Avainsana: arjen kaaos

Missä tuunaan – Janita R.

Haastepostauksen tiimoilta täällä, ja se missä tuunaan on se paikka missä minä ja kamani satutaan olemaan. Ainakin periaatteessa. En yleensä kanna isoa määrää tuunaustarvikkeita mukanani; ainakin teorian tasolla tuunaamiseen riittää, että mukana on (muutama) lempi kynä ja kulloinkin aktiivisemmin käytössä oleva muistikirja. Siksipä löydänkin itseni kohtalaisen usein esimerkiksi sängyltä tai sohvalta tuunaamasta.

Periaatteessa omistan pienen kirjoituspöydän, mutta sen päälle tuppaa kasaantumaan kaikenlaista muistikirjoista neuletöihin, joten tarpeellisen tilan löytämisestä saisi jotakuinkin oman postaussarjan. Se kertonee ilman kuvaakin että todellisuudessa en siellä tuunaa juuri koskaan. Jos haluan saada aikaan siistimpää jälkeä tai käyttää washeja ja tarroja mun tuunauspaikka löytyy keittiön pöydältä, jonne sitten tuon mukanani sen mitä tarvitsen. Keittiö on kotoisa paikka tehdä asioita, koska kahvi kuuluu olennaisena osana mun journalointiin.

Haluaisin olla niitä ihmisiä joilla tavarat ovat siististi järjestyksessä lipaston laatikoissa tai koreissa pöydällä, mutta se vaatisi muutamia hankintoja kuten esimerkiksi toimivamman ja suuremman kirjoituspöydän ja pienen lipaston. Tällöin saisin keskitetysti kaikki ne muistikirjat ja tuunaustarvikkeet, jotka nykyään ovat ympäri asuntoa erinäisissä laatikoissa ja pöydänkulmilla –  ja aina hukassa kun jotain tarvitsen. Myönnettäköön etten myöskään aina muista siivota tarvikkeita pois kun olen jotain innostunut tekemään, mikä lienee osasyynä siihen että tavarat päätyvät siihen kuuluisaan paikkaan nimeltään hukka. 

-Janita R.

Missä tuunaan – Emmi

Tarkkasilmäisimmät ovat saattaneetkin jo ryhmän puolella huomata, että mun nimen viereen on kirjoitellessa ilmestynyt sellainen pieni ”ylläpito”-lisänimi! Esittelen itseäni enemmän vähän myöhemmin, mutta ylennykseni myötä pääsen ensimmäiseksi näyttämään teille mun tuunauspisteen – jännää!

Todellisuus: raahaan askartelutavarat mun tietokonepöydälle, jotta voin jutella ihmisten kanssa, katsella striimejä tai, myönnettäköön, jopa pelata Simsiä samalla kun pidän kalentereita ajan tasalla! Usein tuunailen yömyöhään, ja avopuoliso on nukkumassa, joten en voi makuuhuoneessa sijaitsevan askarteluaseman ääressä edes touhuta. Apuna on metallinen lounasrasia, pieni ”laukun organisoija”-pussukka ja kasa pahvilaatikoita.

Bonuskuva – mun toimistoassistentit, jotka olen onnistunut kaikki houkuttelemaan tietokoneen viereen samaan aikaan! Kuvassa Noita, Arya ja MAYHEM.

Ja sitten se ”oikea” tuunauspiste, eli mun askartelunurkkaus meidän makkarissa. Löytyy pyörillä liikkuvia kärryjä, pikkuhyllyjä ja pari pöytälaatikkoa. Tärkein päivitys, mitä tila kaipaa, olisi kunnon työtuoli. Tämä taittotuoli on ollut ”väliaikaisratkaisu” nyt yli puoli vuotta… Kuvaan ninjasi myös nuorin kissamme, MAYHEM (kyllä, se kirjoitetaan aina isoilla, AINA!).

Olen pikkuhiljaa kerännyt pieniä muovilaatikostoja (MUJI:n akryylilaatikot, Palaset-lipastot Tokmannilta) ja koreja näihin Clas Ohlsonin pikkuhyllyihin. Vaikka pöytä näyttää kaoottiselta, pidän siitä, että läpinäkyvistä laatikoista löydän aina tarvittavan nopeasti. Jos nämä olisivat piilossa jossain umpinaisissa koteloissa, ei tulisi käytettyä materiaaleja yhtään niin tehokkaasti! Mukana on usein myös läppäri, jolta katselen kavereiden striimejä tai vaan chattailen. Otan myös usein osaa Kalenterimanian liveihin tai keskusteluhuoneisiin täältä.

Pöydän yläpuolelle haluaisin vielä jotain hyllyjä, jotta saisin huonekasveja ja lisää säilytystilaa nurkkaukseen. Tämä projekti tuskin tulee koskaan valmiiksi.

Katsotaanpa vielä vähän lähempää, että ”mitä tämä nurkkaus on syönyt”.

Monelta kotoa löytyvästä ”klassisesta” RÅSKOG-vaunusta löytyvät harvemmin käytettävät kynät, plannerit, tarrat, muistikirjat ja muut nopeasti käden ulottuvilta. Alimmalla hyllyllä on muovipusseja, joita olen tilauksista säästänyt, niihin on kiva pakata happymaileja! Tästä kärrystä löytyy myös ”tuplatavarat”, washit, kynät ja muut tarvikkeet, joita olen ostanut useamman kappaleen ”jotteivät ne vaan lopu”!

Olen pikkuhiljaa saanut kaikki tavarat ihanasti järjestykseen – pienet irtotarrat esimerkiksi löytyvät metallirasioista akryylilipaston sisältä. Yhden tarran leimaaminen rasian kanteen kertoo, mitä mikäkin rasia sisältää!

Tarrat, jotka eivät ole päätyneet vielä tarrakirjoihin, löytyvät siististä järjestyksestä näistä valokuvakansion tapaisista laatikoista, jotka löysin Käsitellen-verkkokaupasta.

PET- ja washiteipit ovat myös löytäneet omat paikkansa pienistä laatikoista. Näitäkin tulee käytettyä enemmän, kun ne ovat käden ulottuvilla.

Tässä oli syväluotaus mun ”taisteluasemaan”, eli askartelunurkkaukseen! Laita ihmeessä kommenttia, jos tuli jotain kysyttävää! Tsekkaa myös muiden ylläpitäjien tuunauspaikkoja, jotka löytyy täältä.

Kivaa syysviikkoa kaikille ja nähdään ryhmässä! <3

– Emmi