Avainsana: ideat

LEVEL 10 LIFE

Level 10 Life on Hal Elrodin Miracle Morning -kirjasta tuttu työkalu henkilökohtaisen kasvun suunnitteluun ja seurantaan. Tämä sopii erityisesti sellaisille ihmisille, joilla on epämääräistä tyytymättömyyttä elämäänsä, mutta ei oikein saa kiinni ratkaisuista.

Idea on, että elämää ajatellaan kymmenen osa-alueen kautta, ja arvioidaan omaa suhtautumista ja tyytyväisyyttä jokaiseen alueeseen erikseen. Jotta voi suunnitella minne haluaa päätyä, pitää ensin tietää missä on nyt. Tarkoitus ei ole tehdä elämästä suorittamista, vaan miettiä mitä se on mitä haluan, ja miten siihen pääsisin.

Mittarina käytetään usein ympyräkaaviota, joka on jaettu kymmeneen osaan. Tämän piirtäminen itse kalenteriin on aika hidasta ja hankalaa, joten voi käyttää myös netistä löytyviä valmiita pohjia, tai toteuttaa mittarit esimerkiksi pylväinä. Tyyli on vapaa, ja toki voit halutessasi myös jättää pois osioita jos ne tuntuvat sopimattomilta sinulle.

Näin se toimii:

Jos teet trackerin kalenteriin / bujoon, tarvitset tätä varten aukeaman verran tilaa. Valitse haluamasi malli mittarille ja piirrä tai liimaa tulostettu kaavio vasemmanpuoleiselle sivulle.

Arvioitavat osiot ovat perhe, henkilökohtainen kasvu, hengellisyys (spirituality – tämä tarkoittaa jokaiselle varmasti vähän eri asioita, itse ajattelen tämän kohdan sellaisena sisäisen rauhan mittarina), raha, työ, romantiikka/parisuhde, hauskuus, antaminen / hyvän tekeminen, terveys, koti.

Arvioi tyytyväisyyttäsi osio kerrallaan asteikolla 1-10 ja väritä sopiva määrä ruutuja. Useimmat käyttävät tässä eri väriä joka kohtaan, mutta toki mittari voi aivan hyvin olla myös yksivärinen. Voit vetää väripalkin loppuun mustan paksumman viivan, jotta myöhemmin näet mistä olet lähtenyt liikkeelle. Jatkossa mittariin palataan kuukauden tai esimerkiksi puolen vuoden välein ja arvioidaan, miten tilanne on muuttunut.

Seuraavaksi tee toiselle sivulle kohta jokaiselle osiolle, muutama rivi per aihe. Pohdi mitä pitäisi tehdä, minkä pitäisi olla toisin ja millä tavalla, jotta olisit tyytyväisempi. Tässä kohdassa ajatus on maalailla sitä elämää millaista haluat elää. Kirjoita positiivisia lauseita sen sijaan että kiellät itseltäsi asioita.

Esimerkki: Haluaisin että perhe viettäisi enemmän aikaa yhdessä ja olisi kivaa. Perinteisesti tulisi kirjoitettua esimerkiksi ”en notku kännykällä, lopetan tiuskimisen, lapset ei katso enää piirrettyjä”. Sen sijaan pohdin millaista elämä olisi kun tämä toive toteutuisi. ”Suunnittelen viikonlopuiksi yhteistä tekemistä. Tehdään yhdessä pelisäännöt, jotta siivous ja kauppareissut sujuu ilman kriisejä”. Jälkimmäinen tapa ohjaa sinua automaattisesti kohti eteenpäin vievää toimintaa.

Klassinen esimerkki on laihduttaminen – sen sijaan että kirjaat mikä kaikki pitää lopettaa ja mitä kaikkea pitää tai ei saa tehdä, että voisit olla mielestäsi täydellinen, kirjoita millaista on, kun on se -10kg. ”Voin hyvin, kun syön terveellisesti. Pää pysyy kasassa kun käyn salilla ja on ihanaa ostaa uusia vaatteita”

Näitä kohtia voi toki itselleen avata enemmänkin kuin muutaman rivin verran. On hyödyllistä pohtia mihin olisi tyytyväinen ja miksi. Mikä tekee just sun onnellisuuden? Usein kyse on hirmu pienistä asioista loppujen lopuksi.

Nyt kun sinulla on tehtynä katsaus tähän hetkeen, valitse 3-4 osa-aluetta, joihin keskityt seuraavan kuukauden ajan. Päätä, että teet joka päivä jotain, mikä vie näitä asioita parempaan suuntaan. Kuukauden päästä voit arvioida, jatkatko samojen osa-alueiden parissa, vai vaihdatko jotain. Jos esimerkiksi terveyden kohentaminen on agendalla, se kannattaa toki pitää koko ajan mukana jossain mittakaavassa.

Joskus voi olla vaikeaa kirjoittaa auki millaista sitten on, kun asiat ovat paremmin. Saattaa tuntua absurdilta maalailla elämää missä on tyytyväisempi, asioiden muuttaminen voi tuntua ylivoimaiselta. Mutta kun olet käynyt läpi nykytilanteen ja olet määritellyt unelmiesi elämän, on helpompaa lähteä pilkkomaan tavoitteita pienempiin palasiin.

Sellainen elämä, mihin juuri sinä olet tyytyväinen, ei ole asia mikä jonain päivänä saavutetaan ja sitten vaan ollaan onnellisia pysyvästi. Elät elämääsi ja unelmiasi tässä ja nyt, joka päivä. Joka päivä voit tehdä valintoja mitkä tekevät sinut onnellisemmaksi, ja kokonaistyytyväisyys kasvaa. Elämässä on aina myös ikäviä asioita, tai sellaisia olosuhteita mitä emme tässä ja nyt voi muuttaa. Voimme kuitenkin suhtautua toisin, tai lisätä ja ennenkaikkea huomata hyviä, onnellisuutta lisääviä asioita, jolloin kestämme myös ne karikot paremmin.

Aiotko kokeilla? Kerrothan kommenteissa miltä työkalun käyttö on tuntunut! Vastaan mielelläni myös kysymyksiin.

<3 Susanna

Minun kalenterini

Täällä kirjoittelee melko tuore kalenterimaanikko, hei! Kaikki alkoi alkukesästä, kun vanha kalenterini loppui, enkä halunnut ostaa tylsää kaupan kalenteria. Päätin askarrella kalenterin itse. Kiekot kalenteriin ostin Heidin Korttipajasta ja paperit kalenteriin leikkelin joskus Lidlistä ostetusta paperikosta. Rei´ittimellä tein siihen reijät, ja saksilla leikkasin pienet lovet, jotta paperin saa liu’utettua paikoilleen. Tykkään kalenterini sivujen liikkuttelusta. Siivous-trackerit ja lasten lukujärjestykset seuraavat perässä, kun kuukaudet menevät eteenpäin.

Eksyin kerran YouTubessa Amandarachlen kanavalle, jonka kautta tutustuin bujoiluun ja kalenterin koristelemiseen. Sittemmin löysin tieni Facebookin kalenteriyhteisöihin – nyt vähän harmittaa, etten tiennyt tällaisten olemassaolosta aiemmin! Olisin kalenteriholistina ja tussimaanikkona tehnyt kalenterini melko toisenlaiseksi kuin nyt. Sittemmin olenkin joitain sivuja kalenteriini uusinut, koristellut enemmän ja lisäillyt kuukausitrakkereita.

Siitä päästäänkin tämän viikon viikkoaukeamaan! Tombown tussit ovat uusin intohimoni, ja kirjoittelu ihanan värisillä tusseilla on vain niin terapeuttista. Väriksi valikoitui uusimpien tussieni joukosta kaunis ja utuinen sävy: Mist purple 553.

Viikonpäivät kirjasin niin, että Clas Ohlsonilta ostetun sticky note-paperiteipin leikkasin kolmeen kapeaan soiroon, ja kiinnitin paperille.  Teipin päälle kirjoitin viikonpäivät, ja revin teipin pois. Näin sain aikaiseksi efektin boordista, joka on letteringin eli kirjoituksen ”edessä”.

Samaa tekniikkaa käytin to do-listan ja ruokalistan reunuksissa. Teippasin kohdat ja ympärille piirtelin lehtiä. Ruokalista jäi vielä kuvausvaiheessa suunnittelematta, mutta ehkäpä sunnittelen sen myöhemmin..  Sivun sisäreunoihin laitoin vähän washia tuomaan väriä muuten aika vaaleaan viikkoaukeamaan. Viikonlopun kohdalle kirjottelin tuollaisen pikku muistutuksen, että myös itsestään täytyy pitää huolta, ja rakastaa myös itseään.

Pienet koulubussit olen piirrellyt koneella, tulostanut ja leikannut muotoonsa.  Viikko-aukeamasta tuli mielestäni oikein nätti. Viikonloppuna sen askartelin, värit ja kaikki jotenkin kuvastavat minun sen hetkistä olotilaa, olin hieman alakuloinen. Muutenkin syksy ja sen pimeys sekä sateet saavat minut hieman masentumaan. Täytyy ensiviikolle tehdä jotain oikeen reippaita värejä, jospa siitä mielikin kirkastuisi!

Syysterveisin, Jolanda