Avainsana: arjen hallinta

Kun arki tulee hyvin alkaneiden rutiinien tielle

Postauksessa näkyvä Happy Planner ostettu yhteistyö-koodilla Paperinoidan kanssa

Moni teistä jo tietääkin, että minulla on ollut aktiivikäytössä kaksi kalenteria jo usean vuoden ajan. Oikeastaan tässä kohtaa kalentereita on jo kolme. Rakkain Hobonichi weeks toimii edelleen pääkalenterinani ja sen rinnalla vaihtuvalla kokoonpanolla on kulkenut memory planner. Nyt heidän kaverikseen tuli Ajastolta yhteistyössä saatu Color a6 -lukuvuosikalenteri, joka puolestaan toimii pääkalenterini to do -listana tai ainakin olisi tarkoitus toimia.

Kirjoitin edellisessä maanantaipostauksessa siitä, kuinka kesäloma muuttaa rutiineja ja ajattelin jatkaa tänään samalla aiheella. Kesälomalla ehdin jo tottua siihen, että minulla oli enemmän aikaa tuunaamiseen. Memory planneria ehti täyttämään ajantasaisesti ja tuntui hyvältä, kun mikään kalenteri ei laahannut viikkoja jäljessä.

Nyt, kun arkea ja töitä on muutaman viikko takana. Olen saanut huomata, että aikaa ei ole enää samalla tavalla tuunailuun. Kolmivuorotyössä arki on hyvin epäsäännöllistä, vaikka työajat tietäisi useamman viikon etukäteen. Usein töiden jälkeen olen niin väsynyt, ettei keskittyminen riitä pitkiä aikoja. Vapaalla taas tykkään olla menossa ja nähdä ystäviä. Menee varmasti hetki, jos toinenkin ennen, kun arjesta saa taas kiinni ja sopiva ryhmi kaiken tekemiseen löytyy. Onko sinulla totuttuja tuunausrutiineja ja oletko sinä huomannut muutosta niissä arkjessa tai lomalla ollessa?

Xoxo Janita V.

Perjantaipäiväkirja – Laura S.

Rakas perjantaipäiväkirja,

päivät tuntuvat sulautuvan tällä hetkellä toisiinsa. Välillä tuntuu siltä, että käyn autopilotilla, enkä muista mitä tein edellisenä päivänä. Arki rullaa eteenpäin kaikesta huolimatta varsin tasaisesti ja samoilla urilla päivästä toiseen. Siinä on tiivistetysti, mitä minulle tällä hetkellä kuuluu.

Yleensä olen aamuvuoroissa eli autoni starttaa pihasta 5:25 ja aloitan vuoroni 6:05. Työpäiväni hujahtavat välillä vähän liian kovallakin vauhdilla, enkä edes muista milloin viimeksi olisin päässyt lähtemään töistä ajallaan. Olenkin huomioinut tämän tyttäremme hoitoajoissa, ja lähtökohtaisesti suuntaankin suoraan (välillä kiirehtien) töistä päiväkotiin ja siitä kotiin. Puolisoni on tähän saakka tehnyt enemmän iltapainotteista vuoroa, joten usein olemmekin kaksin iltaan saakka. Nyt uhmaiän saavuttaneen taaperon kanssa pelkästään vaatteiden päälle saamisesta on tullut tahtojen taistelua. Ja minun surkeat hermoni ovatkin saaneet viime aikoina reippaat määrät harjoitusta.

Vaikka arki tuntuu paikka paikoin suorittamiselta, tiedän, ettei tämäkään vaihe kestä ikuisuutta. Teemme sen, mihin pystymme, ja kaikki ylimääräinen on vain positiivista. Ehkä kohta saan askarrella yhdessä tyttäreni kanssa ilman tahtotaaperon kiukunpuuskia, kun joku tarra ei irronnutkaan helposti. Kohta saan ehkä ottaa kalenterin pöydän ääressä esille ilman, että pitää varoa pienten (ja sitäkin nopeampien) sormien nappaavan kynän tai repivän sivun. Mutta tällä hetkellä voin vain hengittää lapsen sotkiessa kaikki paikat vesiväreillään ja hengittää vähän lisää itkupotkuraivarien saapuessa, kun joudun ottamaan samaiset värit pois niiden eksyessä koko ajan naamaan tai suuhun useista kielloista huolimatta.

Oma aika on luonnollisesti tällaisen arjen keskellä kortilla ja sijoittuu yleensä iltayhdeksän paikkeille. Illalla en jaksa suurempia projekteja enää aloitella, jotta pääsen nukkumaan ajoissa. Olen kuitenkin yrittänyt pitää päivittäistä journalointia yllä mahdollisuuksien mukaan – tässäkin armollisuutta harjoitellen. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun tekstini on alkanut sillä, että olen harmitellut väliin jääneitä päiviä. Olen kuitenkin huomannut, että tämä rutiini on saanut iltojani rauhoitettua ja tämä yhdistettynä painopeittoon, on nukahtamiseni helpottanut huomattavasti aiemmasta tuntien pyörimisestä.

Armollisuutta ja hengittämistä harjoitellen, Laura.

P.S. Aikaisempiin perjantaipäiväkirjoihini pääset täältä.