Avainsana: arki

Kesken

”Maaliskuussa elämäni romahti. Itse romutin sen, sillä säikähdin sitä, millaiseksi olin muuttumassa. Työnsin kaiken ylimääräisen kaappiin, kirjaimellisesti. Olen rakentanut elämääni, minuuttani ja luottamusta uudelleen siitä lähtien. Eilen uskalsin hengittää ekan kerran normaalisti ja tunsin, kuinka toinen hengitti normaalisti.” Tämä on ote omasta postauksestani Kalenterimanian Facebook-ryhmästä.

Tiedättehän, kun aina välillä elämä vetää polvilleen. Polvilleen mennään kovaa ja korkealta ja useimmiten ihan yhtäkkiä. Elämä ei kysele, onko sulla nyt aikaa mennä polvilleen ja puhallella ruhjeita tulevat viikot, kuukaudet tai jopa vuodet, riippuen polvilleen vedon syystä. Toisinaan me itse aiheutamme tämän, omilla teoillamme, sanoillamme. Joskus tämä kytee pinnan alla vuosikausia ja silloin kun vähiten odotat, nurkan takaa se iskee. Syitähän on juuri niin monia, kuin meitä ihmisiäkin on. Työuupumus, ero, läheisen kuolema. Joskus elämä etenee niin vauhdikkaasti, että täytyy vain pidättää henkeä ja jatkaa matkaa, kunnes helpottaa. Lapsen syntymä, uuden työn aloitus tai vaikkapa uusi parisuhde.

Aina polvilleen meno ei onneksi ole negatiivinen asia tai negatiivisten tapahtumien siivittämä tilanne. Polvilleen mennään silkasta nöyryydestä ja onnestakin, kun jalat pettää alta. Kun elämä on parhaimmillaan ja kauneimmillaan, sitä on helpompi tarkastella lattianrajasta, silloin ei pääse kaatumaan niin helposti.

Oli tilanne mikä hyvänsä ja tapahtumasarja tilanteen takana kuinka pitkä ja monimutkainen vain, meille kaikille tulee välillä elämässä tilanteita, että aika ei riitä kaikkeen. Ihminen alkaa luontaisesti karsimaan elämästään asioita sitä mukaa, mikä on vähäpätöisin tai sellainen, minkä hyllyttämisestä ei ole pysyvää haittaa.

Parhaimmillaan bujoilu, kalenterin tuunailu jne. tuo vapautta arkeen, kun viikot ja päivät on helpompi hahmottaa paperilta, eikä mielessä epämääräisinä leijuvista lauseista tai hukkuneista post it -lapuista. Kalenterihommien syvin olemus on mielestäni nimenomaan siinä, että se antaa aikaa, vaikka myös vie sitä tuunailuvaiheessa. Mitä enemmän tuunailee, mitä tarkempi on, mitä enemmän haluaa tehdä itse, sitä enemmän aikaa siihen saa uppoamaan.

Kuten jo edellä mainitsin, elämä vetää aina välillä polvilleen. Ja kun niin käy, ei aikaa kalenterille välttämättä enää olekaan niin paljon, kuin haluaisi ja toivoisi. Sivuista ei välttämättä tule niin hienoja, kauniita ja sielua hiveleviä, kuin oli silloin kolme kuukautta sitten. Voi jäädä kokonaisia tyhjiä sivuja tai aukeamia, joissa on vain yksinäisiä pisteitä ja haalealla lyijärillä tehtyjä suunnitelmia. Kauniisti tuunatut sivut saattavat jäädä ilman merkintöjä ja budjetti kesken, vaikka kuinka ajattelit että tämä helpottaa elämää varmasti ja on huippujuttu. Koko kalenteri, bujo, younameit, voi alkaa ahdistaa niin paljon, että se on laitettava jemmaan, kuten allekirjoittaneen tapauksessa. Bujo keittiön pöydällä viesti minulle vain ja ainoastaan epäonnistumista ja keskeneräisyyttä. Etten ole tarpeeksi sitä tai tätä, kun en tuotakaan mokomaa saa täytettyä ja elämää järjestykseen. ”Elämää järjestykeen” oli se, mikä ravisteli sielusta asti. Oli aika alkaa tekemään asioita, eikä voivotella, jossitella ja pitäistellä.

Mietin kauan, mitä teen, kun bujoni oli jäänyt epämukavalla tavalla vaiheeseen tuolloin maaliskuussa. Sivut olivat valmiit ja jo tiedossa olleet menotkin sinne oli raapustettu. Vaan muuta ei ollut. Huhtikuun aloitussivut oli hahmoteltu lyijärillä. Pohdin, selasin Pinterestiä ja pohdin. Päätin jättää sivut sellaisenaan kuin ne olivat. Myös huhtikuun hahmotelmat. Ne ovat osa tätä vuotta ja vaikka kipeitä muistoja onkin, niin kipeistä tapahtumista ja muistoistahan sitä ihminen kasvaa. Haluan pitää ne siellä muistona siitä, milloin olin lähteä väärälle polulle ja miten kipeää teki, kun ymmärsin, etten ole sellainen ihminen kuin minulle on lähes puolet elämästäni uskoteltu ja mihin olen sokeasti itsekin uskonut. Se ihminen en ole minä, vaan joku, joksi minua salakavalasti yritettiin muuttaa. Tiedättehän, mihin rakkaus pystyy.

Rakkaus pystyy myös siihen, että se uskoo ja luottaa keskeneräiseen. Kukaan meistä ei ole kokonainen, ehjä tai valmis. Se joka niin uskoo ja luulee, on väärässä. Elämän ja ihmisten keskeneräisyys on kaunista ja sitä tulisi mielestäni vaalia enemmän. Mitä sitten, jos kalenterissasi on tyhjiä tai täyttämättömiä sivuja? Mitä sitten, jos joku kuukausi tai kokonainen ajanjakso jää tekemättä? Se kertoo eletystä elämästä, saavutuksista, tehdyistä virheliikkeistä ja onnistumisista. Sanotaan, ettei rahalla saa onnea. Sanoisinko, ettei myöskään omalle elämälleen hopeareunuksen piirtämisellä (kirjaimellisesti) saa onnea. Onni on keskeneräisyydessä ja siinä, että hyväksymme sen osaksi elämäämme.

Rakkaudella,
Riikka-Johanna

Tehtäväalusta

Postauksen kalenterinkannet saatu kaupallisessa yhteistyössä Ajastolta.

Tarvikkeet:

Keväistä keskiviikkoa jengi! Tänään saatte vilauksen uudesta yhteistyökalenteristani, sillä askartelin sen väliin tehtäväalustan oman arkeni tueksi. Kuten olen aiemmin kertonut, sairastan AD/HD:ta, ja viimeisen vuoden aikana olen alkanut tarttumaan härkää sarvista totisemmin kuin koskaan ennen.

Aloitin tehtäväalustan väsäämisen surffailemalla PapuNetin Kuvatyökaluun. Jos palvelu ei ole sinulle ennestään tuttu mutta elämääsi liittyy jotenkin erityisen tuen tarpeet ja haasteet, suosittelen tutustumaan koko nettisivuun ajan kanssa. Sieltä löytyy vaikka mitä! Itse olen hyödyntänyt PapuNetiä myös päiväkotityössäni ja tulevaisuudessa aion käyttää kuvia myös tyttäreni kanssa.

Kuvatyökalu on yllättävän monipuolinen. Itse valitsin pienimmän valmiin ruudukon (12 kuvaa), ja jätin ruudukon näkyviin jotta kuvat on helpompi leikata irti toisistaan. Tekstin värin ja taustavärinkin voi päättää itse.

Sitten vain etsimään itselle sopivia kuvia! Vinkkinä: kannattaa hyödyntää synonyymejä ja persoonallisia tarkoituksia kuville. On olemassa paljon eri kuvatyyppejä, mutta tällaiseen vapaamuotoisempaan käyttöön halusin valita myös mahdollisimman visuaalisesti miellyttävät ikonit, ja nimetä sitten toiminnon itse.

Kun sain arkin valmiiksi, tulostin kuvat 120g-vahvuiselle kopiopaperille. Vinkki! Tulostimen asetuksista kannattaa käydä tutkimassa tulostuslaatu mahdollisimman korkealle ja hidastaa tulostusnopeutta, niin jälki on mahdollisimman kaunista ja siistiä.

Itse hyödynsin vielä Canva-nimistä palvelua tehdäkseni itse sivun, johon näitä kuvia tällään. Sivupohjan mitoiksi laitoin 17cmx12.8cm. Näin sain tehtyä taitteen vähän keskikohdan viereen, jotta oikealle puolelle sai väkerrettyä taskun kuvia varten. Vasempaan reunaan jätin tilaa rei’itystä varten.

Myös itse sivupohjan tulostin 120g paperille ja leikkasin leikkurilla ylimääräiset suirot pois.

Tein rei’ittimellä reiät oikeisiin paikkoihinsa ja taitoin sivupohjan. Leikkasin sitten pienen suikaleen oikeasta reunasta, jotta Tänään-teksti näkyy kun taskusivu on suljettuna.

Mittasin alunperin paksummasta pahvista taskun tuolle oikealle sivulle, mutta prosessin edetessä vaihdoin taskun materiaalin vielä kevyeempään paperiin. Kovasta pahvista leikattua taskua oli sitten näppärä käyttää kaavana.

Koska Canva-ohjelmalla määrittelemäni sivun taustaväri on vain sisäpuolella, koristelin taskun ”ulkoreunan” paperilla ja pienellä kartonkileikkeellä. Kiinnitin paperin ja leikkeen kevyesti liimarollerilla.

Kun taskun koristukset olivat sopivasti paikoillaan, mittasin kaksi palaa kontaktimuovia, ja kiinnitin ensin takapuolen kokonaan kontaktimuoviin. Kavensin muovin ”päälipuolta” jotta taskun kohdalle jäi tarttumapinnaksi huokoista kopiopaperia ja kiinnitin vielä taskun erillisellä suikaleella kontaktimuovia. Vahvistin vielä taskuosan ulko- ja pohjasyrjät erillisillä kontaktimuovin paloilla. Lopuksi leikkasin koko systeemin reunat siistiksi ensin leikkurilla ja sitten vielä saksilla.

Aviomieheni rimpula toimistorei’itin ei aivan kyennyt kontaktimuovikerrosten läpäisyyn, mutta sain sentään mukiinmenevät reiät aikaiseksi kun vähän avitin saksilla.

Ja tässä valmis tehtäväalustani! Otsikko olisi voinut olla myös ”Nyt” ja sivulla voisi olla myös kaksi eri saraketta kuten ”Nyt” ja ”Myöhemmin”, mutta päädyin nyt tällaiseen ratkaisuun. Kuvia hipelöimällä ja vaihtamalla niitä esille on helpompi fokusoida tekeminen juuri siihen mikä sillä hetkellä on tärkeää. Kun tällaisen alustan tekee itselleen henkilökohtaisesti, voi kuviksi valita mitä vain ja asiat ja aiheet voivat myös olla mitä vain. Itsehän valitsin kuviin myös paljon itsehoidollisia asioita kuten kosmetologin ja hierojan, kuin myös psykiatrian ja vaunulenkkeilyt. Kuvia on kohtuullisen helppo etsiä ja tulostella lisää, joten jos ajan kanssa huomaa että jokin kuva puuttuu tai jollekin ei tullutkaan käyttöä, on systeemi aina valmis muutokseen. Itse keskityin myös ”kivojen” juttujen ohella minulle haasteellisempiin asioihin kuten pyykkihuoltoon ja ruuanlaittoon. Päässäni vilisee nyt myös vaikka mitä ideoita tyttäreni tulevaan viikkopohjaan, mutta ehkä palaamme siihen myöhemmin. Kuvien esille kiinnittämiseen käytin sinitarraa, jolla voi myös vähän varmistaa tuon taskun kiinni pysymistä.

Toivottavasti tykkäsit ideastani!

Terkuin, Suvi