Postauksessa käytetty vihko sekä sapluuna ostettu kaupallisessa yhteistyössä Korttipajalta ja osa teipeistä ostettu yhteistyössä Teippitarhalta.
Tiedättekö tunteen, kun ajatus ja toteutus eivät kohtaa? Minä tiedän. Aloin innoissani tehdä viikkoaukeamaa pelkillä washiteipeillä mutta hyvin nopeasti totesin ettei tästä nyt vaan tule sellaista, kun suunnittelin. Päässä pyöri liian monta ajatusta eikä ne yksinkertaisesti vain mahtuneet samalle aukeamalle. Teipit olivat vääriä, värit olivat vääriä ja toteutus oli väärä. Välillä on ihan okei mokata, vaikka aukeaman epäonnistuminen ärsyttääkin. Onneksi se on vain yksi viikkoaukeama koko vuodessa ja aina voi aloittaa alusta.
Hylkäsin alkuperäisen suunnitelman viikkoaukeamasta pelkillä washiteipeillä ja tartuin seuraavaan Kalenterimanian Facebook-ryhmän jäsenten minulle heittämään tuunaushaasteeseen. Päätin tuunata kuukausiaukeaman Priman Traveler’s journal -vihkoon juuri vaihtuvan Huhtikuun kunniaksi.
Aloitin aukeaman tekemisen leimaamalla ensimmäisenä päivämäärät mustalla musteella. Jo toisen numeron kohdalla olin menettää hermoni, kun muste oli tarttunut myös leimasimen reunoihin. Hetki syvään hengittelyä ja pulssin tasaantumisen odottelua. Mitä useamman numeron kohdalla näin tapahtui, ei se enää häirinnyt niin paljoa. Oikeastaan hieman tuhruinen lopputulos olikin lopulta aika kiva. Sivun yläosaan tuputtelin Tim Holtz collectionin -sapluunan läpi roiskeita. Sapluunoista ja musteista on ehdottomasti tullut yhdet lempituunaisvälineistäni. Tulette varmasti näkemään niitä jatkossakin aukeamillani.
Koko aukeaman värimaailma ja idea lähti kuvassa näkyvästä tulppaanit lehtileikkeestä. Halusin nostaa kuvan pääosaan kerrostamalla sen kuvio- ja kakkupaperin kanssa yhdeksi isoksi kokonaisuudeksi aukeaman oikeaan alakulmaan. Vihkokaupasta ostetulla rusettileimasimella tein kuukauden tärkeimmän merkinnän yhdennentoista päivän kohdalle muistutuksena hääpäivästä.
Alkuperäisten suunnitelmien täyskäännöksen jälkeen olen tyytyväinen aukeaman lopputulokseen. Siinä ei ole yhtäkään tarraa ja silti se on minun näköinen. Joskus kannattaa uskaltaa oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja sitä saattaa yllättyä itsekin.
Aloitetaas tämän luvun alusta. Löysin kalenterituunauksen 2017 helmikuussa kun olin äitiyslomani alkumetreillä. Olen aina kirjoittanut ja pitänyt päiväkirjoja, vaikka se jäikin tauolle pitkäksi, pitkäksi aikaa jossain vaiheessa. Niinä aikoina muistan kovasti kärsineeni siitä, ettei minulla tuntunut olevan tapaa toteuttaa itseäni tai keinoja saada päässäni pyöriviä ajatuksia ulos. Kun löysin Kalenterimanian, oli kuin olisin tullut kotiin. Harrastus itsessään kolahti ja kovaa, sekä lämmin ja aktiivinen ryhmä harrastajia sen ympärillä oli kuin iso joukko uusia hyviä ystäviä. Ryhmässä oli hyvä olla, opetella ja saada uusia vinkkejä ja inspiraatiota omille ideoilleen!
Lähes koko sen ajan kun olen kuulunut ryhmään, olen ollut myös yksi Kalenterimanian ylläpitäjä. Ylläpitohommat ovat tuoneet uudenlaista kokemusta ryhmässä toimimiseen ja toki myös mahdollistaneet ihan uusia juttuja, kuten tämän blogiin kirjoittamisen. Vaikka me ylläpitäjät asumme eri puolella Suomea ja näemme todella harvoin, on porukasta tullut tiivis ja töitä tehdään paljon yhteisen tavoitteen eteen. Se tavoite on säilyttää Kalenterimania innostavana hyvänmielen ryhmänä ja sellaisena juttuna, joka innostaa ja ihastuttaa niitäkin jotka eivät vielä tiedä kyseisestä harrastuksesta mitään! On ollut hienoa kuulua porukkaan, joka vie tätä juttua eteenpäin!
Vuosien aikana olen ehtinyt kokeilla kaikenlaista harrastukseen liittyvää! Toisaalta tiedän, että vähintäänkin yhtä paljon on vielä löydettävää ja ihasteltavaa. Ylläpidossa olen myös saanut – ja joskus vähän joutunutkin! – menemään sinne oman mukavuusalueen ulkopuolelle osoittaakseni muille, että hei: kannattaa kokeilla vaikkei osaisi vielä ollenkaan. On ollut huippua huomata, että on onnistunut esimerkillään rohkaisemaan muita saman epävarmuuden voittamisessa, jota itse tuntee. Sen lisäksi samalla on löytänyt itsestään ihan uusia puolia kuin vahingossa. Sen siitä saa kun on suuna päänä kaikessa mukana!
Tämä harrastus on tullut minulle todella isoksi osaksi elämää ja antaa minulle paljon. Se näkyy kaikilla elämäni osa-alueilla: töissä, lapsen muistojen keräämisessä, päiväkirjoina, kalentereina, korttiaskarteluna ja lukemattomina laatikoina kaikenlaista sekalaista sälää, jota aina pengon innostuksissani kun saan jonkun idean. Jopa mies joutui osalliseksi tästä kerran… tai pari.. Tämän on mahdollistanut mahtava ryhmä sekä kanssamaanikoiden tuki ja innostus, mutta myös ihanat yhteistyökumppanimme. Se mahtava palvelu ja laaja tuotevalikoima on murtanut minulta monta ostolakkoa, repinyt monet ostohousut ja rutistanut kassavarani rusinaksi, mutta mitään en kadu. Niistä kaikista aarteista on syntynyt jotain ihanaa ja muisteltavaa, ja niitä ei voi rahassa mitata sen jälkeen enää koskaan. Eli: Se Hämeenpuiston vihkokauppa, Chic Company, Heidin Korttipaja, Teippitarha, Klemmarikellari, Käsitellen, Ajasto ja Pikkuleppis, iso kiitos: ihan aina löytyy uusia lempituotteita!
Kalenterimania on tuonut minulle tavan toteuttaa itseäni, tavan purkaa tunteitani ja ajatuksiani rakentavasti ja tehdä niistä jotain kaunista. Se on tuonut minulle ystäviä, vienyt minut ulkomaille ja tuonut jopa takaisin. Huh, paljon mahtuu kolmeen vuoteen harrastamisen saralla! Sepä se, kun kyse on olevinaan ”vain” harrastuksesta. Omalla kohdallani, ja tiedän monen muunkin niin sanoneen, puhuisin jo elämäntavasta. Ja aion pysyä valitsemallani tiellä – on tää huippuhommaa!
Yhden valinnan olen tehnyt toisin viime viikon aikana. Valitsen olla jatkamatta Kalenterimanian ylläpitäjänä. Minulla on ollut paljon elämänmuutoksia viime vuosien aikana. Toisaalta ylläpitäjänä olo on antanut paljon enkä ole halunnut siitä luopua. Nyt muutoksille ei näy loppua ja omat resurssini eivät enää riitä vastaavaan panostukseen, jota muut ylläpitäjät pystyvät antamaan. Kyse on myös priorisoinnista ja tällä hetkellä koen, että se vähä arjen liikenevä aika on menossa muualle kuin vaativaan ylläpitotyöhön, jota meidän kokoisen ryhmän pyörittäminen vaatii. Yllättävää on, että en koe suurta luopumisen surua. Keksin kuitenkin mistä se johtuu. Se johtuu siitä, että tiedän saavani pitää harrastuksen tuomat ystäväni ja harrastus jatkuu kaikesta huolimatta, ehkä enemmänkin voimissaan kun nyt. Koen tehneeni oikean ratkaisun ja uskon sen tuovan itselleni aikaa keskittyä muihin itselleni tärkeisiin juttuihin enemmän kuin pitkään aikaan.
Tämä on viimeinen blogipostaukseni ylläpitäjänä ja tämä päättää yhden niin hienon luvun näiden vuosien ajalta. Ylläpitäjä-AJ kiittää ja kumartaa näistä kolmesta vuodesta, mutta ryhmäläinen-AJ sanoo, että plan on!
