Helou helou helou! Täällä kirjoitteleepi otsikon mukaisesti Inka. Muutama postaus onkin jo tätä uusinta torstaihaasteiden sarjaa takana, eli toisesta ylläpitäjästä inspiroitumista. Kun pareja arvottiin, ja näin saaneeni Emmin inspiraation lähteeksi, kihisin ilosta! Emmistä tuli itselleni mieleen samantien kahvi ja kissat! Molemmat teemoja joista olisi ihana ammentaa tätä haastetta varten.

Yhdistän Emmin myös vahvasti japanilaisiin kalentereihin, ja siksi valitsinkin tällä kertaa tuunaukseen omaan ihkaensimmäisen japanilaiseni. Kyseessä on Hobonichi Weeks Mega 2024, jonka olen päivännyt itse tarroilla uudelleen vuoteen 2025. Mitään muuta en tähän pikkuiselta tuntuvaan kalenteriin vielä ollut tuunannut, joten aika spesiaalitapaus!

Kaivoin esille kaikki tarrat jotka mielessäni tähän sopisivat, sekä pari Tombown tussia. Pari washiakin toki löysi tiensä pöydälle eteeni. Kun tänä- ja viimevuonnakin on ollut käytössä A5-koon kalenteri, tuntui ensin etten saa aukeamalle millään mahtumaan mitään mitä halusin. Lopulta onneksi sain vain annettua mennä, ja aukeama alkoi hahmottua. Kun kalenteriviikko oli valmis, jäi käteen vieläkin kourallinen Emmin mieleen tuovia kahvitarroja. Päädyinkin tekemään toisenkin tuunauksen – yhden aukeaman pikkuiseen arttikirjaani!

Suuren suuri ei tässäkään ollut työstettävä pinta-ala, mutta toisin kuin kalenterissa, ei kollaasi-artjournal -aukeamaan tarvinnut jättää tarkoituksellisesti kirjoitustilaa. Aukeamasta tuli aika söpö, ja tiedän että se tulee olemaan myöhemmin selaillessa mukava muisto joka tuo väkisin mieleen Emmin!

-Inka