Pyysimme Kalenterimanian jäseniä kertomaan, miten Kalenterimania on ollut mukana mielenterveyden hoitamisessa. Alta voit lukea jäsenien kokemuksista.

Kalenterimania on auttanut minua monellakin tapaa. Kaikki ihanat jäsenet ja kannustava positiivinen ilmapiiri piristävät joka kerta kun ryhmää selaa. Olen sairastanut masennusta teinistä saakka, ja vähän aikaa sitten koin taas notkahduksen. Aloin seuraamaan mielialaani traveler’s notebookissani, sen lisäksi että kirjoitan myös päiväkirjaa johon saan purettua hyvin ajatuksiani. Nämä ovat hyvät myös jälkeenpäin tarkastellessa, oppii tuntemaan itseään ja sitä milloin mieliala lähtee laskemaan. Ryhmästä löytyy paljon inspiraatiota ja yhden linkatun trackerisivun myötä löysin hauskan moodcactuksen, eli mielialakaktuksen. Tavallisen ruutujen värityksen sijaan mielialaani seuraan värittämällä pikkuhiljaa kaktuksia eri mielialoja kuvaavilla väreillä.”
~ Sanna YP ~

Viime vuonna sairastuin ahdistukseen ja masennukseen. Katsoin kaikki Youtube videot hakusanoina anxiety, luin kaikki blogipostaukset aiheesta. Miten saan tämän pois. How to stop having anxiety. Ei googlekaan tiennyt. Yritin pitää ”mood trackeria” mun bullet journalissa, kirjoitin ylös kaikki oireet kalenteriin. Sydämentykytystä, ahdistava tunne rinnassa, epätodellisuuden tunne. En saa henkeä. Yritin kontrolloida tätä sairautta kaikin keinoin. Lopulta kun olin viimein aloittanut terapian ja saanut apua tajusin, että ehkä se kontrollointi oli yksi syy, miksi alun perin sairastuin ahdistukseen. Minun tapauksessani kalenteri ei ollut mulle ratkaisu, vaan sen sijaan terapia ja lääkitys auttoi. Kalenteri ja plannerointi on tosi kiva harrastus, mutta ei se aina ole avuksi kaikkeen. Toivon ettei kukaan muu astuu ansaan niinkun minä ja ajattele että ”jos vain olisin parempi ’trackaamaan’ mun mielialaa ja elämää niin voisin varmaan paremmin”. Ei se elämä valitettavasti (ja onneksi) toimi niin helposti ja ei se ole sinun syytä että voit huonosti.

Olen vakavan masennuksen läpikäynyt ja siitä edelleen ajoittain kärsivä. Minulla on ollut hieman kurja lapsuus, joka osaltaan vaikutti taudin puhkeamiseen.
Olen aina ollut taiteellinen, pitänyt askartelusta, mutta nyt kun löysin sen kalenterimaailmasta, ihastuin täysin.
Ryhmä jossa saa olla oma itsensä, offtopicissa jakaa elämän ilot ja surut, näkee kauniita kalentereja, viel kauniimpia ihmisiä ja heidän tuunauksiaa. Olen oppinut paljon ja saanut omaan askarteluuni kivoja vinkkejä, kehuja ja kannustusta.
Joskus pidin ns. mielialaseurantaa, mutta se kuivui kasaan aika äkkiä. Mutta vapaamuotoinen askartelupäiväkirja sen sijaan sopii itselle kuin nenä päähän. Senkin idean taisin varastaa osittain Kalenterimanialaiselta. Kaiken kaikkiaan, askartelu on mulle hyvin terapeuttista ja yhteisö herättelee toimimaan.

Minulle Kalenterimania ja kalenteriaskartelu on ollut iso henkireikä.
~ Kurtturuusu ~

Sairastan paniikkihäiriötä, ahdistushäiriötä, ja toistuvaa keskivaikeaa masennusta. Paniikkihäiriö alkoi minulla 1997 ja sen mukana alkoi tulla ahdistushäiriö. Ensimmäinen diagnoosi masennuksesta tuli 2010 ja nyt 2016 kesästä ollut jatkuvaa.

Kalenterissani on osuus missä seuraan masennuksen ja ahdistuksen voimakkuutta. Samassa seuraan unen määrää yössä. Josta voi kätevästi katsoa onko unenmäärällä vaikutusta esim ahdistuksen määrään.

Paniikki kohtauksia luokittelen numeroilla 1,2 ja 3. Ihan vaan että näen kuinka usein niitä tulee ja se voimakkuus aste.

Tämä on ollut hyvä keino kartoittaa ja nähdä omaa vointia. Ja muistaa sitten kertoa lääkärille pidemmiltäkin ajalta omaa vointia 😊
~ Päivänkakkara -75 ~

Aloitin bullet journalin pitämisen tammikuun alussa. Koen varsinkin habit trackerin avulla pysyväni kärryillä muun muassa oireistani ym. Teen paljon To Do -listoja, kalenterimerkintöjä, kirjalistoja ynnä muita muistiinpanoja. Varsinkin masennuskaudella en luota muistiini, jolloin bujosta on tullut tärkeä.
Kalenterimania-yhteisöön löysin hiukan bujon aloittamisen jälkeen. Yleensäkin yhteisö, joka jakaa saman mielenkiinnonkohteen ja neuvoja sen suhteen, alkaa vähitellen hitsautua yhteen. Päivittäinen off topic -ketju on minulle tärkeä myös sen takia, että tiedän, mikä viikonpäivä on, mutta kaiken sen positiivisuuden ja empatian määrän takia. Ylläpito tekee loistavaa työtä muistuttaessaan säännöistä ja pitäessään yllä hyvää henkeä.
Tällä hetkellä olen sairaalassa, mutta Kalenterimania on mielessäni. Saatan pohtia, mitä yhteisön jäsenille kuuluu, ja lähettää mielessäni tsemppiviestejä. Nykyään ei ole varmastikaan ihmeellistä olla näin kiintynyt ihmisiin, joita ei ole koskaan tavannut.

-MS

Tässä tarinani miten Kalenterimania on vaikuttanut minun ja sairauksiini.

Minulla on useita sairauksia jotka yhdessä tekevät elämästäni haastavan. Väsyn helposti, kärsin kroonisesta kivuista ja joudun käyttämään lääkkeitä, että voin elää suht´ normaalia elämää. Arki sujuu, kun suunnittelen päivärytmit viikon menoihin. Minä olen tällä hetkellä työkyvytön ja tulevaisuus on suuri kysymysmerkki. Minulle sosiaaliset tilanteet ovat suuri haaste ja psykiatrini haluaa, että viikoittain kokeilen haastavia tilanteita.

Liityin KM keväällä 2016 ja se toi iloa elämääni. Sain tavata uusia ihmisiä offin kautta ja nämä tapaamiset tulivat toteen kun kävin ensimmäisessä miitissä. Jännitti todella paljon ja ainoa ajatus oli, lähden kesken jos tuntuu pahalta. Olin viimeisiä jotka lähti. Helpotti suuresti kun moni uskalsi kertoa, että jännittää. En siis ole ainoa…

Kesämiitti oli uusi kynnys, paljon enemmän ihmisiä mutta selvisin kun tiesin ensimmäisen miitin ihmisiä olevan siellä. Sitten kävin Korson Aseman tapahtumassa, siellä oli taas ensimmäisen miitin väkeä ja se helpotti. Suurin kynnys oli Turun Taiteidenyö miitti Suomalaisessa. Matkustin julkisilla, ihan yksin täysin tuntemattomaan paikkaan. Tein suunnitelman, miten pärjään ja hyvin meni. Kalenterissa on tällä hetkellä neljä miittiä loppuvuoden ajalle.

Kalenterimania on tuonut minulle uusia ystäviä ja vertaistukea. Ei vaan kalenteri asioihin, vaan myös sairauksiini. Saan olla oma itseni, hyvänä ja huonona hetkenä. Voin mennä miitteihin juuri sellaisena kun olen. Jos tuntuu pahalle, tiedän, että minulla on ystäviä lähelläni, jos apua tarvitsen. Yksi parhaimmista hetkistä oli, kun puhuimme paniikkitilanteista. Esittelin pientä virkattua otusta, jota voin rutistaa, kun on paha olla. Vieressä istuva ystävä, otti esille oman turvakaverin ja se tuntui äärettömän ihanalta.

Vaikka edelleen en mielelläni käy julkisissa paikoissa esim. kaupat, niin miitteihin lähden. Vaikka tiedän, että seuraavat päivät olen äärettömän uupunut. KM ja miitit tuo suunnatonta iloa, onnistumisesta ja uusia ystäviä.

Minulla on traumoista johtuva dissosiaatiohäiriö. Dissosiaatiohäiriö tarkoittaa esimerkiksi sitä, että unohtelen, mitä on tapahtunut. Saattaa olla, että huomenna en muista tämänpäiväistä terapiaa, saattaa olla, että ensi viikon terapiassa en muista koko edellisestä viikosta mitään. Ohjaksissa olevan osan vaihtuessa tapahtuu joskus muistikatkos: muistot eivät välttämättä siirry osalta toiselle. Elämäni ei ole kuitenkaan – onneksi! – niin dramaattista kuin elokuvissa, eli Splitin ja Fight Clubin voi unohtaa tässä kohtaa.

Muistamattomuuteen auttaa bullet journal. Merkkaan pikkutarkasti tekemiseni: hampaat pesty, suihkussa käyty, koira ulkoilutettu, aamupala syöty… Vähintään yhtä pikkutarkasti listaan myös ohjaksissa olevan osan vaihtumiseen johtaneet triggerit (laukaisevat tekijät) sikäli kuin ne hoksaan, ja sen, miltä minusta on tuntunut, ja miten olen saanut tilanteen rauhoitettua – miten olen saanut aikuisosan takaisin ohjaksiin. Terapiassa olen usein kaivanut bullet journalin laukusta ja lukenut, mitä aiemman terapian jälkeen on tapahtunut, ja yhdessä terapeutin kanssa olemme käyneet läpi triggereitä ja koettaneet pohtia keinoja sietää niitä. Bullet journal on kasvattanut ymmärrystäni omasta tilanteestani sekä siitä, millaisin toimin pystyn helpottamaan omaa arkeani. Sen myötä olen oppinut tunnistamaan kaavoja ja lainalaisuuksia. Työkyvyttömänä ja ääri-introverttina minulla ei ole tusinoittain menoja, mutta jos jonkinlaista kirjattavaa, träkättävää, logattavaa senkin edestä. Bullet journal on oivan joustava työkalu tällaiseen elämäntilanteeseen… ja moneen muuhunkin.

Olen masennuksen ja traumaoireilun takia väliaikaisella eläkkeellä oleva nuori nainen. Oon harrastanut kalenterin tuunaamista melko vähän aikaa, mutta siitä on jo nyt tullut mulle tosi tärkeä voimavara. Hetki, jolloin kuuntelen musiikkia ja askartelen kalenterin parissa, on irtiotto, jolloin ei tarvitse ajatella mitään muuta. Kalenterissani on myös paljon tsemppilauseita ja seuraan vointiani muuan muassa kirjaamalla ylös mielialojani, nukkumistani ja asioita, jotka ovat vaikuttaneet vointiini. Kalenteri tietysti auttaa myös muistamaan hoidettavat asiat ja tulevat menot.

Kalenterimania on mulle sellainen hyvän mielen yhteisö, josta saa myös aina uusia ideoita omaan kalenteriin. Facebook-ryhmä on pakko tsekata aina viimeiseksi illalla 🙂

Se tuli taas. Kevät. Mustaa…

Joka ikinen kevät on musta.

Päivät seuraa toisiaan. Päivien nimillä ei ole väliä. Unohdan ne kuitenkin. Niin kuin kaiken muunkin. Sillä se alkaa. Masennus.

Kunnes, kaikkien mutkien kautta tuli mania. Kalenterimania.

CD Ballerinan kuukausisivu on täynnä hymiötarroja. Sen päivän fiilis. Alkuun loppuivat surua ja vihaa kuvanneet tarrat jo alkuunsa, sittemmin ne hymyilevät. Tällä hetkellä en trackeria tee, olo on tasainen. Mutta siihen palaan kun taas tuntuu.

Viikkonäkymään kirjoitin muutamalla sanalla selvennyksen tunteisiin. Väsyttää. Ahdistaa. Nämä kaksi sanaa täyttivät viikot. Kunnes tuli hymy.

Pidän trackeria myös siksi, että itse nään että se olo helpottuu jossain vaiheessa varmasti. Että se toukokuu tulee, jolloin helpottaa.

Planneri on iso osa mun lääkitystä. Se pitää sisällään mun tunteet. Tuunaushetki antaa levon pahalta ololta. Kun keskityn vaan siihen että teen jotain kaunista.

Kalenterimania ryhmänä on parantava. Vilpitön tuki elämän myrskyissä.

Hyvän mielen ryhmä. Tukipilari.

Mielenterveyden kanssa painiskelevat eivät ole Kalenterimaniassa yksin. Tukiverkkoa ja keskusteluseuraa löytyy aina. Vertaistukea. Ja kaikki plannereiden puitteissa.

Aina se lääkitys ei ole se pelkkä pilleri. Täältä olen saanut paljon enemmän. Kauniita planner-kuvia hetkellä kun ei omaan jaksa keskittyä. Tsemppaavia kommentteja ja tsempata muita. Nähdä se muiden kehittyminen monella saralla ja iloita heidän kanssaan.

Seriffi

Jäin kolmisen vuotta sitten sairauslomalle kun paloin loppuun opiskellessa ja masennukseni uusiutui. Siinä vaiheessa kalenterista oli tullut minulle ahdistava asia, joka muistutti siitä mitä kaikkea pitäisi tehdä, mutta mihin en pystynyt. Keskeytettyäni opinnot en pitkään aikaan halunnut katsoa siihen päinkään.

Jossain kohtaa huomasin kuitenkin, että en muistanut enää asioita samalla tavalla kuin aiemmin ja tärkeät asiat oli pakko kirjata ylös. Post-it laput tietokoneen näytön reunalla toimivat aikansa, mutta jossain kohtaa totesin että kalenteri auttaisi huomattavasti. Lopulta päädyin jäseneksi facebookin Kalenterimania-ryhmään, ja se oli menoa se! Jo pelkästään viikkoaukeamien koristeleminen sai aikaan sen, että kalenteri ei ollutkaan enää ahdistava muistuttelija, vaan innostava ja mukava seuralainen. Myös monien ikävempien asioiden hoitaminen muuttui huomattavasti miellyttävämmäksi.

Varsinaista mielialaseurantaa teen erilliseen vihkoon, johon kirjaan myös jokaiselle päivällä kolme positiivista asiaa. Pääasialliseen kalenteriini kirjoitan tai merkkaan usein tarroilla lyhyesti, miten päivät ovat menneet – niin hyvät kuin huonommatkin. Varsinkin hyvien hetkien muistaminen on kovin tärkeää, samoin sen että pahoistakin päivistä selviää. Tänä syksynä terapiassani on teemana itsemyötätunto, ja osa sitä on läsnäoloharjoitusten tekeminen päivittäin; tätä olen alkanut seurata habit trackerien avulla.

Kalenteriharrastus on myös antanut uuden kanavan tuntea yhteenkuuluvuutta muiden kanssa sekä ilmaista itseään. Jo pelkkä kalenterin koristelu tai vanhojen aukeamien selaaminen saattaa nostaa mielialaa, vaikkei kalenterintuunauskaan mikään ihmelääke ole. Itselläni se toimii kuitenkin tärkeänä osana kohti parempaa mielenterveyttä.

Traakkipuu