiössä kattiloiden ja hillopurkkien maailmassa. Talossa asuu mies, joka kastelee kukkia ikkunalla, jolla kissa loikoilee ja katselee perhosia. Minimalistina pyrin pitämään värit minimissä ja saamaan aikaan jonkinlaisen harmonian, joka miellyttää itseäni siihen asti, kunnes kirjoitan sivuille jotain tekstiä omalla kamalalla käsialallani.

KM_kuva_2 KM_kuva_3

Kuukausinäkymän olen rakentanut teeman mukaan. Ja jos mahdollista olen tehnyt myös teemaan sopivan kalenteriin kiinnitettävän korun tai härpäkkeen, joksi sitä kutsun. Ja kynänkin on syytä kirjoittaa sävy sävyyn sopivaa tekstiä, joten niitäkin tarvitaan ja paljon.

Alkuinnostus on vienyt mennessään ja huomasin pian täyttäneeni ison osan sivuista. Minun oli jarruteltava itseäni, etten täyttäisi kaikkia kohtia, koska enhän minä vielä voi tietää mikä fiilis on tiettynä päivänä. Saako päivä osakseen smile tarran vai laitanko mustan sadepilven ja väritän vielä koko ruudunkin mustalla tussilla piiloon.

Ryhmän myötä olen innostunut taas väreistä, papereista ja maaleista. Ryhmässä on kiva keskustella saman henkisten kanssa ja Off Topicissa voi vaihtaa kuulumisia mistä tahansa aiheesta.

Ja mikä parasta, kun pääkaupungin porukka tapasi toisensa miitissä, menimme kahville ihastelemaan toistemme kalentereita. Yhdeksän täysin vierasta ihmistä keskenään jutteli luontevasti heti kun näimme. Ei ollut sellaista tyypillistä suomalaista ”voi en mä nyt voi näyttää mun kalenteria, kun en mä osaa mitään tuunata…”, vaan jokainen esitteli ylpeänä oman rakkaan kalenterinsa (tai kaksi kalenteria).

Ihanaa, että tämmöinen mania voi vallata ihmisen ihan yllättäen yhdellä klikkauksella.

KM_kuva_4

KiA Winqvist