Avainsana: diy insertit

Roolipelaajan hahmokirja

Kesä tuntuu hurahtaneen ihan tajutonta vauhtia eteenpäin ja nyt ollaan jo – tämän postauksen tullessa ulos – melkein puolessa välissä heinäkuuta. Minulle oli pitkästä aikaa vaikea miettiä, mistä haluaisin teille kirjoittaa, sillä omat tuunailut ovat tässä hetken aikaa olleet aika vähällä. Puolisoni kuitenkin ehdotti, että voisin vihdoin tehdä uudelle Pathfinder-hahmolleni oman spellbookin ja siitä se idea sitten lähti laajenemaan hahmokirjaksi. Pathfinder on pöytäroolipeli, samaa sarjaa suuremmalle yleisölle tutumman Dungeons & Dragonsin kanssa. Käytämme pelatessa paljon Roll20-alustaa, jolle saa kätevästi luotua hahmon character sheetin ja pelejä voi pelata myös etänä. Mikään ei kuitenkaan voita oikeaa paperia ja noppien heittely on paljon tyydyttävämpää, kuin napin painaminen sovelluksen puolella.

Vanhan hahmoni spellbook oli Happy Planner Skinny Notes vihkosessa, jossa ainoa hyvä puoli oli sivujen liikuteltavuus. Koska hahmoni tason noustessa ylös, saan lisää loitsuja ja ominaisuuksia, haluan, että ne saa lisättyä juuri oikeaan väliin, eikä turhia tyhjiä sivuja ole plarattavana. Kaivoinkin jo pidemmän aikaa käyttämättä olleet Carpe Diemin personal-kokoiset kanteni hyllyltä ja lähdin suunnittelemaan sille sisältöä.

Hetken eri vaihtoehtoja punnittuani, päädyin siihen, että tulostaisin pistesivut kaksipuolisena ja leikkaisin tästä sitten itselleni sopivat insertit. Aluksi tarkoitukseni oli tehdä personal wide koossa sivut, mutta paperin säästön takia päädyin normaaliin personal kokoon: A4 arkista sai kätevästi juuri kolme sivua. Mallailin oikean koon yli jääneellä, oikean kokoisella sivulla ja leikkasin tällä tavalla paperileikkurilla sivut oikean kokoiseksi.

Jätin osassa arkeista tarkoituksella alkuun isomman marginaalin (leikatessa tuli kaksi personal kokoista ja yksi wide-mitoitusta oleva arkki), sillä tarkoituksenani oli tehdä samalla itse myös tabit. Kaivoin kaapistani rengasplannereille tarkoitetun säädettävän rei’ittäjän ja rei’itin kaikki tekemäni sivut valmiiksi jo renkaisiin.

Välilehtiä/tabeja tehdessäni hyödynsin taas vanhoja omistamiani sivuja, joiden avulla piirsin lyijykynällä viidelle sivulle rajat, joita pitkin sitten leikkasin saksilla turhat pois. Yritin alkuun käyttää paperileikkuriani tähänkin, mutta ensimmäisen sivun jälkeen tulin siihen tulokseen, että pieni kierous ei minua niin paljon haittaa ja saisin siistimpää jälkeä pelkillä saksilla. Tabiosuus välilehdestä jäi sen verran kapeaksi, että kulmanpyöristäjällä ei saanut kulmia pyöristettyä, joten nekin leikkasin vapaalla kädellä saksia käyttäen.

Sisällön kanssa kamppailin yllättävän pitkään, vaikka tiesin kyllä mitä sinne halusin saada. Päätin kuitenkin lähestyä tätä mahdollisimman simppelillä (jos monen tunnin sivujen leikkaaminen ja tietojen kirjoittaminen lasketaan simppeliksi) otteella ja valitsin muutaman Mildlinerin yliviivaustussin ja kirjoitukseen Micronin mustan 03 kynän ja otsikointiin Tombow Fudenosuke soft tip -tussin. Koska hahmoni on tosiaan caster (eli painopiste on vahvasti taikomisessa) ja hahmoluokkani varsin monimutkainen, nippelitietoa ja loitsuja on varmaan kokonaisen kirjan verran. Halusin kuitenkin saada alkuun listauksen loitsuista, joita ajattelin eniten tarvitsevani, jotta voin nopealla katsauksella tarkistaa mitä kaikkia olikaan valmisteltuna.

Spellbook-välilehden taakse laitoinkin sitten jokaisesta loitsusta kaikki perustiedot ylös: mitä se konkreettisesti tekee, mitä koulukuntaa edustaa ja keneen se kohdistuu yms. Tästä osuudesta ei tullut vielä läheskään valmista, sillä näiden ylös kirjoittaminen vei yllättävän paljon aikaa. Sain kuitenkin ison osan jo kirjattua ylös. Värikoodasin nämä tasojen mukaan, jotta selaaminen nopeutuisi, mutta käytin vain kahta eri väriä: 0-tason loitsut ruskealla, 1-tason punaisella, 2-tason ruskealla, 3-tason taas punaisella ja niin edelleen.

Muille välilehdille on tulossa vielä feats (kyvyt), traits/features (taidot/ominaisuudet) ja hahmon tiedot (kaikki statistiikka, mitä tarvitsee nopealla vilkaisulla). Jälkimmäiseen aion käyttää myös Legamin pyyhittävää kynää, jottei sivuja tarvitse tehdä uusiksi siinä vaiheessa, kun hahmon taso nousee ylöspäin. Olen todella innoissani tämän tekemisestä, mutta yhdeltä istumalta (ja pienen apurin välillä jalassa roikkuessa) ei vain ollut mahdollisuutta saada valmiiksi. Ja toisaalta nykyään, kun ei tule niin paljon kirjoitettua, on hyvä antaa käden levätä usean sivun rupeaman jälkeen.

Onko meillä siellä ruudun toisella puolella lisää (rooli)pelaajia? Onko peliharrastusta jotenkin yhdistetty tähän paperiaskartelun ihmeelliseen maailmaan? Minua kiinnostaisi todella paljon nähdä, millaisia juttuja olette itse tehneet ja ehkä saadaan toisiltamme inspiraatiota omien hahmokirjojemme paranteluun. Tule ihmeessä keskustelemaan aiheesta lisää ryhmän puolelle ja oikein ihanan aurinkoista viikon alkua!

– Laura S.

Tehtäväalusta

Postauksen kalenterinkannet saatu kaupallisessa yhteistyössä Ajastolta.

Tarvikkeet:

Keväistä keskiviikkoa jengi! Tänään saatte vilauksen uudesta yhteistyökalenteristani, sillä askartelin sen väliin tehtäväalustan oman arkeni tueksi. Kuten olen aiemmin kertonut, sairastan AD/HD:ta, ja viimeisen vuoden aikana olen alkanut tarttumaan härkää sarvista totisemmin kuin koskaan ennen.

Aloitin tehtäväalustan väsäämisen surffailemalla PapuNetin Kuvatyökaluun. Jos palvelu ei ole sinulle ennestään tuttu mutta elämääsi liittyy jotenkin erityisen tuen tarpeet ja haasteet, suosittelen tutustumaan koko nettisivuun ajan kanssa. Sieltä löytyy vaikka mitä! Itse olen hyödyntänyt PapuNetiä myös päiväkotityössäni ja tulevaisuudessa aion käyttää kuvia myös tyttäreni kanssa.

Kuvatyökalu on yllättävän monipuolinen. Itse valitsin pienimmän valmiin ruudukon (12 kuvaa), ja jätin ruudukon näkyviin jotta kuvat on helpompi leikata irti toisistaan. Tekstin värin ja taustavärinkin voi päättää itse.

Sitten vain etsimään itselle sopivia kuvia! Vinkkinä: kannattaa hyödyntää synonyymejä ja persoonallisia tarkoituksia kuville. On olemassa paljon eri kuvatyyppejä, mutta tällaiseen vapaamuotoisempaan käyttöön halusin valita myös mahdollisimman visuaalisesti miellyttävät ikonit, ja nimetä sitten toiminnon itse.

Kun sain arkin valmiiksi, tulostin kuvat 120g-vahvuiselle kopiopaperille. Vinkki! Tulostimen asetuksista kannattaa käydä tutkimassa tulostuslaatu mahdollisimman korkealle ja hidastaa tulostusnopeutta, niin jälki on mahdollisimman kaunista ja siistiä.

Itse hyödynsin vielä Canva-nimistä palvelua tehdäkseni itse sivun, johon näitä kuvia tällään. Sivupohjan mitoiksi laitoin 17cmx12.8cm. Näin sain tehtyä taitteen vähän keskikohdan viereen, jotta oikealle puolelle sai väkerrettyä taskun kuvia varten. Vasempaan reunaan jätin tilaa rei’itystä varten.

Myös itse sivupohjan tulostin 120g paperille ja leikkasin leikkurilla ylimääräiset suirot pois.

Tein rei’ittimellä reiät oikeisiin paikkoihinsa ja taitoin sivupohjan. Leikkasin sitten pienen suikaleen oikeasta reunasta, jotta Tänään-teksti näkyy kun taskusivu on suljettuna.

Mittasin alunperin paksummasta pahvista taskun tuolle oikealle sivulle, mutta prosessin edetessä vaihdoin taskun materiaalin vielä kevyeempään paperiin. Kovasta pahvista leikattua taskua oli sitten näppärä käyttää kaavana.

Koska Canva-ohjelmalla määrittelemäni sivun taustaväri on vain sisäpuolella, koristelin taskun ”ulkoreunan” paperilla ja pienellä kartonkileikkeellä. Kiinnitin paperin ja leikkeen kevyesti liimarollerilla.

Kun taskun koristukset olivat sopivasti paikoillaan, mittasin kaksi palaa kontaktimuovia, ja kiinnitin ensin takapuolen kokonaan kontaktimuoviin. Kavensin muovin ”päälipuolta” jotta taskun kohdalle jäi tarttumapinnaksi huokoista kopiopaperia ja kiinnitin vielä taskun erillisellä suikaleella kontaktimuovia. Vahvistin vielä taskuosan ulko- ja pohjasyrjät erillisillä kontaktimuovin paloilla. Lopuksi leikkasin koko systeemin reunat siistiksi ensin leikkurilla ja sitten vielä saksilla.

Aviomieheni rimpula toimistorei’itin ei aivan kyennyt kontaktimuovikerrosten läpäisyyn, mutta sain sentään mukiinmenevät reiät aikaiseksi kun vähän avitin saksilla.

Ja tässä valmis tehtäväalustani! Otsikko olisi voinut olla myös ”Nyt” ja sivulla voisi olla myös kaksi eri saraketta kuten ”Nyt” ja ”Myöhemmin”, mutta päädyin nyt tällaiseen ratkaisuun. Kuvia hipelöimällä ja vaihtamalla niitä esille on helpompi fokusoida tekeminen juuri siihen mikä sillä hetkellä on tärkeää. Kun tällaisen alustan tekee itselleen henkilökohtaisesti, voi kuviksi valita mitä vain ja asiat ja aiheet voivat myös olla mitä vain. Itsehän valitsin kuviin myös paljon itsehoidollisia asioita kuten kosmetologin ja hierojan, kuin myös psykiatrian ja vaunulenkkeilyt. Kuvia on kohtuullisen helppo etsiä ja tulostella lisää, joten jos ajan kanssa huomaa että jokin kuva puuttuu tai jollekin ei tullutkaan käyttöä, on systeemi aina valmis muutokseen. Itse keskityin myös ”kivojen” juttujen ohella minulle haasteellisempiin asioihin kuten pyykkihuoltoon ja ruuanlaittoon. Päässäni vilisee nyt myös vaikka mitä ideoita tyttäreni tulevaan viikkopohjaan, mutta ehkä palaamme siihen myöhemmin. Kuvien esille kiinnittämiseen käytin sinitarraa, jolla voi myös vähän varmistaa tuon taskun kiinni pysymistä.

Toivottavasti tykkäsit ideastani!

Terkuin, Suvi