Ihanaa maanantaita kaikille!
Täällä kirjoittelee Mira, minä olen Kalenterimanian perustaja ja kyllä vain myönnän olevani kalenteriaddikti. Kalenterimania on ollut nyt muutaman kuukauden pystyssä enkä ikinä sitä perustaessani ajatellut mihin ihan oikeasti ryhdyin. Kalenterit, päiväkirjat, muistikirjat, vihot ja kaikki niihin liittyvä ovat pienestä tytöstä asti iso osa elämääni. Kuten kerroin Ihana-lehden haastattelussa olen saanut ensimmäiset kalenterini äidiltäni ja ne ovat olleet Suuren Suomalaisen Kirjakerhon kalentereita. Vuosien myötä harakanvarpaiden lisäksi sivuille eksyi tarroja, piirroksia ja lehtileikkeitä. Kalenterituunaus oli tuolloin ihan perusjuttu kaveripiirissäni ja teiniaikoina istuimme välillä Turun Hansakorttelin ”laivahesessä” eli Hesburgerissa ja koristelimme kalentereita. Tuolloin kirjakerhon kalenterit olivat vaihtuneet jo Demi-kalentereiksi ja harakanvarpaita raapusteltiin ehdottomasti Stabiloilla.
Vuosien vieriessä siirryin työelämään ja sain päähäni että kalenterinkin pitää olla ammattimainen. Vietin iltoja Googlen äärellä ja päädyin himoitsemaan pakkomielteisesti Filofaxia. Enkä tietenkään mitään perinteistä personal-kokoista vaan mahdollisimman isoa. Sellaista ei silloin Suomesta saanut joten kun tuli mahdollisuus lähteä Lontooseen, päätin ostaa sen sieltä. Ison järkäleen tekonahkakansilla ja vetoketjukiinnityksellä. Stabilot olivat edelleen osa elämääni ja värikoodasin menoni. Kävin koulua ja tein kahta eri työtä. Sen lisäksi merkitsin toki kalenteriin myös ystävien näkemiset jne, mutta en koristellut kalenteria. Ei minulla olisi ollut oikeastaan edes aikaa.
Jossain vaiheessa kalenterit jäivät, suurin syy oli ehkä se, että tein enää vain yhtä työtä ja päiväni olivat hyvinkin rutiininomaisia. Toisekseen Filofaxiini ei Suomesta saanut oikeankokoisia sivuja ja olin ehtinyt kyllästymään mustaan viralliseen kalenteriini. Säännöllisesti silti googlailin ja tutkailin valikoimia, mutta suoraan sanoen Suomen valikoimat eivät hirveästi innostaneet enkä ollut kovin avoin ajatukselle ulkomailta tilaamiselle. Postikulut ja tullin kanssa sählääminen kammoksuttivat jo pelkästään ajatuksena.
Keväällä 2016 kaverini Niina twiittasi tilanneensa Happy Plannerin: olin heti googlaamassa asiaa ja täysin uusi maailma avautui minulle. Ei pieneen päähäni ollut edes tullut mieleen että joku muukin kuin minä (ja Joanna jonka kanssa olemme muistikirjoista aika ajoin jutelleet) voisi olla NÄIN kiinnostunut aiheesta. Sen jälkeen vietin tuntitolkulla Youtuben äärellä katsellen Plan with me -videoita. Lopulta kysäisin varovasti parilta vanhalta ystävältäni ovatko he tietoisia tällaisesta. Vastaanotto oli innostunut ja sen rohkaisemana uskaltauduin ottamaan asian puheeksi Turun Seudun Mameissa. Lopulta perustin Kalenterimanian ja lopputuloksen näettekin tässä ja Facebook-ryhmässämme joka on kasvanut suorastaan räjähdysmäisesti.
Ja kyllä, päädyin tilaamaan itsekin sen Happy Plannerin ja olen todella koukussa tähän puuhaan. Kalenterituunaus on tuonut kaveripiirini tiiviisti yhteen ja mahdollistanut ihan älyttömästi asioita. Olen aloittanut kirjeenvaihdon uudestaan, innostunut päiväkirjan kirjoittamisesta ja löytänyt itsestäni aivan uuden puolen. Askartelijan. Askartelu nollaa ajatukseni rankan päivän jälkeen ja on mielettömän kivaa yhdessä kavereiden kanssa. Kalenterimanian upea ryhmähenki on mahdollistanut miittien järjestämisen ja tuonut aivan upeita ihmisiä elämääni. Tietenkään innostukseni ei päättynyt Happy Planneriin vaan nyt haaveilen Heidi Swappin Memory Plannerista. Onneksi voin jakaa haaveeni melkein tuhannen muun harrastajan kanssa sillä he jos jotkut tietävät miltä tuntuu kun näkee unta kalenterista.
