Avainsana: Filofax

Paperiholistin kuulumisia

Pienestä pitäen kaikki kynät, vihkot, muistikirjat, kalenterit ja sekalaiset paperitilpehöörit ovat olleet mulle tärkeitä. Olen Tiimarisukupolvea ja paperikaupat ovat edelleen mun suosikkikauppoja. Kouluiässä ”tein vihkoja”, joihin piirsin kuvia ja kirjoitin jotain pientä. Vihkojen lisäksi olen pitänyt päiväkirjaa siitä lähtien, kun opin kirjoittamaan ja ensimmäiset kalenterit ovat luultavasti samoilta ajoilta. Kalenterirakkaus löytyi rengasplannereista parikymppisenä, kun sain kesätöistä riittävästi rahaa ensimmäiseen viininpunaiseen Filofax Cross-kalenteriin. Ostin sen Turun Akateemisesta kirjakaupasta, jossa olin käynyt silittelemässä sitä aina tilaisuuden tullen. Se maksoi valtavan paljon, mutta oli rahansa arvoinen. Kuljin sen kanssa useamman vuoden ja silloin siihen sai vielä suomenkielisiä Filofaxin inserttejä.  

Tämän vuoden kalenteripakan viimeistely meni lopulta vuoden 2023 viimeiseen päivään, ennen kuin olin kokonaan tyytyväinen. Mukanani kulkee kaksi eri kalenteria, riippuen siitä millä laukulla/repulla olen liikenteessä. Olen vaihtelunhaluinen ja juuri rengasplannerit ovat ongelman ratkaisu. Vaihtelen kansia fiiliksen mukaan. Tällä hetkellä isompien laukkujen kalenterina kulkee Gillion medium compagna 30mm renkailla. Palasin tämän vuoden myötä myös takaisin viikkonäkymään päivänäkymästä. Päivänäkymäkin oli ihan hyvä, mutta vei mielestäni paljon tilaa. Kansissa oli aina vain osa vuodesta ja siitä tuli välillä ongelma, kun jotain tärkeää olisi pitänyt saada kirjattua ylös, mutta kyseisen kuukauden sivut olivatkin kotona. Nyt nämä uudet viikkoinsertit ovat selkeät, tyylikkäät ja kalenteriin mahtuu koko vuoden lisäksi hyvin muutakin.  

Syksyllä ostin itselleni pienemmän laukun ja luonnollisesti tarvitsin sinne mukana kulkevan siromman kalenterin, joten palasin vuoden tauon jälkeen takaisin Hobonichi Weeksiin. Rakastan Tomoe River -paperia ja tämän vuoden Tiny dragons – teema alkavan lohikäärmeen vuoden kunniaksi on upea. Kalenteria varten päätin tilata Motermin nahkaiset kannet ja käyttää niitä samalla lompakkona pikkulaukussa. Weeksissä on kaikki tarvittava kompaktissa koossa ja siinä on riittävästi muistiinpanotilaa.  

Pidempien tarinoiden päiväkirjana mulla on erillinen muistikirja, mutta palasin tänä vuonna myös Hobonichi Cousiniin, joka on päivittäisiä oivalluksia ja havaintoja varten. Tavoitteena on kirjoittaa siihen joka ilta jotain päivän aikana tapahtunutta ja reflektoida sitä tarkemmin. Ensimmäinen Cousin mulla oli pari vuotta sitten vastaavassa käytössä, mutta silloin väliin jääneet tyhjät päiväsivut harmittivat ja siirryin pariksi vuodeksi Hobonichi day-freehin, jossa on päivätyt kuukaudet ja tyhjät muistiinpanosivut. Cousinissa kuitenkin viehättää ne päivätyt päiväsivut ja niiden kautta muodostuva iltarutiini. Arki on täyteläistä tällä hetkellä, joten illan kirjoittamishetki tuo päivään selkeyttä ja antaa syyn pysähtyä. Ja sivujahan voi tietysti koristella ihanilla tarroilla, washeilla tai jopa piirtämällä. Päätin tehdä vuodesta 2024 oman hyvinvoinnin vuoden ja tämä on sopivan kokoinen hyvinvointia lisäävä iltarutiini. Ja jos kirjoittaminen joskus jää välistä, se ei kaada maailmaa vaan olen oppinut, että tyhjät sivut kertovat omaa kieltään omasta arjestani. Tyhjä sivu voi joskus puhua enemmän kuin täyteen kirjoitettu.  

Ihanaa vuoden alkua kaikille paperiholisteille, kirjoitetaan sivu kerrallaan omaa tarinaamme tulevien päivien muistoksi.  

Johanna

Filofax Notebook – ratkaisu kalenterin ja muistikirjan yhdistämiseen?

Kalenterimaailman kaninkoloihin kaivautuessani olen kokeillut erilaisia kalenterin ja muistikirjan yhdistelmiä. Olen myös yrittänyt bujoilla, mutta en saa aivojani asennettua bujoasetuksille. Kalenterimuistikirjalta tarvitsen erityisesti kolmea asiaa: tilaa päivittäisille, vaihteleville (työ)aikatauluille ja muille menoille, tilaa tehtävälistoille ja erilaisille muistiinpanoille esim. kokouksista tai koulutuksista. Myös suunnitteluun ym. on hyvä olla tilaa.

A5-koko on hyvä yleensä; olen kokeillut mm. Ajastoa, Burdea ja Wonderlandia. Näissä on selkeät pystyviikot lukujärjestysaivoilleni, mutta irrallisia muistilappuja tai -listoja tulee välillä kuitenkin liikaa irtopapereille, tai ne sekoittuvat yhtenäiseksi massaksi muistiinpanojen sekaan. Toisinaan lappumeri laajenee pöydälle, kalenterin ja läppärin väliin… Kuulostaako tutulta? Toisaalta monen muistikirjan mukana kantaminen ei ole kovin ergonomista.

Filofax Notebook tarjoaa ehkä toistaiseksi parhaan ratkaisun aikataulujen, listojen ja muistiinpanojen yhdistämiseen. Notebookin tukevat sivut voi siirtää uudestaan toiseen paikkaan (kierreselkäsysteemi). Kierteet ovat tarpeeksi pienet eivätkä häiritse. Voin siis siirtää tehtävälistan sen oikeaan paikkaan viikkoaukeaman viereen! Tämä ehkä ratkaisee ongelmani ja on minulle sopivin versio bujosta. En ole innokas tarrailija, muistikirjat palvelevat lähinnä arjen järjestämistä tai omia kirjoitusjuttuja. Ihailen muiden juttuja, mutta en innostu oikein itse tai tila loppuu kesken viikkosivulla. Suosittelen Notebookia muillekin aikataulujärkkäilyjen kanssa pähkäileville.

Filofax Notebook on saatavilla kolmessa eri koossa (Pocket, A5 ja A4). Kansia saa eri värisinä, ne ovat tukevat ja voi taittaa taakse kirjoitusalustaksi. Paperi on paksua eikä vuoda helposti läpi. Vaihtelun haluun paperia voi vaihtaa: on blankoa, pisteellistä, ruudutettua ja viivallista, valkoista ja 6 eri väriä. Myös kuukausi- ja vuosinäkymät ovat saatavilla. Suomessa Notebookia myy Vihkokauppa. Paksuja sivuja mahtuu noin 60 ja kierresysteemi mahtuu toimimaan. Vuoden viikkosivujen pitäisi siis mahtua ja ehkä vähän muistiinpanojakin. Pystypäiviin tottuneelle tämä on uusi kokeilu. Tein ensi vuoden kalenteriin muutaman erilaisen viikkoleiskan: viikko/ aukeama, viikko/ 2 aukeamaa ja 2 viikkoa/ aukeama. Ensimmäinen on oikein kiva, mutta voi tulla aika paksu kalenteri, toisessa on paljon tilaa, mutta tulee vielä paksumpi. Kolmas ja viimeinen vaihtoehto lienee kätevin. Tilaa on toivottavasti tarpeeksi menoille. Listat irtosivulle tai tarpeen mukaan päiväsivu, jonka voi heittää pois.

– Tuulikki