Avainsana: harrastukset

Harrastuksen haasteet – Milja

Löytäessäni uuden harrastuksen olen automaattisesti hamstraamassa kaikkea uutta, jännittävää ja mielenkiintoista sylikaupalla. Sama asia kävi retkahtaessani kunnolla kalenterituunauksen pariin – siinä missä olen käytännössä aina käyttänyt kalenteria, oli vuosi 2016 minulle harppaus sieltä lasten kahluualtaasta valtamereen sen suhteen, mitä tulee kalenterini koristelun kanssa.

Kohtuuden muistaminen tuntui varsinkin harrastuksen alkuaikana olevan hukassa. En tuntenut varsinaista ”kalenteriminääni”, enkä pystynyt erottamaan niin hyvin turhia ostohimotuksia oikeasti tuunaustyyliini sopivista tarvikkeista. Nyt vuonna 2019 osaan jo sanoa paremmin itselleni mitä tarroja haluan kokoelmiini ja mitkä voin suosiolla jättää muiden ostettavaksi. Tämä pienimuotoinen zen-tila ei kuitenkaan ole tullut automaattisesti elämääni, vaan sen etsimisen luoma haaste on oikeastaan jatkuvasti kalenterini kanssa läsnä.

Oma harrastuksen haasteeni tulee siis varmasti jatkossakin olemaan se, miten muistan pitää ravihevosille tarkoitettuja silmälappuja tiiviisti päässäni. Kalenteriminälleni on rakentunut vahvasti oma, erottuva tyylinsä, ja vaikka kuinka leimailuvälineet välillä kuiskailevatkin minulle verkkokaupoista, ovat ne yhä varmasti enemmän jonkun toisen kalenteriminuuden kulmakivi. Kohtuuden muistaminen, minuuden säilyttäminen myös harrastuksien parissa, tyytyminen omaan tyyliin ja silmien pitäminen uskollisena omalle jutulle. Siinä riittää jo itse kullekin haastetta pitämään tämänkin harrastuksen varpaillaan.

– Milja

Piian ja AJ:n postaukset aiheesta nimeä klikkaamalla!

Ihanaa ystävänpäivää ♥

Hyvän ystävänpäivän toivotus teille kaikille koko ylläpidon puolesta! ♥ Tähän yhteispostaukseen kokosimme teille näytille miltä ystävänpäivät meidän kalentereissamme näyttävät, ja mitä mietteitä ystävänpäivä meissä herättää.

Itse en ole ollut oikeastaan mikään ystävänpäivän suurin fani oikeastaan ikinä, mutten kyllä vastustajakaan. Ala- ja yläasteella tuli muistettua joitakin ystäviä kortilla tai tekstiviestillä, ystävänpäivän lahjoja taas en koskaan ole harrastanut. Viime vuosina on mies ystävänpäivinä yllättänyt muutamasti tuomalla kotiin kukkia tai herkkuja, ja onhan se kieltämättä ilahduttanut! Ystävät ja läheiset ovat ihan yhtä rakkaita ja tärkeitä vuoden jokaisena päivänä. ♥ Voisin kuitenkin joskus ajatella muistavani rakkaita vaikka kirjeellä 14 helmikuuta, ihan vain spesiaalimpana muistutuksena tärkeydestään.

♥, Inka

***

Minulla ystävänpäivällä on ollut merkitystä lähinnä parisuhteissa, jenkkityyliin siis Valentine`s day. Voisin kertoa teille tähän alkuun söpön tarinan, mutta sen jälkeen keskitytään aiheeseen eli ystävyyteen! Muutamia vuosia sitten olin aktiivisessa sähköpostikirjeenvaihdossa erään brittipojan kanssa. Kirjoittelimme myös kirjeitä ja lähettelimme pieniä lahjoja toisillemme. Sen vuoden ystävänpäivänä sähköpostissani odotti video jossa poika kertoi päivästään, kuten aina ennenkin mutta video päättyi siihen että hän kysyi ”would you be my valentine?” näyttäen kämmenensä mihin oli piirtänyt sydämen ja sen sisälle tekstin Mira. AWS. Noh takaisin tähän päivään. Kalenterimania ja ystävyys liittyvät tiiviisti yhteen sillä harrastus on minun mielestäni parhaimmillaan porukassa. Se tapahtuuko se virtuaalisesti ryhmän kautta, vai IRL jonkun kotona ei ole väliä. Kalenterimania on lähentänyt minua erityisesti Miran ja Sannan kanssa. Siitä olen enemmän kuin kiitollinen. Minä olen aina arvostanut ystävyyttä todella korkealle, ystävät ovat osa perhettäni, tukeudun heihin välillä ehkä liikaakin ja olen äärettömän kiitollinen siitä että he jaksavat minua. Joten erityiskiitos Miralle ja Sannalle. Olette superrakkaita minulle <3

-Mirppu

***

Minulla ei ollut kuvaa nyt ystävänpäiväviikolta, joten saatte kuvan bujoni ystävänpäiväsuunnitelmasivulta. Ystävänpäivä. Minä pidän ystävänpäivästä. En siksi, että kaupat täytyy ystävänpäiväkrääsästä vaan siksi, että minua kehotetaan muistamaan ystävää ja viettämään aikaa rakkaiden kanssa. Kuten Inka sanoi, ystäviä tulee muistaa 365 päivänä vuodessa ja teenkin niin, mutta tykkään ystävänpäivänä lähettää kortteja ja antaa ehkä jotain pientä itsetehtyä lahjaksi. Sen ei tarvitse olla mitään erityistä. Pieni muistaminen ja kiitos siitä ystävyydestä, jonka on saanut. Ystävänpäivä on päivä, jolloin kiitän ystäviäni siitä, mitä olen heiltä saanut. Siitä ystävyydestä.

~Allu

***

Ystävänpäivä. On kuin päivä muiden joukossa. En tarvitse merkittyä päivää jolloin muistan ystäviäni ja miestäni. Päinvastoin, tahdon muistaa läheisiäni ympäri vuoden. Jos löydän jonkun ihanan kortin mikä muistuttaa minua jostain tietystä ystävästä, ostan sen ja postitan sen. Ostan lahjoja myös miehelleni läpi vuoden, en vain ystävänpäivänä. Ystävänpäivänä tahdon korostaa vielä vähän enemmän kuinka tärkeitä läheiset minulle on. Sosiaalisessa mediassa jaan kuvia ja mietelauseita jotka muistuttavat siitä kuinka tärkeitä ystävät minulle on. Ilman ystäviä en olisi tässä, en olisi päässyt yli monista hankalista päivistä ilman ystäviä. Mieheni on paras ystäväni (kyllä joo, ja tiedän että se on yksi suuri klishee mutta silti). Minulle tärkeää on että pystyn puhumaan mistä vain mieheni ja ystävien kanssa. Jaetaan ilot ja surut. Elämä on…ihanaa!

// Krista

***

Muistan pienenä, ala-asteikäisenä, kuinka tärkeä ystävänpäivä oli. Kavereille ostettiin pieniä lahjoja Tiimarista ja korttejä väkerrettiin tuntitolkulla salaa, ettei kukaan vaan tiedä etukäteen mitään. Lukioaikoina silloinen poikaystäväni yritti järjestää jotain romanttisia viritelmiä ystävänpäivänä, mutta koska olen todella antiromanttinen ihminen (en vaan innostu), nekin yritykset jäivät yhden vuoden viritelmiksi. Tänä vuonna olimmekin jo aikoja sitten sopineet parhaan kaverini kanssa, että vietämme päivän yhdessä. Syömme hyvin jossakin kivassa paikassa, tai sitten ihan vaan kotona, ja illalla suuntaamme katsomaan yhdessä uusimman Fifty Shades of Darker leffan. Saa nähdä olemmeko keskellä kaikkia yltiörakastuneita pariskuntia, mutta minulle ystävänpäivä on aika pitkälti päivä muiden joukossa. Päivä jonka haluan viettää minulle kaikista tärkeimmän ihmisen kanssa.

-tiia

***

Taas on se aika vuodesta. Ystävänpäivä. Minulle on hurjan tärkeää lähettää ystävilleni ystävänpäiväkortit, mieluiten siten, että ne ehtivät kyseiseksi päiväksi perille. Vaikka olenkin ystävieni kanssa säännöllisesti tekemisissä, minusta on silti kivaa edes kerran vuodessa vielä ihan kirjaimellisesti muistuttaa ystäviäni siitä, kuinka tärkeitä he minulle ovat ja kuinka paljon viihdyn heidän seurassaan. Minä ja mieheni puolestamme juhlimme ystävänpäivää joka vuosi samalla tavalla: Syömällä Arnoldsin vaaleanpunaiset sydändonitsit. Ne vasta herkullisia ovatkin!

-Heidi-

***

Arjen kiireessä saattaa helposti unohtaa kertoa, miten paljon ystäviään ja rakkaimpiaan arvostaa ja miten tärkeitä he ovat. Kukaan ei ole ajatustenlukija, eivätkä ystäväni ja rakkaimpani välttämättä tiedäkään, kuinka rakkaita ja tärkeitä he ovat minulle. Ystävänpäivä on hyvä  muistuttaja kertomaan se edes kerran vuodessa. Minulle ystävänpäivä merkitsee päivää, jolloin voin muistaa ystäviäni ja rakkaimpiani pienillä lahjoilla tai korteilla. Kukapa ei tykkäisi saada postiluukusta perinteistä postikorttia ainaisten laskujen ja mainosten sijaan. Kalenterimanian ryhmään liittymisen myötä olen myös löytänyt uusia ystäviä. Koska en millään pysty lähettämään jokaiselle ystävälleni omaa korttia, tämä onkin minun ystävänpäivätervehdykseni juuri sinulle ystäväni.
Kiitos, että olet olemassa!

 

 Piia

***

Joskus kauan sitten ystävänpäivää odotti innoissaan, teki kortteja ystäville ja pienen lahjankin parhaalle kaverille.

Nykyään tuo on vain yksi päivä muiden joukossa. Mies saattaa tuoda suklaalevyn kaupasta tms. mutta ei sitä sen ihmeemmin juhlita.

Välillä kun tuntuu että ne ystävätkin on jäänyt johonkin matkan varrelle. Siitä syystä tämä postaus aiheuttikin minulle harmaita hiuksia. En minä halua miettiä ystävänpäivää, ei siinä ole mitään kivaa kun ei ole niitä ystäviäkään.

Mutta kun rupesi miettimään, niin onhan niitä sentään vielä muutama. Ja kokoajan saa lisää kalenterimaniasta. Olen tästä hyvin kiitollinen meidän ryhmälle ja kaikille ihanille ihmisille siellä! Aina kun ahdistaa ja tulee olo ettei ole ketään kelle puhua, niin siellähän niitä on melkein 3000, joilla on ainakin se yksi yhteinen asia mistä voi höpötellä.

Ja tänä vuonna minä keskitynkin ystävänpäivänä olemaan kiitollinen kaikista niistä ihanista ihmisistä joihin olen saanut kalenterimanian kautta tutustua, ja niihin joihin tulen tutustumaan! Mirppu (koska Mira ansaitsee erityismaininnan! <3), mafian mahtava porukka <3 sekä ryhmäläiset! Kiitos teille olemassaolostanne!

-Sanna

***

Minulle ystävänpäivä on ollut aina ylimääräinen, ihana tekosyy muistaa ystäviä ja puolisoa. Kortein tai lahjoin, taikka sitten vain sanomalla ääneen kuinka tärkeitä he minulle ovat.

Kaksi vuotta sitten ystävänpäivä sai myös ihan uudenlaisen merkityksen, sillä vähästä oli kiinni että olisin tullut ystävänpäivänä äidiksi. Ystävänpäivä meni siis pari vuotta sitten melko hikisissä merkeissä, ja vain puoli tuntia keskiyön jälkeen syntyi elämäni rakkaus, pieni poikani. Tämän johdosta viikkoaukeama on vihreäsävyitteinen.

Kalenterimaniasta olen löytänyt iloa enemmän kuin olisin voinut kuvitella.

Mirasta on tullut minulle järjettömän tärkeä ja on ollut ihana saada tutustua uusiin ihmisiin niin ylläpidossa kuten ryhmässäkin. En pärjäisi ilman. <3

– Mira R.