Avainsana: haastepostaus


tammi
2024

Kirje vuodelle 2024 – Janita R.

categories: Throwback

Hei! (Mitä muita startteja kirjeille on kuin tervehdys?)

Meillä on ylläpidon seuraava haastepostauksen aihe käsillä, eli tällä kertaa lähdetään kurkistamaan tulevaan vuoteen kirjeen muodossa. Sain kunnian aloittaa tämän haastepostaus kierroksen, ja voittekin heti huokaista helpotuksesta. En aio startata uutta vuotta millään ”uusi vuosi, uusi minä” -tyyppisillä uudenvuodenlupauksilla. Sen sijaan lähden siitä mitä toivon tulevan vuoden tuovan tullessaan – mukaan ajattelin heittää sitä vähän surullisenkin kuuluisaa realismia, joka useimmista mun menneiden vuosien starteista on puuttunut.

Vuonna 2023 olen jo vaihtanut duunipaikkaa, paikkakuntaa, aloittanut terapian sun muuta kohtalaisen mullistavaa, joten vuodelle 2024 aikeissa on niin sanottu juurien kasvatus. Muutoksen sijaan aion keskittyä vakauttamiseen ja tasapainoon elämän eri osa-alueiden suhteen. (Hymähdin juuri ääneen, kun mietin kuinka innoissaan ja tyytyväinen terapeuttini olisi tämän lukiessaan.) Jotta noita asioita saavuttaisin, on pakko miettiä muutamia asioita, joiden oikeasti uskon siinä auttavan ja tämän takia otan itseäni niskasta kiinni ja aloitan budjetoinnin. Tai ainakin menojen seuraamisen. En ole koskaan kuvitellut rahan tuovan onnea, mutta jos jotain olen opiskelijabudjettiajoista oppinut niin sen että en ole mikään nero mitä tulee rahan säästämiseen. Tästä syystä kaikki apu sen suhteen on tarpeen ja otetaan ilolla vastaan. Uskon myös vakaasti siihen, että jos tiedän mihin raha menee, on helpompi löytää niitä pieniä ja huomaamattomia säästökohteita.

Säästämisen teemaan liittyy olennaisesti yksi mun suurista toiveista ja tavoitteista elämässä: nimittäin oma koira. Se jo tässä kohtaa rakastettu perheenjäsen, jota meillä ei vielä ole. Kun alan konkreettisesti säästää rahaa tätä varten, toivon myös muiden konkreettisten asioiden kuten vaikkapa tutustumiskäyntien kasvattajien luona alkavan hiljalleen toteutua. Tämä toimii aasinsiltana seuraavaan isohkoon asiaan, jota toivon toteuttavani vuoden 2024 aikana. Muistatte varmaan Metsän aika 2024 kalenterin? Se voisi toimia mun paikallisena tutkimusmatkailukalenterina. Mikäpä sen parempaa kuin tutustua uudehkoon ympäristöön täällä Tampereella etsimällä ne täydelliset koirapuistot, lenkkipolut ja muut tuiki tarpeelliset etukäteen. Siinä samalla ulkoillessa tulisi keskityttyä myös fyysiseen hyvinvointiin ja arkiliikunnan lisäämiseen. En todellakaan aio väittää lähteväni liikkumaan tavoitteellisesti, totean vain mun mielenikin varmasti kiittävän, jos tämä nykyään jo melkein kotihiirtä ja toimistorottaa muistuttava yksilö lähtisi vähän reippailemaan. 

Siinäpä pari asiaa, joita lähden pikkuhiljaa tavoittelemaan vuoden edetessä. Nämä ovat toki laajoja kokonaisuuksia, mutta ryhmän innoittamana löydän varmasti tapoja palastella niitä pienempään muotoon – toivottavasti matkan varrella saadaan aikaan myös muutama nätti aukeama näiden teemojen ympärille. Tähän loppuun vielä toiveikkaita terkkuja teistä ihan jokaiselle! Myös sille juuri alkaneelle vuodelle 2024. Ole meille kiltti ja ihana!

-Janita R.


joulu
2023

Perjantaipäiväkirja – Janita V.

categories: Black Friday

Ajatella, että ylihuomenna on jouluaatto ja ihan pian saadaan hyvästellä tämä vuosi. Mitä kuluvaan vuoteen tulee; en saanut aikaiseksi viedä eteenpäin asiaa, josta heinäkuussa edellisessä päiväkirjapostauksessa kerroin. Tuntuu, että kesän jälkeen mielen päällä on ollut niin paljon muita asioita ettei aikaa minkäänlaisten ADHD-tutkimuksien aloittamiselle ole ollut. Kenties vuoden alusta voidaan palata tähän uudelleen.

Mitä vuoteen on sitten oikeastaan mahtunut? Aloitin keväällä saattohoidon täydennyskoulutuksen. Alkuun minusta tuntui, etten saanut koulutuksesta sitä mitä olin lähtenyt siltä hakemaan. Viikot ja kuukaudet kuluivat. Ajatus koulutukseen hakeutumisesta pysyi edelleen samana. Olinko todella tuhlannut puoli vuotta täysin turhaan? Kehittämistehtävän aiheen päättäminen takkusi ja tuntui, etten saa itsestäni mitään ulos. Miten ihmeessä saattohoitoa voisi kehittää. Mieleeni tuli ainoastaan todella mustalla huumorilla varustettuja ajatuksia, joita en kehtaa edes tässä teille avata. Viikkoja kului lisää ja lopulta se ihme tapahtui, että sain jotain konkreettista paperille saakka. Kehittämistehtävä tuli hyväksyttynä takaisin, vaikka juuri sen aiheessa olisi kyllä ollut kehittämisen varaa.

Tuli marras-joulukuun vaihde, näyttösuunnitelman kirjoittaminen ja taas päässä löi tyhjää. Mitään en opiskelussa inhoa niin paljon, kuin kirjallisia tehtäviä. Ihme tapahtui uudelleen ja sain suunnitelman ajoissa valmiiksi. Näyttöpäiviä oli tarkoitus olla kaksi, joiden aikana minun tuli osoittaa saattohoidon osaamiseni arvioijalleni. Koska hoitotyössä mitään ei voi täysin ennakoida, muuttui kahden päivän näyttö lopulta yksipäiväiseksi. Jotta asiat eivät olisi käyneet liian helpoksi sattui näyttöön suunnitellussa vuorossa useita muuttuvia tekijöitä. Työvuorosta kotiin päästyäni takki ja pää todella oli tyhjä. Ainoa ajatus oli epäusko siitä, että sain näytön lopulta suoritettua ja vielä täydellä arvosanalla. Tätä postausta teille kirjoittaessani olen aiemmin päivällä istunut koulutuksen päätösjuhlassa, saanut todistuksen ja jumalauta valmistunut. En luovuttanut kesken, vaikka mieli teki. Niin monen muuttuvan tekijän, oman motivaation puutteen ja aikaansaamattomuuden jälkeenkin saavutin kaiken tavoiteaikataulussa. Siitä jos jostain saan olla ylpeä.

Mitäkö tästä kaikesta sitten opin? Ainakin sen, että usko omaan osaamiseen, tietämykseen ja ammattitaitoon. Luota siihen, että vaikka päässä olisi edelleen ne 99 muuta kanavaa auki oot silti helvetin hyvä hoitaja.

-Janita V.