Tämänkertaisen postauksen aihe oli minulle haasteellinen, koska en osannut päättää kenet itselleni tärkeän henkilön valitsisin. Mietin myös, minkä kalenterin aukeaman koristelisin. Kalenteriksi valikoitui AjastonStudia -lukuvuosikalenteri, johon olen tehnyt aikaisemminkin haastepostaukseen liittyvän koristelun.
En myöskään osannut päättää, mitä kaikkea haluaisin aukeamalle laittaa. Muistin kuitenkin ihanan ystäväni sanat: ”Just breathe”. Niinpä henkäisin pari kertaa oikein syvään ja aloin toteuttaa kalenteriaukeamaa ystäväni muistolle. Meitä yhdisti monikin asia, mutta tärkein niistä on meri. Tähän liittyen luonnolliseksi teemaväriksi valikoituivat sekä sininen että vedenvihreä.
Päätin tehdä aukeaman kynillä ja tarroilla koristellen. Olin jo aikaisemmin hankkinut Tigerista tarroja sen kummemmin miettimättä, miten niitä käyttäisin. Muistan ajatelleeni tarroja ostaessani, että kyllä ne joskus jotenkin tulee hyödynnettyä.
Kyniksi valikoituivat Stabilon Tropikana- ja Paper Maten Ink Joy -seteistä erisävyiset siniset ja vihreät kuulakärkikynät. Paitsi, että vihreä väri symboloi toivoa, toimii se rakkaan meriteeman ja värin yhdistäjänä.
Valitsin koristeluun meriteemaisia tarroja, joilla jokaisella on oma erityinen merkitys. Esimerkiksi ankkuri kuvaa toivoa ja lisäksi se muistuttaa minua vahvasti pitämään kiinni, etten olisi juurettomana tuuliajoilla.
Ystävälläni oli aina ja joka hetkeen jokin sopiva sanonta, ja tästä syystä halusin kerätä aukeamalle sanontoja hänestä muistuttamaan.
Vaikka ystäväni on jo edesmennyt, ei se tarkoita, etteikö hän olisi silti mielessäni lähes päivittäin. Tuntuu lohdulliselta, että kun ikävä iskee, voin aina avata ylläolevan kalenteriaukeaman ja muistella yhteisiä aikojamme.
Torstaita kaikille! Jos missasitte tämän haasteen alun, niin klikatkaa tästä AJ:n postaukseen!
Oon aina sanonut omaavani kolme merkittävää idolia, jotka ovat vaikuttaneet omaan elämääni suurella tavalla. Ensimmäinen näistä tyypeistä on drag- ja meikkiartistina tunnettu Raja, joka opetti mulle itsekunnioitusta – kantamaan itseni kruunun kanssa, arvostamaan kädenjälkeäni tekemissäni asioissa, kanavoimaan asioita meikkien kautta ja elämään ylipäätään kunnioittaen itseäni. Toisena merkittävänä henkilönä listaltani löytyy David Bowie, jolta opin olemaan sinut itseni kanssa. Sen, miten on ok olla aina se outolintu, erilainen ja jatkuvasti silmiinpistävästi random. Miten on oikeastaan siistiä, upeaa ja mahtavaa olla outo, yhtään sitä häpeilemättä ja anteeksipyytämättä, ylpeänä ja omilla jaloillaan seisten. Listan kolmas henkilö pelasti mun hengen.
Mikäli yhtään seuraa mun juttuja livenä tai sosiaalisessa mediassa, tai on käynyt mun fandom-luolassa jota kutsun kodikseni, ei ole voinut välttyä kuulemasta nimeä ’Robert Downey Jr’ mun sanomana. Sen lisäksi, että arvostan kyseisen henkilön tekemää roolisuoritusta Iron Manina, on tällä henkilöllä mulle täysin oma merkityksensä valkokankaan ulkopuolellakin.
Ensimmäinen Iron Man -elokuva on aikoinaan tullut sopivasti samaan saumaan, kun olin todella huonossa paikassa itseni kanssa. Ikuisena nörttinä ja sarjakuvamaailmaan kiintyneenä tietenkin riensin juoksujalkaa sitä katsomaan, ja kyseinen filmi heitti Tony Starkin nopeasti yhdeksi lempihahmokseni mitä löytyy. Ja samalla Downeyn lempinäyttelijöiden listalleni ykköseksi.
Marvelin lyödessä huippumenestykseen RDJ:n kanssa, oli mun oma elämä yhä vähän sekaisin – ja kun sanon vähän, tarkoitan ”oh god miten mä olen yhä hengissä” -vähän. Siinä kaikessa sekasotkussa jaksoin kuitenkin roudata itseni katsomaan Iron Manista tehtyä jatko-osaa myöhemmällä vuodella, sillä mun nörtteys ja fanittaminen lyö aikalailla läpi mistä tahansa ongelmasta ykkösprioriteetiksi. Näiden elokuvien myötä aloin myös perehtymään pienesti siihen, kuka Iron Man -puvun takaa löytyvä tyyppi oikein onkaan. Lukuisten öisten googlaussessioiden ja ”pienimuotoisen” obsessoinnin jälkeen päädyin lopulta tuijottamaan kattoa epäuskoisena, yllättyneenä, hyvin pitkälti oman pohjamudan löytäneenä, mutta ennen kaikkea nyt myös inspiroituneena ja toivoa nähden.
Mikäli Robert Downey Jr, vastoin kaikkea mahdollista todennäköisyyttä, maailman kutakuinkin odottaessa herran ennenaikaista kuolemaa, pystyi kääntämään elämänsä täyteen U-käännökseen ja nousemaan sieltä pohjamudista maailman huipulle, pystyisi myös se pieni Milja omassa henkisessä ja fyysisessä katuojassaan ottamaan ison askeleen elämänsä hyväksi. Luopumaan elämäntavoista, jotka ei hyödytä ketään tai mitään, valitsemaan kerrankin elämän kuoleman sijaan.
Mikäli olisin pysynyt samassa elämäntilanteessa, mistä löysin itseni about tasan kahdeksan vuotta sitten, olisin jo todennäköisesti kuollut noin seitsemän kesää sitten. Siispä jollain oudolla, epätodennäköisellä ja itselleni tyypillisesti fandom-aiheisella tavalla RDJ pelasti mun hengen. Ihan vain koska Downey oli ja tulee aina olemaan mulle elävä todiste siitä, ettei koskaan ole liian myöhäistä. Joskus pieni toivonkipinä riittää suureen.
– Milja
P.S. Syyskuu on kansallinen parantumiskuukausi (recovery month), joten haluankin lähettää tämän postauksen myötä vilkutukset jokaiselle itsensä kanssa syystä tai toisesta kamppailevalle. Huolimatta siitä mitä on joskus ollut, on nyt, tai tulee ehkä vielä olemaan, on aina toivoa sille että elämä voittaa. Voin olla teille elävä todiste siitä, jos RDJ:n naama ei jostain oudosta syystä miellytä.
