Kaupoissa on viime aikoina törmännyt erilaisiin magneettisiin kirjanmerkkeihin, joissa ideana on että paperi jää napakasti kahden magneettilevyn väliin. Näin kirjanmerkki pysyy hyvin paikoillaan, eikä luiskahda kirjan tai kalenterin välistä pois. Näitä kirjanmerkkejä on helppo ja nopea tehdä itsekin, niihin saa hyvin upotettua pienet yksittäiset koristeet ja paperilaatikon silput jotka muuten lentäisivät roskiin.
Aloitin kirjanmerkin teon miettimällä sille sopivan koon. Päädyin tekemään siitä sen kokoisen, että se peittäisi juuri kalenterisivulla olevan yhden laatikon. Leikkasin magneettilevystä kaksi samankokoista palaa. Magneettilevyssä kulkee hento raidoitus, ja kannattaakin leikata levyä niin päin että raidoitus tulee valmiissa magneetissa pystysuoraan. Näin vastakkaiset magneetit pysyvät paremmin kohdakkain.
Liitin palat lyhyiltä sivuiltaan kiinni washi-teipillä. Teipin laitoin magneetin nurjalle puolelle (sille puolen, jossa on tarra) ja siitä tuli kirjanmerkille pitävä taite tai saumakohta.
Seuraavaksi leikkasin paperista magneetin kokoisen palan, jonka kiinnitin magneetin tarrapintaan.
Lopuksi jäljellä oli koristelu. Toisesta magneetista tuli teemaltaan Liisa ihmemaassa – henkinen, toinen taas oli enemmänkin tsemppaava positiivisine lauseineen. Halusin magneettien sopivan kalenterin viikkoaukeamiin, joten koristelin vielä aukeamat samalla teemalla ja sävyillä. Magneettien toiset puolet voi sitten myöhemmin mallata sopimaan sivun toisella puolen oleviin aukeamiin.
Maaliskuu. Istuin sohvalla ja surffailin Facebookissa. En saanut otetta oikein mistään. Mieleni oli alakuloinen. Hyvä ystäväni kuoli tammikuussa ja menetin hyvän tyypin, jonka kanssa keskustella maailman menosta. Jälleen kerran selailin Facebookkia, kunnes se ehdotti minulle Kalenterimania ryhmää. Päätin käydä kurkkaamassa. Yhdellä klikkauksella astuin sisälle ryhmään ja huomasin tulleeni omieni joukkoon.
En ole koskaan pitänyt isommin päiväkirjaa, mutta nuoruudessa kirjoittelin teinikalenteriin mitä ympärilläni tapahtui. Nuorena neitinä lähdin au-pairiksi jenkkeihin ja siellä kirjoittamisen lisäksi opin koristelemaan kalenteriani kuvilla ja esim. tapahtumien lipunkannoilla. Laitoin kerran pillin talteen kalenteriin. Se on muisto kivasta Tivolireissusta.
(minä kuvassa vuonna 1979)
Aikuisena olen kerännyt vihkoja. Vihkoja, joihin en kirjoita mitään, mutta säästän niitä koska ne ovat niin kauniita. Harrastan korttien tekemistä ja oivalsin, että tämä kalenterimania tarjoaa hyvän tavan toteuttaa itseään yhdistämällä siihen paperiaskartelu,washien ja tarrojen lisäksi. Jo olemassa olevan materiaalin voi hyödyntää. Niin luulin, kunnes huomasin tarvitsevani Washia, tarroja ja Journaling kortteja. Tai no tarvita ja tarvita…halusin. Kirjoitan kalenteriini tarinoita jo kuvienkin muodossa…kissa loikoilee ikkunalla kalenterin oikealla sivulla ja katsoo ulos ja näkee perhoset, jotka lentelevät kalenterin vasemmalla sivulla. Kun sivun kääntää näkee, että ollaankin keittiössä kattiloiden ja hillopurkkien maailmassa. Talossa asuu mies, joka kastelee kukkia ikkunalla, jolla kissa loikoilee ja katselee perhosia. Minimalistina pyrin pitämään värit minimissä ja saamaan aikaan jonkinlaisen harmonian, joka miellyttää itseäni siihen asti, kunnes kirjoitan sivuille jotain tekstiä omalla kamalalla käsialallani.
Kuukausinäkymän olen rakentanut teeman mukaan. Ja jos mahdollista olen tehnyt myös teemaan sopivan kalenteriin kiinnitettävän korun tai härpäkkeen, joksi sitä kutsun. Ja kynänkin on syytä kirjoittaa sävy sävyyn sopivaa tekstiä, joten niitäkin tarvitaan ja paljon.
Alkuinnostus on vienyt mennessään ja huomasin pian täyttäneeni ison osan sivuista. Minun oli jarruteltava itseäni, etten täyttäisi kaikkia kohtia, koska enhän minä vielä voi tietää mikä fiilis on tiettynä päivänä. Saako päivä osakseen smile tarran vai laitanko mustan sadepilven ja väritän vielä koko ruudunkin mustalla tussilla piiloon.
Ryhmän myötä olen innostunut taas väreistä, papereista ja maaleista. Ryhmässä on kiva keskustella saman henkisten kanssa ja Off Topicissa voi vaihtaa kuulumisia mistä tahansa aiheesta.
Ja mikä parasta, kun pääkaupungin porukka tapasi toisensa miitissä, menimme kahville ihastelemaan toistemme kalentereita. Yhdeksän täysin vierasta ihmistä keskenään jutteli luontevasti heti kun näimme. Ei ollut sellaista tyypillistä suomalaista ”voi en mä nyt voi näyttää mun kalenteria, kun en mä osaa mitään tuunata…”, vaan jokainen esitteli ylpeänä oman rakkaan kalenterinsa (tai kaksi kalenteria).
Ihanaa, että tämmöinen mania voi vallata ihmisen ihan yllättäen yhdellä klikkauksella.
