harrastus yhdistää Archives

Tätä vuotta on enää jäljellä pari hassua kuukautta, joten on aika vähitellen kääntää katseet kohti ensi vuotta. Aloin pohtia, millaisia asioita toivoisin harrastuksen osalta ensi vuonna ja mitä taas haluaisin jättää taakseni. Niinpä päätin antaa itselleni viisi neuvoa vuoteen 2024, jotta kalenteriharrastus olisi jatkossakin minulle ennen kaikkea voimavara kiireisen arjen keskellä ja turhat paineet voisi jättää romukoppaan.

1. Älä vertaile
Jokainen meistä tekee tätä itseään varten, ei muita. Lisäksi kaikilla meillä on oma tapamme ilmaista luovuutta eikä mikään tapa ole ainut oikea. Inspiraation hakeminen muista on yksi siisteimmistä jutuista mitä tiedän, mutta kovin helposti se inspiraatio muuttuu negatiiviksi ajatuksiksi ja löydän itseni pohtimasta, miksi joku muu aina osaa jonkun asian paremmin tai miksi en ole yhtä lahjakas. Siispä ensi vuonna aion yrittää jättää turhan vertailun pois ja keskittyä vain siihen inspiraatiopuoleen.

2. Ota itsellesi aikaa harrastuksen parissa
Ajanpuute on varmasti yksi isoimmista haasteista, joita koen tällä hetkellä tämän ja oikeastaan monen muunkin harrastuksen kohdalla. Niinpä aion ensi vuonna oikeasti pitää huolen siitä, että järjestän itselleni aikaa tehdä luovia juttuja ja aikaa oikeasti pysähtyä niiden äärelle. Kiireen tuntu on omiaan tappamaan luovuuden, joten siitä on päästävä.

3. Arvosta omia tekemisiäsi
Perfektionistina sitä näkee yleensä vain sen, mikä ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan tai mikä jäi tekemättä. Sen sijaan, että jatkossa keskittyisin niin voimakkaasti murehtimaan epäonnistumista tai tekemättä jääneitä asioita, aion yrittää nähdä paremmin sen, mitä olen saanut aikaan ja ennen kaikkea olla ylpeä siitä, oli kyse sitten valmistarroilla nopeasti kyhätystä viikkoaukeamasta tai vesivärimaalauksesta, jonka lopputulos ei ihan ollut sitä mitä kuvittelin. Tärkeintä kuitenkin on, että nauttii itse prosessista ja saa siitä voimaa ja energiaa.

4. On ihan ok välillä vain antaa olla
Toinen perfektionistin ongelma ovat itselle asetetut odotukset, jotka eivät aina kohtaa muun elämän kanssa. Minulla on taipumusta suorittaa aivan kaikkea ja se pätee siis myös kalenterin koristeluun ja täyttämiseen. Koen äärimmäisen huonoa omatuntoa viikkoaukeamista, joita ei ole tehty. Hyvin pian asiat, joiden pitäisi tuottaa iloa ja olla kivoja, ovatkin vain lisää kohtia loputtomaan velvollisuuksien listaan. Elämä ei kuitenkaan aina kulje samoja ratoja. Joskus sitä on niin kiireinen tai väsynyt, ettei kalenterin tekeminen ole ensimmäisenä mielessä. Ja niinä hetkinä aion jatkossa yrittää olla itseäni kohtaan armollisempi. Kesken jäänyt kalenteri ei määritä minua kokonaisvaltaisesti epäonnistuneeksi ihmiseksi, se on vain elämää.

5. Muista pitää hauskaa
Tämä kohta ehkä summaa hyvin kaikki ylläolevat eli puhutaan paluusta perusasioiden äärelle. Miksi olen alunperin hurahtanut tähän harrastukseen? Siksi, että se on ollut minun mielestäni kivaa ja nautin siitä. Se on antanut minulle mahdollisuuden toteuttaa itseäni. Hauskuuteen liittyy myös olennaisesti se, että meillä on kasassa aivan mahtava harrastusyhteisö. Yhteisö, joka ymmärtää ja tukee ja joka osaa myös pitää hauskaa ja hassutella. Ensi vuonna aionkin siis nauraa ja hassutella enemmän, löytää iloa niistä kuuluisista pienistä asioista ja myös jakaa niitä teidän muiden kanssa.

Näillä eväillä kohti ensi vuotta,
Carita

Rakas perjantaipäiväkirja,

Mun on todella vaikea kirjoittaa tätä. Mietin tälläkin hetkellä melkein kyyneleet silmissä, että mitä mä voisin tähän kirjoittaa. Luen muiden kirjoittamia postauksia ja vertaan itseäni niihin. ”Ei mulla ole mitään kirjoitettavaa tai sanottavaa.” Mä olen ollut koulukiusattu ensimmäiseltä luokalta yhdeksännelle luokalle asti ja se on jättänyt jäljen. Todella syvän sellaisen, jonka takia vertailen itseäni toisiin, vaikka ei pitäisi. Välillä elämä on helpompaa ja se jälki on vain haalea arpi, mutta välillä se on taas, kuin juuri ruven kehittänyt haava ja pienestäkin kolhaisusta aukeaa uudelleen.

Mun kiusaaminen on ollut aina henkistä. Nimittelyä ja ryhmän ulkopuolelle jättämistä ala-asteelta asti. Eikä kukaan koskaan puuttunut siihen. Olin niin hyvä piilottamaan sen, että edes mun vanhemmat eivät tienneet siitä. En vieläkään tiedä miksi en koskaan kertonut siitä kenellekään. Sen takia mun on nykyään vaikea luottaa ihmisiin tai löytää uusia ystäviä. Kalenterimanian kautta olen saanut elämääni ihania ihmisiä.

Muistan, kun aloitin lukion. Koulussa, jossa suurin osa oppilaista oli tyttöjä. Ahdistuin, palasin koulusta kotiin joka päivä itkien pahaa oloa ja monesti puhuin pitkiä puheluita kaverin kanssa, joka oli mennyt toiseen lukioon. Hän suostutteli minut vaihtamaan koulua, samaan kuin hän. Siellä koulussa oli enemmistö oppilaista poikia, koin olon jollain tapaa helpommaksi. Kävin lukion läpi ja kirjoitin ylioppilaaksi. Meillä oli kaveriporukka, jonka kanssa hengailtiin aina koulussa. Vapaa-aikaa ei kyllä pahemmin vietetty yhdessä, sillä minä ja kaverini ei oltu aivan samanlaisia kuin muut samanikäiset. Me ei oltu joka viikonloppu bilettämässä eikä meitä nähnyt koskaan koulun tupakkapaikalla. Jäätiin tavallaan porukan ulkopuolelle, vaikka meidät kuitenkin otettiin mukaan yhteisiin juttuihin, kuten risteilyt jne. Silti oli vaikea luottaa. Muistan, että aina välillä mietin ”puhuukohan noi musta pahaa selän takana?”, koskaan en mitään kuullut, mutta aikaisemmat kiusaamiskokemukset olivat jättäneet jäljet.

Nyt jo kahdeksan vuotta työelämässä olleena ei töissä ole koskaan tullut tunnetta, että selän takana puhuttaisiin pahaa tai vastaavaa. Uusiin ihmisiin tutustuminen ja heihin luottaminen on silti edelleen hankalaa. Osan ihmisten kanssa voi olla pinnallisella tasolla ystäviä, mutta heidän kanssa ei voi tai pysty puhumaan vakavista tai mieltä painavista asioista. Onneksi elämääni on Kalenterimanian kautta päätynyt ystäviä, joiden kanssa voi puhua asioista. Silti menneisyyden arvet välillä saavat miettimään ja kokemaan ulkopuolisuutta.

Kalenterimania on yhteisönä tuonut paljon ihmisiä saman harrastuksen ympärille ja on helppo kokea yhteenkuuluvuuden tunnetta sekä jakaa omia askarteluja ihmisille, jotka ymmärtää tätä harrastusta.

Avainsana: harrastus yhdistää

Viisi neuvoa itselleni ensi vuoteen

Perjantaipäiväkirja – Laura H.