Olipa kerran synkkä ja myrskyinen yö kesälomaretki kirpputorille, josta löysin vanhan kirjan viidelläkymmenellä sentillä. Minulla ei edelleenkään ole kirjan sisällöstä tuontaivaallista ideaa, muuta kuin että joka selauksella silmiini ovat pistäneet sanat kuten jumala tai synti ja jotain siltä väliltä. Keksin oitis käyttöä kirjalle, kas näin:
Avasin kirjan suurinpiirtein keskivaiheilta ja aloitin halloween-aukeamani Prima Marketingin Vintage Pastels-vesiväripaletilla sekoitellen mieluisia värejä ja runsaasti vettä.
Annoin aukeaman kuivua yön yli, ja jatkoin sitten leikkelemällä erään kalenterimanialaisen tarrakitistä sopivat kuvat aukeamaa varten. Kiinnitin ne Tacky Gluella.
Kun liimaukset olivat valmiit, tein halloween-otsikon Simple Storiesin tarrasetin kirjaintarroilla. Leikitttelin asettelun kanssa, eihän se ole niin vakavaa?
Seuraavaksi leikkaa-liimaa-taktiikalla silppusin yhden kokonaisen, pitkulaisen tarran kolmeen osaan. Osioista tuli kolme listaa. Leikkelin ja revin otsikoille laatikot tavallisesta paperista ja kiinnitin ne Tacky Gluella.
Kirjoitin mustalla kynällä harakanvarpain kohdat elokuville, herkuille ja oheistoiminnoille. Käytin mustaa Uni-Ballin 0,7mm Eye Fine-kynää, jonka ostin Personal Plannerilta. Lopuksi lisäilin vielä vähän aiheeseen sopivaa tekstiä sivuille. Viimeiseksi revin vielä Tim Holtzin washiteippiä sinne sun tänne.
Valmis aukeama näyttää mielestäni ihan kivalta! Enää puuttuu osioiden toteutus käytännössä, jotta kohdat voi täyttää.
En ole ihan varma, mikä tämän kirjan lopullinen kohtalo on. Jo ostaessani tämän tiesin, että jotain halloween-aiheista tähän haluan. Sivut voisi irroittaa kalenterin väliin, mutta myös useampi synkempi aukeama saattaa odottaa luomistaan – aika näyttää.
Jes! Art Journal -haaste. Olen aivan innoissani kaikista ryhmässä toteutettavista haasteista, mutta erityisen innostunut olen viimeaikoina ollut Art Journal -haasteista. Henkilökohtaisesti Art Journal on suomentunut minulle taidepäiväkirjaksi. Se on minulle matka taitoihini, luovuuden tuskani vuodatuspaikka sekä erityisesti sanoiksi saamattomien asioiden ja tunteiden visualisoimista ja taiteen tulkitsemista. Välillä se on myös puhtaasti harjoittelua ja kokeilemista, matalalla kynnyksellä omasta tekemisestä nauttimista. Arttivihkona minulla toimii vesiväripaperista itse kyhäämäni vihkonen. Tulepa siis kanssani analysoimaan syyskuisen haasteteokseni luomisprosessia!
Ensimmäinen askel: Jotain vaaleanpunaista
Olen pikkuhiljaa alkanut tutustua akryylivärien käyttöön, joten oli helppo lähteä liikkeelle niillä. Taustaksi pyörittelin vanhasta superlonipatjasta tehdyllä tuputtimella vaaleanpunaista akryylimaalia. Tavoittelin paperille jotain siitä unelmien hattarapilvestä, jossa koen eläväni juuri nyt. ”Äh, ei tää mitään vaaleanpunaista oo, ei hattarat tän värisiä oo. Tää on niin semmosta oranssiin taittavaa, vaikka yhdistin Tigerin akryyliväreistä punasta ja valkosta. Kaiken järjen mukaan siitä pitäisi syntyä vaaleanpunaista. Tästä tulee mieleen vaan possun näköinen koiranlelu.” Hiljensi sisäisen ääneni ja päätin että tämähän oli aivan tarpeeksi hyvä vaaleanpunainen.
Toinen askel: Jotain kiiltävää
Ensimmäisenä tuli mieleen uusi ruusuteippini, jossa on kultafoilia. Ajattelin laittaa sitä sivuille ikään kuin paketoisin sillä lahjapaketin itselleni. Samassa mieleeni tuli ajatus ruseteista, sillä tokihan lahjapakettiin kuuluu myös rusetti. Jostakin syystä olin vähällä laittaa teippiä ensin oikeaan yläkulmaan ja sitten kulkemaan myös vasempaan alakulmaan, mutta siinä kohdin huomasin; vaaleanpunaisessa taustassa oli selvästi joku hahmo oikeassa yläkulmassa. Näin teipit päätyivät vasemmalle ylös ja oikealle alas. Rusetti luonnollisesti hakeutui isoimpaan tilaan, eli ylös. Halusin toteuttaa rusetin liimakynäfoilauksella. Tein Zigin liimakynällä ensin rusetin ja siinä jo huomasin, että teipin pinta hylki liimaa. Jatkoin kuitenkin, koska ei ollut minulle uutta, etten ajattele jotain asiaa loppuun ja sitten käy jotain tällaista. Liiman kuivuttua läpinäkyväksi ja tahmapintaiseksi painelin siihen kiinni kultaista decofoilia. Lopputulos oli ihan ok vaikkakin pilalla. ”No tää on vaan just mua joten antaa olla.” Samalla mieleeni tuli lausahdus ”kukin lahjoillansa”, ja sehän sopi tähän työhön. Jäin odottamaan, että eteen tulisi vielä askel, jossa käytetään tekstiä.
Kolmas askel: Washia/washeja/teippejä
Tutkin teippejäni ja törmäsin elokuun Happy Mailin mukana tulleeseen kapeaan glitterteippiin.”Täähän on just tota samaa väriä kun mun tausta. Taidankin tehdä tällä lahjapaketin reunat.” Ja niin olin jälleen turvallisten rajojen sisäpuolella työni kanssa.
Neljäs askel: Tarra/tarroja
Nyt kun työssä oli vahvasti lahja-ajatus mukana, myös tekstin lisääminen houkutteli ylivoimaisesti, enkä millään malttanut odottaa, että jokin tuleva askel sen mahdollistaisi. Päätin lisätä kielenpäällä pyörivän ajatukseni tekstitarroina työhön. Yläkulman hahmo varmaan hymyili minulle, koska ”kukin lahjoillaan” -lause ei kuulostanut enää hyvältä ajatellen sitä, että haaste vielä jatkui. Niinpä työhön muodostui kaksi virkettä: ”anna taitojesi aueta” ja ”usko lahjoihisi”. Nyt tämäkin lahjapaketti oli vielä mahdollista aukaista, ja erityisesti toivoin pääseväni tuomaan hahmon esille.
Viides askel: Jotain pinkkiä
…ja heti seuraavaksi minulle aukesi kuin aukesikin sopiva mahdollisuus tuoda hahmo esille! Käytin neonpunaista kynää pinkkinä. Oikeasta yläreunasta löytyi tuuheatukkainen nainen käsi poskella ikään kuin jotakin pohtien. Jostain syystä se ei riittänyt minulle, vaan tein myös epämääräisiä ruusuja työni vasempaan alareunaan.
Kuudes askel: Inspiroiva teksti
Lapset olivat repineet Aku Ankka -lehdestä sivun ja siitähän löytyi sopivia puhekuplia. Toisessa Roope sanoi Akulle: ”Jos hiukan tuumit oivallat vielä oudompaakin.” Se sopi juuri ajatuksiini siitä, että tunnen kuin en vielä olisi oikein oivaltanut kaikkea mihin taitoni ja osaamiseni riittää. Lisäsin sen vasempaan alareunaan ikään kuin jatkoksi aiemmalle teksille taitojen aukeamisesta. Sitten vielä iskin silmäni Akun lauseeseen: ”Instrumentissa siis on kuin onkin ripaus taikaa.” Tämä ei sopinut naisen puhekuplaksi, koska se oli kuvattu tulemaan vasemmalta eikä oikealta, mutta liimasin sen silti yläreunaan – reunuswashi repsotti ikävästi ja ajattelin, että se pysyisi kai paremmin kiinni jos siinä olisi puhekupla päällä. Tässä kohtaa huokasin syvään, sillä työ näytti kaikesta huolimatta lähtevän aivan väärään ja epäloogiseen suuntaan.
Seitsemäs askel: Maalia
”Jes! Lisää akryylimaalia ja sopivasti tilaa keskellä työtä. Mitä maalaisin? No turha miettiä. Yritän tehdä tuollaisen washiteipissä olevan ruusun.” Sen myös tein enkä ikinä osannut kuvitella, että ensimmäinen ruusuni akryyleilla maalattuna voisi olla paras ikinä tekemistäni ruusuista! Olin todella hämmästynyt ja iloinen katseen varastavasta ruususta, joka oli ikään kuin puhjennut paketistani esille. ”Ehkä myös taitoni puhkeavat kukkaan”, ajattelin heti vertauskuvallisesti.
Kahdeksas askel: Mustaa
Jossain vaiheessa työtä päätin varoa tummia sävyjä. Nyt oli kuitenkin tehtävä jotain mustaa, joten päätin rajailla tekstitarroja ja washiteippejä.
Yhdeksäs askel: Kynällä
”Tavallisella kuulakärkikynällä kynä kauniiseen käteen” oli ensimmäinen ajatukseni ja sen myös toteutin. Lopputulos oli ihan hauska, vaikka kynä jäi ehkä aika lyhyeksi noin mittasuhteita ajatellen.
Kymmenes askel: Numerot 22 & 9
Yksi haaveeni on osata tehdä taidetta, jossa olisi piilomerkityksiä, optisia harjoja jne. Niinpä päätin yrittää piilottaa numerot työhön. 22 alkoi pyöriä silmissäni kahtena uivana joutsenena ja numerosta 9 yritin miettiä kuinka sen saisi ilmaistua kädellä. Ensin tuli mieleen viittomakielinen 9, joka tehdään yläpeukulla heilauttelemalla sitä sivuttaisliikkeessä nopeasti kaksi kertaa. Se näytti mielestäni liikaa kutoselta. Alapeukun piirtäminen taas ei sovi Kalenterimaniaan, koska täällä toisia tsempataan niin positiivisesti. Niinpä lähdin etsimään toista käsimuotoa ja päädyin laittamaan peukun alaspäin ja muut sormet ympyräksi peukaloa vasten. ”Ihan selvä ysi”, iloitsin, ja sain vaivihkaa hyvän syyn piirtää naiselle myös toisen käden. Työn ääressä huomasin kuitenkin, että tilaa oli aika vähän. Juuri ruusun yläpuolella oli kuitenkin sopiva paikka kädelle ja niin päädyin tekemään ojennetun käden. Käsi tai sormet on yllättävän vaikeaa piirtää, vaikka malli on hyvin lähellä. En onnistunut niin kuin olin suunnitellut, sillä peukaloa vasten olevat sormet laskivat liian alas. Nyt sormien ote näytti kuitenkin siltä kuin jotain olisi hyppysissä, ja päätin siis sirotella ”sen jonkun” kukkasen päälle ikään kuin kukkanen olisi saanut päälleen kimalletta. Seuraavaksi pienen hetken mietin miten kätken numeron 22. Tekisinkö siitä joutsensormuksen? Tätä en voinut toteuttaa, sillä sormet olivat liian ohuet. Päädyin vain kirjoittamaan luvun naisen käteen.
Katselin työtä nyt kokonaisuutena ja olin vähällä kiljaista riemusta, kun huomasin mitä epämääräisessä puhekuplassa juuri piirtämäni käden yläpuolella lukikaan. Miten tämä oli mahdollista, että aivan vahingossa tein käden, joka nyt aivan selvästi sirottelee ruusun päälle ripauksen taikaa tai mitä lie keijupölyä. Olin aivan hämmästyksissäni. Koko työstä oli tullut minulle näin käsittämättömän yhtenäinen. Olinko sen todella tehnyt minä?!
Vasta tätä postausta kirjottaessani hoksasin, että työn nimeksi ei mikään sopisi paremmin kuin alkuprosessin virke: Kukin lahjoillaan – siinä tuli samalla se oudompikin oivallus. Ihan jo naurattaa miten tämä näin menikään! Aivan kuin työ todella olisi taikaa ja keskustelee kanssani vähä vähältä enemmän aueten.
Onnittelen sinua, jos jaksoit lukea ja seurata minun haasteteokseni tekemisen analysointia. Uskon, että syvämerkityksellinen taidepäiväkirjani on tästä eteenpäin nousujohteinen. Uskon nyt enemmän omiin taitoihini, sillä olenhan juuri tehnyt jotain ennenkuulumatonta ja ennen kaikkea tavoitellut unelmiani opiskelemalla taitojani. Vielä haluaisin sanoa – jos se on minulle mahdollista niin on se sinullekin. Toivotan sinulle hyvää matkaa omien taitojesi äärelle. <3 Sarkku
