Ryhmässä oli jokin aika sitten ketju jossa keskusteltiin isoista elämänmuutoksista ja siitä miten ne vaikuttavat kalenteriin. Minä olen aika spontaani ihminen, tai en tiedä onko spontaani oikea sana. Olen sellainen joka elää hyvin lujaa tässä hetkessä, käyn läpi isoja tunnekuohuja, mutta pyrin myös menemään eteenpäin hyvin nopeasti. En ns jää tuleen makaamaan. Yksi tällainen ”selviytymiskeino” on vaihtaa kalenteria, karistaa pölyt jaloista vai miten se sanonta kuuluu?
Tänä vuonna minua eniten koskettanut tapahtuma on ollut veljeni kuolema. Se on satuttanut minua enemmän, kuin olen halunnut myöntää. Alkuvuodesta kun saimme ensimmäiset tähän liittyvät uutiset en tiennyt miten suhtautua niihin. Vuosien varrella olen menettänyt useita läheisiä, mutta he ovat olleet ystäviä, eivät perheenjäseniä. Nyt tilanne meni ihon alle ja ahdistuin todella paljon. Mietin veljeni vointia päivittäin, mutta vielä enemmän mietin äitiäni ja hänen tuskaansa. Tottakai, koska se sai minut miettimään miltä tuntuisi jos tyttärelleni tapahtuisi jotain. Olen viettänyt unettomia öitä tämän aiheen parissa. Olen rääkännyt itseäni lenkkipolulla ja sisäpyöräilytunneilla, koittanut urheilulla poistaa sen pahan olon ja pelot, mustan möykyn joka on sisälläni. Sen lisäksi kalenterimania lähti todella lapasesta. Tein jotain päivittäin. Koristelin, järjestelin, tarvitsin jotain mihin kohdistaa ajatukseni, jotain mikä vei ajatukseni pois.
Kun veljeni menehtyi jokin aika sitten, pelkäsin että äitini romahtaa siihen paikkaan, en tiennyt mitä tekisin. Olin täysin neuvoton ja taas kaikki ahdisti. Erityisesti se aiemmin rakas kalenterini ahdisti. Se joka oli aiemmin vienyt ajatukseni muualle aiheutti minulle pahaa oloa. Kaikki ne tsemppilauseet, kaikki se glitter ja pinkki ja pirteys. Ne tuntuivat niin feikeiltä ja niin vääriltä. Joten päätin jättää koko kalenterin hetkeksi pois. Samalla jätin liikunnan pariksi viikoksi, pyrin korjaamaan unirytmini joka oli täysin kadonnut ja vain olin. Siellä sumussani. Hoidin arjen ja lapseni ja olin, yritin surra ja käsitellä tapahtunutta, ymmärtää että veljeni oli ihan oikeasti poissa. Hautajaispäivä tuli ja meni, osa ahdistuksesta meni sen mukana. Jollain tavalla hautajaiset olivat päätös jollekin ja päiväsin uuden kalenterini alkamaan siitä seuraavalla viikolla. Uuden alun aika. Sen myötä jollain tavalla löysin myös inspiraationi uudelleen ja kyllä, edelleen kalenterini on täynnä pinkkiä, glitteriä ja tsemppilauseita.
Täytyy myöntää että vaikka yleisesti tykkään selailla vanhoja kalentereitani, niin tuohon Recollectionsin kalenteriin joka minulla oli käytössäni ennen Happy Planner miniäni, en ole vielä pystynyt koskemaan. Ehkä sen aika tulee vielä. Joskus voin vielä selata niitä sivuja ja muistaa myös hyviä asioita. Se käsittelee kuitenkin tätä kulunuttua vuotta, ne merkinnät siellä liittyvät niihin tunnelmiin, vaikka ovatkin kuorrutettuja glitterillä. Tällä hetkellä ne kuitenkin muistuttavat enemmän ahdistuksesta ja sumusta, kuin hyvistä asioista. Koitan kuitenkin keskittyä siihen ajatukseen että jokainen päivä on uusi alku.
Olen toki muutenkin ihminen joka kyllästyy helposti ja nopeasti, muutoksista saa voimaa ja inspiraatiota. Onneksi vaihtoehdot eivät ihan heti lopu kesken. Tällä hetkellä minulla on aktiivikäytössä Happy Planner mini ja Carpe Diemin personal värissä blush, mutta hyllyssä käyttöönottoa odottavat myös Ajaston Project365 sekä My Planner. Vuosi 2018 tulee olemaan varmasti myös suurien muutoksien vuosi ja toivon että nämä kalenterit kantavat minut niiden läpi. Niin hyvässä kuin pahassakin.
Ps. tästä viikosta alkaen minua voi kuunnella ja ainakin käsiäni katsella myös Youtubemme puolella. Tänään siis ilmestyi ihka ensimmäinen videoni, jossa selataan läpi minini ja mitä se on tähän mennessä syönyt. Tsekkaa video tästä!
