Avainsana: haaste

Haaste – Mitä haluaisin oppia?

Plannerointityylini on pelkistetty, ainakin moneen muuhun kalenteriaskartelijaan verraten. Jätän aukeamilleni paljon tyhjää tilaa aikataulutukselle ja merkinnöille. Tein nykyisestä kalenterisysteemistäni videon Kalenterimanian Youtube-kanavalle, jossa myös koristelutyylini näkyi aika selvästi. Valkoista jää paljon, koska kirjoitettavaa asiaa riittää ja nykyisessä kalenterivihossani on vain rajallisesti tilaa. Mutta minä haluaisin kovasti oppia tarrakylläisempää koristelua!

 

 

Katselen kateellisena toisten värikylläisiä aukeamia, joissa on jos jonkinlaista tarraa merkitsemään kaikkea roskien viennistä muistettaviin menoihin. Mielikuvissani täydet tehtävälistatkin muuttuvat jotenkin mieluisammiksi, kun ne lukee kauniilta ja värikkäältä tarralta. Totuus kuitenkin on, että minä tarvitsen kalenteriini pystypäivät ja kellonajat. Käytän kalenterisysteemissäni kellonaikoja niin, että merkitsen ajanjaksoja yliviivauskynällä. Merkitsen esimerkiksi työ- tai koulupäivän pituuden ja todella hahmotan ja muistan paremmin, paljonko minulla on sinä päivänä aikaa muille asioille. Siinä mielessä nykyinen kalenterivihkoni onkin toiminut erinomaisesti. Minun on ollut vaikea sovittaa kauniita tarroja tähän muuten toimivaan systeemiin ja siksi tarrakylläisempi kalenteriaskartelu onkin jäänyt ajatuksen tasolle.

 

 

Käytän koristelussa pääosin washiteippiä ja tarroja. En ole koskaan käyttänyt tarrakittejä, mutta tiedän erilaisten kittien olevan suosittuja. Niitä käyttämällä on helppo saada  aukeamalleen yhtenäinen ilme. Kittien kokeilu kiinnostaa minuakin, mutta haluaisin myös oppia käyttämään washiteippejä luovasti ja laajasti. On kuitenkin vaikea selittää tätä täysin ilman kuvia toivotusta lopputuloksesta ja niinpä pyysin kolmelta Kalenterimanian Facebook-ryhmän jäseneltä luvan käyttää heidän kuviaan. Ilokseni kaikki suostuivat ja alla näettekin heidän upeat aukeamansa. Tätä minä haluaisin oppia!

 

Kuva ja aukeaman koristelu Janita Vierelä
Kuva ja aukeaman koristelu Hanna Alastalo. Klikkaamalla kuvaa pääset kommentoimaan aukeamaa Facebookiin.
Kuva ja aukeaman koristelu Jemina Linnama. Klikkaamalla kuvaa pääset kommentoimaan aukeamaa Facebookiin.

 

Jotta tämän postauksen anti ei jäisi pelkäksi haaveiluksi ja haluamiseksi, aion sitoutua kokeilemaan tarrakylläisempää kalenterituunausta koko elokuun ajan! En edes odota pääseväni samantyyppiseen lopputulokseen kuin Janita, Hanna tai Jemina, mutta aion panostaa tarrojen ja washin käyttöön selkeästi aiempaa enemmän. Valjastan tämän kokeilun käyttöön Kalenterimanian kirppikseltä ostamani pocket-kokoisen Traveler’s Notebookin. Monet käyttävät pocket-koossa kalenterivihkoja, joissa viikko on  neljällä sivulla, mutta minä päädyin pitkien tutkiskelujen jälkeen hankkimaan Etsystä itse tulostettavan kalenterivihon, jossa on päivä per sivu. Vihon kokoero on melkoinen nykyiseen kalenterivihkooni verrattuna, mutta toisaalta tilaa per päivä tulee olemaan selkeästi enemmän.

 

 

Voin jo nyt veikata, että tarrojentäyteisen suunnitteluni haasteena tulee olemaan etukäteissuunnittelun toteutus. Sitoudun kuitenkin haastekuukauteeni täysillä ja teen elokuun loputtua videon, jossa esittelen aikaansannoksiani ja kerron kokemuksiani kuukaudesta. Hyvät neuvot ovat tarpeen, joten kertokaa parhaat tarraöverivinkkinne kommentteihin!

-Tiia 

Aiemmin Mitä haluaisin oppia? -haastepostauksen ovat tehneet Anna-Johanna, Sanna ja Heidi.

Haaste: Mitä haluaisin vielä oppia?

Havahduin tällä viikolla siihen, että surffailin netin ihmeellisessä maailmassa ja eksyin tarroja vilkuilemaan. Aikani katseltuani mietin, että olisipa hieno juttu kun löytäisin tarroja, joissa olisi pärstän kuvia. Naamoja eri ilmeillä. Niitä voisi sitten viljellä sen mukaan miltä sinä päivänä tuntuu. Yllätyin itsekin. Siis naamoja? Niitä joilla on silmät ja suu? Niitä mitä olemme piirtäneet valtaosan elämästämme aina milloin mihinkin ja millä milloinkin. Ja nyt niiden pitäisi olla valmiina piirrettynä, leikattuna ja itseliimautuvina? Hei haloo. Siihen ralliin en lähde – pitää minunkin jotain vähän tehdä itse. Siispä piirtäminen ja kirjoituksieni kuvittaminen on se juttu minkä otin tähtäimeen tässä oppimishaasteessa.

Erityisen traagisen tästä tilanteesta tekee se, että olen ollut kuvataidekoulussa kuusi vuotta elämästäni. Pääsykokeissa Anna-Johanna ,9, oli luottavainen sillä tehtäväksi osoittautui auringonlaskun maalaaminen. ´Tämän mä osaan – mä pääsen niin sisään!` Ja Anna-Johanna pääsi. Kävi uskollisesti vuosikausia ja teki ties millaista teosta. Harrastukset alkaa ja ne myös loppuu kun elämäntilanteet muuttuu. Ihmettelen kuitenkin mihin se tekemisen palo hävisi. Into luoda ja kokeilla. Ylpeys siitä, että ´minä tein tämän – eikö oo hieno!´ Se oli joskus, mutta en tiedä missä se on nyt tämän 15 vuotta piilotellut. Saattoi käydä niin, että Anna-Johanna kasvoi aikuiseksi ja hänestä tuli perfektionisti, jonka tulee onnistua kaikessa ekalla yrittämällä ja jäljen tulee olla priimaa. Valitettavaa, mutta totta. Ei kuitenkaan lopullista – jos hän niin itse päättää. Näin hänen tulisi sanoa itselleen useimminkin.

Taide. Jos maalaat, piirrät, muotoilet tai veistät niin teet taidetta? Olet siis taiteellisesti lahjakas? Mitta-asteikkoa ei ole, koska työsi jälki on yksilöllinen ja kauneus on katsojan silmässä. Täytyy sanoa, että en ole koskaan kokenut olevani taiteellisesti lahjakas. Kaikki muut ovat, mutta en minä. Kuka sen on päättänyt? Minä, mutta miksi ihmeessä? Eikö voi tehdä ollenkaan jos ei koe itse olevansa taiteilija? Jos olenkin niin surkea piirtämään kuin kuvittelen niin eikö olisi hienoa kun tekemällä huomaisi, että se suunta todellakin on vain parempaan? Ajatus huvittaa minua. Vino pino vapaapäivänä tuhlattua paperia takassa, ettei kukaan näe, että antauduin tunteen vietäväksi ja aloin luomaan oikein olan takaa. Ja kaikesta siitä koetusta tunteenpalosta huolimatta siitä pilvestä ei tullut tarpeeksi pehmeän näköinen. Järjellä kun ajattelen niin osaan päättää, että alan toteuttaa hyväksi havaittua taktiikkaa: yrityksen ja erehdyksen kautta. Ja tuli mitä tuli- mentaliteetilla mennään. Aion ottaa kynän käteen, vähän pensseliäkin ja katsoa mitä lähtee syntymään. Ehkä joskus kerron miten haasteen suorittaminen sujuu ja mitä olen matkan varrella huomannut.

Ihmettelen kuitenkin yhtä asiaa. Miten ihmisestä, joka rakastaa kaikkea kaunista ja esteettistä, tulee tällainen puusilmä? Sokea nimenomaan sille, mitä kaikkea oikeasti osaisi itse tehdä jos haluaisi tarpeeksi. Väitän, että siitä se on itselläni kiinni. Kun ei yritä niin ei voi epäonnistua. Epäonnistua missä? Vain itsehän minä tiedän millaisen tekeleestäni päässäni suunnittelin. Jos nyt aloitan niistä naamoista. Mikä on pahinta mitä voi tapahtua? Päästä tulee suippo? Siinä tapauksessa piirrän sille suipon lakin – kyllä se pärjää. Niin pitäisi minunkin.

 

Luomisen iloa päiväänne!

-Anna-Johanna