Avainsana: ideat

Kuinka tasapainotella elektronisen & peruskalenterin välillä

Nykypäivänä eletään niin tiukasti digitaalisessa maailmassa, että useat työpaikat ja muut organisaatiot ovat siirtyneet täysin elektronisiin kalentereihin. Nuo kalenterit täyttyvät sitten useista erilaisista kalenterikutsuista ja ilmoituksista ja monesti hyvinkin nopeasti itse tajuaakin, että se elektoninen kalenteri näyttää tältä:

En tosiaankaan kiellä esimerkiksi Google kalenterin helppoutta ja yksinkertaisuutta työpaikoilla. Isollekin porukalle on todella helppo lähettää kalenterikutsu, jonka sitten jokainen itse päättää hyväksyä tai olla hyväksymättä. Tuollaisten kalenterien kautta on helppo jakaa informaatiota ja varmistua, että kaikille menee samat tapaamisajat ja -tiedot. Mutta miten sitten toimia, kun sydän vetää palavasti perinteisen, paperisen kalenterin suuntaan, mutta työorganisaatio vaatii esimerkiksi Google kalenterin käyttöä?

Itselläni vuosi opiskelijajärjestömme hallituksessa yritti vavisuttaa rakkauttani perinteisiä kalentereita kohtaan. Hallituksemme puheenjohtaja rakasti kirjoittaa jokaisen mahdollisen tapaamisen ja tapahtuman Googlen kalenteriin, mikä aiheutti myös jonkinlaista ahdistusta allekirjoittaneelle. Kalenteri oli aivan täynnä ja puhelin pilpahteli jatkuvasti ilmoittaen erilaisista tehtävistä, tapahtumista tai tapaamisista. Ajatuskin siitä, että kirjaisin kaiken vielä rakkaaseen Kate Spadeni aiheutti suorastaan sydämen kouristuksia.

Vuoden mittaan kuitenkin huomasin, kuinka kätevä tuo kaikille yhteinen kalenteri olikaan. Jokaisella oli sama tieto kaikista deadlineista – kukaan ei voinut sanoa, että ei tiennyt jonkin asian tapahtuvan paikassa x aikaan y. Tehtävien koordinointi oli helppoa ja yhteistyö helpottui huomattavasti. Hyvistä ja positiivisista puolista huolimatta en ollut kuitenkaan valmis siirtymään pois perinteisen kalenterin käytöstä. Mutta ymmärsin kyllä, että jokaisen asian siirtäminen Googlen kalenterista olisi aivan täyttä ajanhukkaa. Miten siis tasapainotella kahden täysin erilaisen kalenterin välillä?

Opin vuoden aikana, että perinteiseen kalenteriin oli hyödyllisintä siirtää vaan ne tärkeimmät tapaamiset ja tapahtumat. Tähän kategoriaan itselläni tosiaan kuului hallituksen kokoukset, järjestämämme tapahtumat ja muut tapahtumat, joissa läsnäolomme oli pakollista. Useat muut pienemmät deadlinet oli helpompaa pitää pelkästään Googlessa – pysyipä Kate Spadenikin nätimpänä kun jokaisella päivällä ei ollut kuutta eri huomioitavaa tehtävää! Välillä pelotti, että unohdan jotain jos en kirjaa sitä konkreettisesti paperille, mutta hiljalleen oppi, että mitkä asiat kannatti kirjoittaa ylös, ja mitkä kannatti pitää vain elektronisessa muodossa.

Tänä vuonna olen jälleen mukana ties missä – opiskelijajärjestömme yhdessä valiokunnassa, yhdessä hallituksessa, kalenterimaniassa, ja lisäksi minulla on vielä Turun yliopiston valinnaiset verkko-opinnot ja toivottavasti jossain vaiheessa vielä työt. Aionkin ottaa Google kalenterin ja Kate Spadeni rinnalle pienen, Hong Kongista ostetun kalenterin, jota kannan aivan jokainen kerta mukanani poistuessani kotoa. Sinne kirjaan ne juoksevat tehtävät, joita en oikein Kate Spadeen halua kirjata, mutta joita ei vielä myöskään löydy Googlesta ja myös kaikki muutkin mahdolliset tehtävät. Haluan edelleen pitää Kate Spadeni hyvänmielen kalenterina, jonne merkitsen kyllä kaikista tärkeimmät asiat, mutta en täytä sivuja kaikilla mahdollisilla merkinnöillä. Tasapainottelu perinteisen kalenterin ja elektronisen välillä aiheutti siis sen, että minun oli hankittava vielä kolmas kalenteri, joka on pieni ja kompakti ja toimii kalenterina, jonne kirjaan aivan kaikki menot.

Unelmien kalenteri | Inka

Ajatus siitä, että voisi itse suunnitella itselleen unelmiensa kalenterin, on näin maanikkona erityisen kutkuttava. Hetkeksi aikaa iski kuitenkin myös jonkinlainen lamaannus tämän ajatuksen äärellä – millainen olisi varmasti täydellinen, unelmieni kalenteri, kun kaikissa jo olemassa olevissakin on omat hyvät ja kauniit puolensa? Lähdin listaamaan paperille asioita joista kalentereissani pidän, ja pian alkoikin hahmottua jonkinlainen mielikuva täydellisestä yksilöstä.

Kannet. Kansien olisi ehdottomasti unelmien kalenterissa oltava ihanat. Eikä vain ihanat, vaan kutsuvatluokseenkilometrinpäästä-ihanat! Omalla kohdallani tämä tarkoittaisi värimaailmaltaan joko minttua, vaaleanpunaista, tai mustavalkoista. Lisäksi jokin kaunis kuva, tai quote, foilattuna olisi ehdottomasti plussaa! Ensimmäisenä näen mielessäni kultafoililla tekstin ” Not every day is good, but there is something good in every day ♥ ”. Oma lemppari quoteni. Kuvaksi taas tulisi ehdottomasti kuningaspyton, voi miten nätiltä piirros jostakin omasta käärmestä näyttäisikään foilattuna kuvana.. Yksisarvisetkin olisivat myös yksi varteenotettava vaihtoehto kansikuvitukseen.

Taskuja olisi ehdottomasti oltava! Taskut voisivat olla yhdistelmä Heidi Swappin ja Color Crushin taskuista; riittävästi tarpeeksi syviä pikkutaskuja ja yksi iso tasku edessä, ja iso tasku takana. Ja yksi läpinäkyvä luukku eteen, koristeluita, esimerkiksi valokuvaa/pl-korttia varten!

Kalenterityyppi. Tämä on itselleni ehkä vaikein mietittävä. Tykkäsin rengasplanneristani, mutta niin tykkäsin myös itsetehdystä a5-vihkokalenteristani. Ja rakastan travellers notebookkiani. Jos voisi yhdistää jämptit, nepparikiinnityksellä olevat kannet, rengasmekanismin JA travellers notebook-tyyppisen kuminauhaosion, voisi se olla ehkä ratkaisu. Tai sitten menisi vain sekavaksi jos samassa kalenterissa olisi useampi kiinnitystapa sivuille/inserteille..Hmm! Tätä en osaa siis oikein päättää, joten ohoi, jos joku haluaa minut suunnittelemaan kalenteria – tämän miettimiseen tarvitsen lisäaikaa, kiitos 😀

Sivut saisivat olla aika koristelemattomia, jotta omille koristeille ja luovuudelle olisi mahdollisimman paljon tilaa! Päivät voisi olla vaakaan, ja mieluiten päiväämättömät. Itse saisi silloin päättää koska kalenterin aloittaa, ja valita päivämäärien värin muuhun viikon koristeluun sopivaksi. Yksi hauska vaihtoehto olisi myös se, että kalenteri sisältäisi monia erilaisia viikkoaukeama designeja, jotka vaihtelesivat viikosta toiseen! Joitakin mietelauseita tai pieniä mustavalkoisia kuvia voisi ehkä sivuilla olla jo valmiina, ei kuitenkaan paljoa. Sivujen materiaalin tulisi olla laadukas! Paksuhkoa, jämptiä paperia, joka ei rypisty helposti, tai päästäisi tussienkaan värejä läpi.

Mitä muuta kalenterini sisältäisi viikkoaukeamien lisäksi? Ainkin reilusti muistiinpanosivuja, to do-listapohjia ja kauniita välilehtiä! Vaaleanpunaisia, turkooseja ja mustavalkeita välilehtiä, kimmeltävin yksityiskohdin. Kuvituksina raitoja, pilkuja, kameroita, ilmapalloja, kirjoituskoneita, sulkia, timantteja.. Täydellisessa kalenterissa olisi myös selkämyksessä valmis paikka kalenterikoruja varten!

Miltäs kuulostaa, voisiko minun unelmieni kalenteri olla sinunkin makuusi sopiva?

♥, Inka