Avainsana: Heidi Swapp Memory Planner

Kun Aura tuli taloon

Ei koskaan saa sanoa ei koskaan. Olen koko Kalenterimanian olemassaolon ajan ollut vahvasti sitä mieltä, että bullet journal ei vain ole juttuni. Että minä tarvitsen valmiin viikkopohjan, etten jaksaisi panostaa, eikä taiteellisuuteni todellakaan riittäisi. Edelleen olen sitä mieltä, että taiteellisuuteni ei riitä, mutta muuten olen pyörtänyt sanani ja siihen on vain yksi syy: Aura. Minä sain omani yhteistyön kautta Ainoalta.

Pääsin seuramaan Auran kehitystä jonkin verran jo matkan varrella, Aino jakoi kanssani kuvia ja minulla loksahti suu auki. Herranjumala miten kaunis tuote. Odotus tuntui pitkältä, todella pitkältä. Tuli viivästyksiä ja lopulta, kun tiesin että muistikirja on vihdoin postitettu, olin kirjaimellisesti nenä kiinni olohuoneen ikkunassa vahtaamassa postimiestä. Ja tietenkin juuri sinä päivänä, posti oli myöhässä.

Lopulta Aura oli käsissäni ja tein heti siitä liven ryhmään. Toivottavasti livestä välittyi se kaikki innostus, se kaikki rakkaus mitä tunnen tuota tuotetta kohtaan. Mikään kalenteri, mikään kynä tai mikään tarrapaketti ei ole pitkään aikaan inspiroinut minua näin. Tässä on vähän samaa fiilistä kuin aikanaan kultapalloisessa Heidi Swappissani. Odotus oli pitkä ja se kannatti.

Minulla meni pitkään niin, etten jaksanut tehdä mitään tämän harrastuksen osalta, ei vaan kiinnostanut. Auran myötä inspiraationi on lähtenyt uudestaan lentoon ja olen saanut valtavasti aikaan. Olen mennyt pois omalta mukavuusalueeltani monellakin tapaa, ja toivottavasti sama linja jatkuu myös loppuvuonna. Tiedostan, että osaa harmittaa ja ärsyttää Auramaniani, mutta sorry, joudutte sitä kestämään, sillä Aura on todellakin vienyt sydämeni.

-Mirppu

Mun matka maniaan

Mä olin aina ollut luova. Vuosien saatossa se kuitenkin jäi, kaikki luovuus ja käsillä tekeminen. Mikä tähän oli ajanut? Se kuuluisa ajanpuute tietenkin, mutta myös se vaikeus aloittaa, kun edessä makaa vain tyhjä paperi. Mua aina harmitti, etten saanut piirrettyä, maalattua tai mitään muutakaan enää. En edes tiennyt, osaisinko enää mitään.

Eräänä heinäkuun päivänä tänä vuonna mulla oli harvinaisen tylsää. Makoilin sohvannurkassa ja selasin erään suuren Facebook-ryhmän harrastusketjua. Silmiin osui kuva laatikosta täynnä tarroja ja muuta askartelutavaraa, ja kuvatekstissä luki ”bujoilu”. Sisäinen Ulla ”En ole utelias vaan laajasti asioista kiinnostunut” Taalasmaani nosti heti päätään, ja oli pakko googlettaa noin jännän kuuloinen termi. Ja wau! Jos joku harrastus oli mulle tehty, niin se oli tämä! Olen organisointia, suunnittelua ja eritoten listoja rakastava tyyppi, ja tässä olisi mahdollisuus käyttää myös sitä mussa asuvaa, nukkuvaa luovuutta. Tässä olisi myös tietyt raamit, joiden puitteissa toteuttaa, joten se ratkaisisi tyhjän paperin ongelman. Kalentereita olin tuunaillut teininä, ja muistan sen olleen mukavaa hommaa. Täydellistä – nyt täytyisi vain päästä aloittamaan.

Seuraavat päivät vietin bujoilusta lukien ja tarvikkeita hankkien ja törmäsin sitten jonkun random-blogin kommenttikentässä mainintaan ryhmästä nimeltä Kalenterimania. Tätä kovasti suositeltiin kommentoijan toimesta. No, mähän olen aina ollut jollain tavalla hiukan maaninen (:D) tyyppi, joten tää vaikutti mulle oikein sopivalta ryhmältä. Vähänpä tiesin, minkälaiseen ryhmään päätyisin! Ja vielä vähemmän, mitä se mulle tulisi antamaan.

Ensin en tajunnut oikein mistään mitään ja luin keskusteluja hölmistyneenä. Planneri? HP? Tn? Insertti? Taas Google lauloi. Pikkuhiljaa aloin päästä jyvälle ja olin entistä enemmän innoissani. Nopeasti harrastukseni laajenikin bujoilun lisäksi ihanaan Heidi Swappin kultaiseen Memory Planneriin ja hiukan myöhemmin vielä traveler’s notebookiin. Huomasin myös jo alkuvaiheessa, miten poikkeuksellisen lämmin, aito ja välittävä ilmapiiri ryhmässä oli. Ensimmäistä kertaa aikoihin mulla oli tunne, että olen löytänyt kaltaisiani tyyppejä – sellaisia hiukan hyvällä tavalla hassuja – joiden edessä voi olla oma itsensä ja jotka eivät katso oudoksuen vähän erilaista persoonaa. Näille ihmisille mä halusin jakaa itsestäni ja näihin halusin tutustua.

Ja nyt, vain pari hassua kuukautta myöhemmin, ryhmästä on tullut mulle osa elämää ja jäsenistä tärkeitä, oon tavannut aivan ihania ihmisiä. Tuntuu, että olisin ollut ryhmässä aina ja tuunannut ikäni kalentereita. 😀 Lisäksi mun päivät ovat tämän harrastuksen myötä täynnä inspiraatiota, luovuutta ja hyvää fiilistä. Elämä tuntuu taas kokonaiselta. Oon löytänyt sen puuttuvan palasen jota tarvitsin: Kalenterimanian!

<3: Lotta