Avainsana: Halloween-teema

Inspiroidu populaarikulttuurista – Janita V.

Huomenta maniaperhe, Happy Halloween! Tänään alkaneessa torstaihaaste-postaussarjassa inspiroidutaan populaarikulttuurista. Populaarikulttuuriksi luokitellaan mediassa ja viihteessä ilmeneviä nykyajan kulttuurin muotoja. Ne ovat esimerkiksi elokuvat, musiikki, sarjakuvalehdet, televisio, videopelit ja viihdekirjallisuus. Itse lähdin toteuttamaan haastetta tarttumalla vuoden odotetuimpaan kirjauutuuteen. Lempi kirjailijani Annukka Salaman Asioita joista en tiennyt pitäväni -romaani on teos, jonka ahmin e-kirjana heti ilmestymispäivänä. En millään malttanut odottaa siihen saakka, että olisin saanut ennakkotilaamani kirjan fyysisesti käsiini.

Rakastin kirjan jokaista sivua ja luin sen heti perään uudelleen sekä kuuntelin äänikirjana. Heti alkusivuilta lähtien tunnelma oli vatsanpohjaa kutkuttava ja hahmoihin oli helppo samaistua, vaikka heidän kokemuksensa eivät täysin omia kokemuksia vastaisikaan. Pastellin sävyisen kannen alla enemies to lovers troopin rinnalla kulkee raskaampia teemoja. Miten hyväksyä itsensä, kun oma perhe ei hyväksy? Kirjan päähenkilön Been ADHD, autismi ja muunsukupuolisuus sekä toisen päähenkilön Konstan mielenterveysongelmat eivät ole vain asioita, vaan ne tuodaan tekstissä luontevasti esiin. Kirja paneutuu tarkkanäköisesti, mutta lempeästi nykypäivää koskettaviin asioihin, enkä voinut lakata hymyilemästä kielelle, jota tekstissä käytetään. Vaikka kirja on YA-romaani, vei se tällaisen reilu kolmekymppisen sydämen kertakosketuksella.

Miksi lähdin toteuttamaan haastetta Halloween -viikolle? Kirjassa Bee ja Konsta suunnittelevat yhdessä oppilaskunnan kanssa Halloween-bileet, josta nappasin idean omalle viikkoaukeamalle tajutessani postauksen tulevan ulos kreivin aikaan. Kirjan ennakkotilaajat saivat mukanaan tarra-arkin, jonka kuvituksen on tehnyt upea taiteilija DeraxX. Arkissa on kuvat päähahmoista ja tarinalle tärkeitä pieniä yksityiskohtia sekä pääparin yhteiskuva valitsemissaan Halloween -asusteissa. Kyseinen tarra pääsikin osaksi aukeamaani. Muut valitsemani tarrat valikoituivat kirjan kannen värimaailman mukaan. Halusin tuoda aukeamalle vaaleanpunaisen ja vaaleansinisen sävyjä, yhdistettynä Halloween teemaan.

Aukeaman värisävyt eivät ole sellaiset, joita yleensä yhdistäisin keskenään mutta yllätykseksi ne näyttävät toimivan hyvin yhdessä. Kokonaisuutena aukeamasta tuli hyvin minun tyylinen.

Jos kirja herätti sinulla kiinnostuksen voit lainata sen kirjastosta, lukea e-kirjana Storytelista tai ostaa omaksesi kirjakaupasta. Uskon, että henkilöhahmojen kiinnostuksen kohteet ja ajankohtaiset puheenaikeet koskettavat varmasti monia nuoria, jotka kamppailevat samojen asioiden kanssa, mutta kirja antaa myös paljon aikuisille lukijoille.

xoxo Janita V.

Halloween-kauden virallinen korkkaus

* mainos * Postauksessa näkyvä Annika Välimäen kalenteri saatu yhteistyössä Ainoan kanssa, Ajasto Simple 2024-2025 saatu Ajastolta.

    Kivaa.. alkanutta.. syksyä..? Missä menee oikein syksyn määritelmä? Toivotinko jo syksyt viime postauksessa? Onko loppujen lopuksi muulla mitään väliä kuin Halloweenilla? Sillä Halloweenista meinaan teille höpistä!

    Kalenterimanian ryhmää jonkun verran seuranneet ovat nähneet, että nohevana heti lokakuun alusta kalentereiden, muistikirjojen ja päiväkirjojen koristelun Halloween-teemaisesti. En tiedä mikä tässä kyseisessä juhlassa niin kiehtoo, mutta tuntuu että aloitan koristeluiden hamstraamisen jo kesällä ja tarrojen lätkimisen heti kun illat alkavat pimentyä. Osansa sai myös mun tietokonepöytä, joka on tätä nykyä myös mun tuunailupaikkani.

    Ensimmäisenä tietysti laitoin Halloween-koristeet mun kalenterin kansiin. Tein hieman tuunailuja livessä ryhmässä ja vaihdoin Motermin nahkakannet elokuisista tummanpuhuvampiin.

    Myönnän, että kuun alussa tuunaan aina kuukausiaukeaman kalenterissani, ja sitten en palaa siihen missään kohtaa kuun aikana. En varmaan ole ainoa tätä tekevä. Kuukausiaukeamat vaan eivät tunnu palvelevan mun käyttötarkoituksia enkä koskaan muista niihin vilkaista.

    AuraEstelle x AnniePlansin A6-catch-all on ollut ahkerasti käytössä jo vuoden alusta asti (hästäkPLANNERPEACE) ja tilasin samanlaisen muuten ensi vuodellekin. Kuukausiaukeamalta löytyy Stickers by Iidamarian noituus- ja Halloween-tarroja sekä Little Lefty Loun Halloween-teippiä Harjun Paperista.

    Kaunis aukeama, mutta hyödytön… No, onneks tuunattavaa löytyy. Käytössäni on ja tulee olemaan useita kalentereita ja ensi vuotta odottaa aivan upean ja ihana Annika Välimäen kalenteri, johon olen ottanut varaslähdön jo tänä vuonna ja koristellut testiksi muutaman aukeaman. Enää ei tarvitse kauaa odottaa että tätä ihanuutta pääsee viikottain tuunailemaan (en tykkää tehdä aukeamia pitkälle valmiiksi kun en tiedä miten viikko rakentuu milloinkin).

    Halloween on todellakin ihmisen parasta aikaa. Tilasin myös uutuuksia monista lempikaupoistani, joten pitihän niitä kamoja sitten päästä käyttämään! Olin jo tuunannut käytössä olevan kalenterini kuukausiaukeaman, ja tietysti myös viikot vaativat koristelua!

    Joko alkaa hahmottua, kuinka paljon pidän Halloweenista, rakas lukija? Näitähän löytyy lisää, alan vasta päästä vauhtiin! Joinain päivinä tekemistä riittää reilusti, joten olen ottanut tavaksi pitää todo-listoja, joista saa myös hyvän tekosyyn tehdä pientä tuunaamista. Näiden tekemiseen ei mene kauaa, mutta helpottaa ADHD-aivojen kanssa lankojen käsissä pitämistä. Tässä on käytössä vanha Fox & Cactuswashiteippi sekä uudenuutukaiset Pikku paperin Halloween-tarrat.

    Olin jo tuunannut kaiken minkä keksin, kunnes hoksasin, että Ajastolta saatu Simple on vielä koristelematta. Mikä vääryys olisi jos tämä ihana mini jäisi Halloweeniksi hylätyksi!

    Tällä viikolla pääsee aloittamaan tuon ihanan Fox & Cactusin ”Halloween Count Down” -tarrasetin. Postailen vaikka sitten ryhmään kuvia sillä tuunatuista sivuista!

    Kivaa spooky seasonia!
    – Emmi