Avainsana: jäsenen postaus

Viisi salaisuutta kalenterirauhan takaa

Kalenterirauha, se paljon puhuttu ja pohdittu tila, jossa ei pahemmin haikaile muiden kalenterien perään, eikä vaihda kalenteria parin kuukauden välein… Kuulostaako vieraalta? Niin minullekin vielä muutama kuukausi sitten!

Kaikki alkoi toukokuussa Helsingissä järjestetyistä Kässäfestareista. Ostin aivan ihan Archer & Oliven muistikirjan, jonka hinnan olin kyllä varmasti jossain nähnyt ja oli se myyntipöydässäkin selkeästi esillä, mutta en vain huomannut. Kyllähän se kirpaisi, kun tajusi juuri maksaneensa lähes neljäkymppiä yhdestä pistekirjasta, jonka hylkää todennäköisesti jälleen parin kuukauden päästä. Minullahan on hyllyssä iso kasa pistemuistikirjoja, joissa on varmaan korkeintaan kolme kuukautta.

Tähän ihanuuteen aloitin sitten bujoilemaan kesäkuun alusta. Koska siitä on kuitenkin jo yli kolme kuukautta, enkä edelleenkään haikaile uuden muistikirjan perään, voin jo puhua kalenterirauhasta. Tähän olen tyytyväinen.

Olin ennen tuota muistikirjaa palannut bujoilun juurille niin kuin Ryder Carroll sen oli alunperin tarkoittanut, koska motivaatio oli lopussa. En enää jaksanut väsätä viikkoaukeamia, joten olin lähinnä muistini ja kännykkäni varassa pari kuukautta. Pääsin jälleen siihen ytimeen ja pääsyyhyn, miksi bullet journal sopii juuri minulle parhaiten. Muokattavuus. Se, että siihen saa juuri sen, mitä itse kaipaan. Ei haittaa, vaikka ei pariin viikkoon jaksaisi kunnolla… Kuten alla olevassa kuvassa näkyy. Heinäkuussa en tehnyt kahta viikkoa ja lopulta vain kirjoitin aukeamalle vähän siitä, mitä sinä aikana oli tapahtunut.

Archer & Olivea aloittaessa pohdin paljon, mitkä ovat juuri minulle ne pääjutut ja toisaalta myös sitä, mikä oli aina tappanut motivaationi yhä uudelleen ja uudelleen. Liikaa eteenpäin kerralla ei saanut tehdä, koko kuukauden tapaseuranta ja muu jäi aina lopulta puolitiehen ja viikkoaukeama piti olla helposti tehtävissä. Ja mielellään samanlainen joka viikko, koska mielekkään viikkoaukeaman etsimiseen meni aina suunnattomasti aikaa ja vaivaa.

Kesäkuussa tein vielä joitain virheitä ja samoin heinäkuussa, mutta nyt alkaa tuntua, että viimein olen siinä pisteessä, jossa kaikki sujuu. Välillä teen kuluvan viikon viikkoaukeaman vasta keskiviikkona vaikka en jaksaisi, mutta silti löydän motivaation esimerkiksi siitä, ettei tähän leiskaan mene montaa minuuttia. Nykyään minun ei tarvitse laskea edes pistevälejä, koska muistan senttimäärät ulkoa. Tämä on leiska, jota on helppo koristella, mutta joka on helppo pitää myös sellaisenaan. Tähän mahtuu vähäiset menoni, viikon tapaseuranta, ruokalista ja seuraavan viikon asiat.

Mitkä olivat siis minun ydinjuttuni kalenterirauhan saavuttamiseen?

  1. Aivan liian kallis muistikirja. Eihän tätä raaski olla käyttämättä!
  2. Toimivat viikkoaukeamat ja nopeus – kun kuukausiaukeamaan menee vartti ja viikkoaukeamaan kymmenestä minuutista kahteenkymmeneen minuuttia, se ei vie aikaa ja sen ehtii helposti tekemään vaikka tauolla ollessa.
  3. Motivaatiota tappavien asioiden pois tiputtaminen.
  4. Asioiden pitäminen mahdollisimman simppelinä.
  5. Ja en katso nettikaupoissa ja kaupoissa kalentereita sillä silmällä. (Paljastus: Metsästin ystävälleni mahdollisimman hyvin toimivan kalenterin Suomalaisesta kirjakaupasta ajattelematta yhdenkään kohdalla, että haluaisin sen.)

Toivottavasti en viikon päästä löydä itseäni uuden kalenterikriisin edestä!

-Aleksi

Aura ja aloittamisen vaikeus

Aura ja aloittamisen vaikeus. En nyt tarkoita Aura-juustoa, sillä sen kanssa minulla ei ole vaikeuksia, vaan puhun tuosta ihanasta Aura Notebookista. Jos olette nähneet sen, niin ymmärrätte minua. Jos ette ole nähneet sitä, niin pidätte minua varmaan ihan outona.

Olin Kalenterimania-ryhmässä lukenut paljon ihastuneita kirjoituksia kyseisestä muistikirjasta, mutta en oikein syttynyt ajatukselle hankkia sitä, ainakaan ihan heti. Kyselin siitä paljon ja katselin kuvia, mutta tuntui, että tuo ei taida olla minua varten. Niin luulin, kunnes koitti päivä, jolloin kohtasimme Akateemisessa Kirjakaupassa. Olimme mieheni kanssa ostoksilla, ja hän päätyi tekemään virheen, joita mies tietääkseni tekee hyvin harvoin. Olimme kirjakaupassa, hän antoi minulle luottokorttinsa ja sanoi, että mene ostoksille, hän istuu tässä alhaalla. No minähän tietty menin ja kun pääsin Akateemisen Kirjakaupan toiseen kerrokseen, näin sen melkein heti. Tuo oli ensikohtaaminen minun ja Auran kanssa. Silittelin, hypistelin ja selasin sivuja. Sitten se tapahtui. Minä ihastuin sen paperiin, väreihin ja kaikkeen mitä siinä on. Minun oli pakko saada se ja kuinka sattuikaan, kädessäni oli mieheni luottokortti eli Aura pääsi lähtemään kanssani kotiin.

Kotona avasin varovasti ostoksiani ja siellä se edelleen oli, ihana Aurani. Silittelin sitä ja tietysti minun piti ottaa muutamia kuviakin samalla. Laitoin sen hellästi työpöydälleni odottamaan, että ottaisin sen käyttöön. Kuinka oli mahdollista, se oli siinä myös seuraavan päivän ja seuraavan viikon sekä kuukauden. Mitä nyt? Ihana Aura oli pöydälläni ja en vain pystynyt ottamaan sitä käyttöön. Päivittäin silittelin ja selailin sitä, mutta en vain saanut kirjoitettua tai piirrettyä, tai oikeastaan mitään muutakaan. Aloin todella miettimään missä vika. Lukiessani Kalenterimania-ryhmässä ketjuja huomasin, että muillakin oli vähän vastaavanlaisia tuskailuja muistikirjojensa kanssa. Ryhmäläisten tuskailun syyksi selvisi Auran ihanuus – kun on oikein ihana tuote, niin sen aloittaminen on kovemman kynnyksen takana, koska pelko sen sotkemisesta on niin suuri. Kaikki mitä sinne kuvittaa tai kirjoittaa ei ole yhtä täydellistä kuin mielestäsi tuo muistikirja on. Aloin myös hyvin ymmärtämään kirjailijoiden ja taiteilijoiden valkoisen kankaan/ tyhjän paperin pelkoa. Mielessä miettii, että onko siinä mitään järkeä mitä siihen tekee tai piirtää.

Eräänä iltana otin itseäni niskasta kiinni ja potkaisin takamuksiini (näin kuvannollisesti.) Otin Auran eteeni ja aloin miettimään ensimmäiseksi helpointa tekemistä eli minkä kuvan laittaisin alkuun. Siitä oli ehkä helpoin aloittaa, koska olin vähän suunnitellut asiaa ja olin päättänyt, että leikkaan sen kuvan jostain. Minä pystyin siihen, sain aikaiseksi korkata Aurani. Siitä se sitten alkoi – minun ja Auran yhteinen matka päivä ja viikko kerrallaan. Nyt olen jo täydellisen rakastunut ja täydessä yhteisessä harmoniassa Aurani kanssa. Suosittelen kyllä kaikkia tutustumaan Aura Notebookiin, mutta vaadin itselleni vastuuvapautta siitä mitä se saa aikaiseksi sinussa, kun kohtaatte.

-Sari