Avainsana: color luumu

Esittelyssä – Color A5, luumu 2025 (Ajasto)

Postaus on toteutettu yhteistyössä Ajaston kanssa.

Nyt kun eletään jo paljolti loppuvuotta syksyn myötä, on hyvä hetki pohtia ensi vuoden kalenterivalintoja. Tässä postauksessa päästään kurkistamaan, millainen ehdokas Ajaston Color on. Tämä kyseinen kalenterimalli on kuulunut Ajaston kalenterirepertuaariin jo useamman vuoden ja sitä löytyy kahdessa eri koossa. Tänään tutustumme A5-kokoiseen versioon, mutta pienempään kokoon mieltyneille löytyy myös A6-kokoinen pikkusisko.

Kalenterin kannen väri on kaunis, tumma luumu. Joustavan, mutta kestävän materiaalinsa myötä tämä kestää hyvin matkassa mukana. Kannen värimaailmaa mukaileva kuminauhasulkija pitää huolen myös siitä, ettei kalenteri pääse avautumaan esimerkiksi laukun pohjalla. Kanteen on upotettu vuosiluku, joka jättää kalenterin muuten yksinkertaisen kauniiksi, mutta mahdollistaa kivasti myös tarroilla kannen koristelun, käyttäjänsä niin valitessa. Ajaston Color on myös tuttuun tapaan FSC®-sertifioitu.

Kalenterin kansien väristä huolimatta sisäpuolelta paljastuu tänä vuonna raikkaan sininen värimaailma, joka on viime vuoden punaisesta päivittynyt tähän. Sinisestä huolimatta en koe, että värit tulisivat hallitsemaan liikaa muiden värien käyttöä, mutta aika tulee näyttämään miten meidän oikein käy. Kalenterin alun omistajatietojen jälkeen löytyy kätevä katsaus vuoteen 2025. Viereisellä sivulla on viivoitettu muistiinpanosivu (jollaisia löytyy myös kalenterin lopusta 10 sivua), johon voi suunnitella jo valmiiksi tulevaa vuotta taikka kirjailla vaikka syntymäpäivät tai muut tärkeät merkkipäivät.

Seuraavat kaksi aukeamaa ovatkin laajempi katsaus vuoteen 2025. Nämä kuukausisuunnitelmat taipuvat todella moneen ja vain taivas on rajana ideoita keksiessä. Kalenteri alkaa heti näiden kahden aukeaman jälkeen joulukuusta, 16.12.2024 muutaman viikkoaukeaman myötä. Viikkoaukeamia on kaiken kaikkiaan 4.1.2026 saakka.

Colorissa kuukausiaukeamat on sijoitettu aina kuukauden alkuun sen sijaan, että olisivat kalenterin alussa kuten usealla kalenterimallilla on. Ruudukko on ihanan tilava ja selkeä ja sisältää pyhäpäivien lisäksi liputuspäiviä ja muita tärkeitä päiviä, kuten esimerkiksi vahingossa kuvaan eksynyt WWF:n Earth Hour. Itselleni tärkeät viikkonumerot ovat myös mukavasti kalenteriruudukon reunalla ja sivuun on vielä jätetty hieman tilaa mahdollisille muistiinpanoille tai tehtävälistoille.

Kalenterin viikkonäkymä on mukavan selkeä ja itselleni tärkein, eli pystypäivillä. Pikkusiskoonsa A6-kokoon verrattuna ehdoton plussa on täysikokoiset viikonloput, sillä itse teen töitä myös viikonloppuisin. Kummankin sivun reunasta löytyy pienellä kellonajat, joilla tarkempikin aikataulutus on helppoa suorittaa omien sarakkeidensa myötä. Viikkoaukeamalle on jätetty myös hyvin tilaa muistiinpanoille ja muulle arjen apukeinoille sivun palkin ja alareunan myötä. Varmasti monta erilaista tapaa hyödyntää tällaista layoutia juuri siinä omassa elämäntilanteessa.

Availin paketin ryhmän puolella livessä ja tein sen aikana totuttuun tapaan kynätestiä. Tämä on itselleni jo kolmas Color, joten olin hieman yllättynyt, kuinka paljon ns. peruskynätkin kuulsivat tässä uusimmassa sivun toiselle puolelle, sillä näppituntumalla paperi ei tuntunut edeltäjäänsä ohuemmalta. Saa olla aika tarkkana, millaisella kynällä sitä lähtee tähän menoja jatkossa merkkaamaan tai vaihtoehtoisesti aloitan vihdoin boksitarrojen käytön. Pieni ghostaaminen ei ainakaan itseäni haittaa, mutta valitettavan moni kynä tuntui lähes vuotavan sivun toiselle puolelle.

Kalenterin loppupäästä löytyvät samat kuukausisuunnitelmat ja vuosikatsaukset, kuin alustakin, mutta vuodelle 2026. Lopusta löytyy myös liputuspäivät ja nimipäivälistaus aakkosjärjestyksessä, jonka jälkeen viivoitetut muistiinpanosivut alkavat. Kalenterin takakannessa on tasku, johon on kätevä sujauttaa pienempää lippua ja lappua. Kynä kulkee myös kätevästi matkassa mukana kynälenkin avulla ja kuluva viikko pysyy tallessa kirkkaanpunaisen kirjanmerkkinauhan kanssa.

Miltä sun kalenterisuunnitelmat näyttävät vuodelle 2025? – Laura S.

Esittelyssä – Color A6 Luumu 2024 (Ajasto)

Kalenteri saatu yhteistyössä Ajastolta.

Ensi vuoden kalenterit ovat vihdoin saapuneet ylläpidolle testiin ja minun postiluukustani tipahti tämä kauniin värinen, pieni Color A6. Voit käydä kurkkaamassa paketin avausliven täältä, Kalenterimanian Facebook-ryhmän puolelta.

Aiemmista vuosista poiketen Color-sarjan kalenterien värit (Meri ja Persikka) ovat päivittyneet ensi vuodelle uusilla herkullisilla väreillä. Minun kalenterini on värimallia Luumu, jonka lisäksi vaihtoehtona on Vihreä sekä koossa A5 että A6. Tästä saamastani Luumusta löytyy myös isompi koko Ajaston valikoimasta, eli A5.

Tuttuun tapaan Color A6 on FSC®-sertifioitu tuote, jonka kauniin värinen kansi sai minut ihastumaan lähes ensi silmäyksellä tähän näppärän kokoiseen kalenteriin. Kuminauha ja kynälenkki mukailevat kauniisti luumun värejä, kirjanmerkin ollessa hieman räväkämmän punainen. Takakannesta löytyy pieni tasku, johon voi kätevästi sujauttaa vaikka pienen tarra-arkin.

Kalenterin värimaailma nojaa kannen luumun sävyyn, mutta ei mitenkään liian hallitsevalla tavalla. En usko, että koristelussa tämä tulee suuremmaksi ongelmaksi, mutta aika luonnollisesti näyttää, kuinka yhteiselo kalenterin kanssa sujuu pidemmän päälle. Kalenteri ei aukea aivan täysin lay flatiksi, mutta hieman isomman paperiklipsin avulla pysyi nätisti auki alkupäänkin puolelta.

Color A6 käynnistyy vuosinäkymällä, jonka jälkeen vuosi on jaettu kolmelle aukeamalle (neljä kuukautta per aukeama) tulevaisuuslokimaisesti. Kalenterin ensimmäinen viikkoaukeama alkaa 18.12. eli vuotta 2023 on kaksi viikkoa ennen uuden vuoden vaihtumista. Kokonaisuudessaan kalenterista löytyvät viikot 51/2023-1/2025.

Viikkoaukeamat ovat pystypäivillä, joskin isommasta A5 koosta poiketen lauantai ja sunnuntai ovat tässä koossa päällekkäin. Näin vuorotyötä tekevänä tämä on pienoinen harmi, mutta toistaalta otan mielummin hieman levämmät päiväsarakkeet, jotka on saavutettu tällä päivien päällekkäisyydellä. Päiväsarakkeissa on maanantain ja torstain kohdalla varsin huomaamattomat kellonajat 6-23, joten tarkempikin arkipäivien aikataulutus sujuu vallan mainiosti niiden avulla.

Aina kuukauden vaihtuessa, kalenterissa on kuukausinäkymä viikkoaukeamien välissä. Tämä on mielestäni kiva ominaisuus kalenterissa, sillä useat kalenterit sijoittavat kuukausinäkymät putkeen kalenterin alkuun, jolloin itsellä ne jäävät usein käyttämättä. Kuukausiaukeamasta löytyvät myös liputus- ja pyhäpäivät kirjattuna.

Kalenterin viikkoaukeamien loputtua, löytyy niiden takaa vielä vuoden 2025 vuosi- ja kuukausinäkymät samalla kaavalla kuin alustakin. Näiden jälkeen Ajastolle tuttuun tapaan löytyy aukeama liputuspäiville ja nimipäivät aakkosjärjestyksessä. Viimeisenä on 11 sivua viivoitettua muistiinpanotilaa ja 5 sivua täysin blankoja sivuja. Viimeiselle sivulle teinkin kynätestiä livessä ja lähtökohtaisesti kalenteri näytti kestävän peruskynät mainiosti. Täytekynistä innostuneelle en voi suositella, sillä muste valui muutamista kohdista toiselle puolelle, samoin kävi leimasinmusteen kanssa. Mutta muuten arkisempaan käyttöön paperista ei ole huonoa sanottavaa.

Odotan jo sitä, miten saamme ensi vuoden tämän kalenterin kanssa sujumaan, mutta näin A6 koosta ja pystypäivistä innostuneena olen erittäin luottavainen. Joko sinulla on ensi vuoden kalenteri päätettynä? Jos ei, suosittelen lämpimästi kokeilemaan Color-kalentereita.

Mukavaa päivää, Laura S.