Avainsana: arjen haasteet

Perjantaipäiväkirja – Emmi

Heippa taas, päiväkirja! Edellinen päiväkirjakirjoitukseni olikin aikamoinen novelli. En voi väittää elämän ihan palanneen raiteilleen sen jälkeen, mutta päivät eivät näytä enää ihan niin epätoivoisilta.

Olen käynyt tasaisesti terapiassa parin viikon välein, ja otin myös vihdoinkin askeleet ADHD-tutkimuksiin pääsemiseksi. Selvitin ensimmäiset vaiheet jatkoon pääsemiseksi, mutta meidän sairaanhoitopiirissä on kokonaisen vuoden jono nepsytiimin hoitoon pääsemisessä, joten se homma tuntuu nyt vähän ikuisuusprojektilta. Päivien kulku vaihtelee epätoivoisten alamäkipäivien ja pirteiden onnen hetkien väliä. Mutta sellaista elämä on, ja nettona kuitenkin nautin olostani suurimman osan ajasta.

Tässä on tullut tehtyä syksyn mittaan vaikka mitä: Luettu paljon kirjoja (uutena rakkautena Aasiasta inspiraationsa saaneet YA-fantasiat!), käyty WoW-pelikillan porukan kanssa risteilyllä (tuli pää kipeäksi), otettu uusi tatuointi (Starfield-pelin inspiroimana) ja pidetty Halloween-juhlat (taas tuli pää kipeäksi).

Viime aikoina elämä on enimmäkseen kuitenkin pyörinyt täysin kahden asian ympärillä: Starfield-pelin pelaamisessa ja töissä. Kyllästyin työttömänä istuskeluun ja ”sen unelmien pelialatyöpaikan” odotteluun ja hain takaisin ns. alkuperäisille juurille ja kaupan kassalle. Olen nyt sitten vajaa puoli vuotta ollut kassatäteilemässä pienessä K-marketissa. Se on tosi kiva paikka, tykkään meidän kauppiaasta ja mun työkavereista, ainoa huono puoli siinä on tietysti aika pieni palkka ja työvuorot. On ollut jotenkin raskasta taas olla jaloillaan monen vuoden tietotyöläisyyden jälkeen, mutta toisaalta nautin tosi paljon siitä että saan tehdä aktiivista työtä jossa saa paljon hyötyliikuntaa!

Jos oot nähnyt mun viimeisimmän maanantaipostauksen, tiedät, että kalenteriharrastus ei ole ollut ihan ruusuilla tanssimista sekään. Elämän ylä- ja alamäet vaikuttavat myös luovaan tekemiseen. Yleensä erityisesti lokakuu Halloween-kuukautena on mun ehdoton tuunailusuosikki, mutta nyt ei töiden ja masentuneisuuden takia ole oikein ollut ”lusikoita” kauheasti kaikkeen luovaan. Olen kuitenkin oppinut tärkeää armollisuutta itseäni kohtaan, enkä ota enää stressiä jos en ole tarpeeksi hyvä tai tarpeeksi tuottelias, osaan tehdä tätä harrastusta itseäni varten ja nauttia tekemisestä silloin kun jaksamista löytyy.

Osallistuin ajan ja jaksamisen puitteissa lokakuussa oleviin luovuushaasteisiin, meillä Facebook-ryhmässä tein meille Journaltober-haasteen, ja löysin Instagramista ihanan ”piirtokuu”-haasteen, johon myös rustailin vähän. Molemmat jäivät kesken, mutta nautin askartelun parissa olemisesta ja se oli ehdottomasti tärkeintä!

Nyt on Spooktober taputeltu ja jouluihmiset voi päästää irti, eli ihanaa alkavaa talvea ja joulun odotusta kaikille. <3

– Emmi

Perjantaipäiväkirja – Janita V.

Keväästä saakka minusta on tuntunut, että ajatukseni käyvät ruumiillista toimintaa nopeammin. Huomaan yrittäväni hoitaa useaa tehtävää yhtä aikaa ja harvoin onnistun saamaan mitään niistä tehdyksi. Ajatukseni vaeltavat pois tehtävistä, jotka eivät kiinnosta minua ja siirrän niitä loputtomasti tulevaisuuteen. Esimerkiksi kirjoittaminen on yksi niistä asioista, jota en millään muotoa tunne omakseni. Siksi jätän tällaiset asiat viime hetkeen ja lopulta istun yöhön saakka kirjoittamassa, että saan sovitut tehtävät määräaikaan mennessä hoidetuksi.

Haluaisin lukea enemmän kirjoja, mutta jos teksti ei heti kiinnosta minua tai tunnu helposti luettavalta jätän sen kesken. Hyllyssäni on monta kesken jäänyttä kirjaa, joille en ole antanut uutta mahdollisuutta. Lukemisen olen yrittänyt korvata äänikirjoilla. Sitä luulisi olevan helppo keskittyä kuuntelemaan kuulokkeista tulevaa ääntä. Todellisuus on kuitenkin aivan muuta. Aivoni ovat kuin televisio, jossa kaikki kanavat ovat yhtä aikaa päällä. Yritä siinä sitten keskittyä yhteen äänilähteeseen, kun 99 muuta kanavaa huutaa vieressä.

Illalla pään tyynyyn laskiessani televisio on edelleen päällä, vaikka kuinka väsyttäisi. Yritän käyttää kaiken energiani niiden 99 kanavan sulkemiseen ja keskittää mieleni niistä yhteen. Nuku, nuku, nuku. Voi, kuinka ihanaa olisi vain laskea pää tyynyyn ja viisi minuuttia myöhemmin olla täydessä unessa. Aivoni ovat kuitenkin toista mieltä. Nousen käymään pissalla vähintään kahdesti, vaikka olisin juuri nukkumaan mennessä käynyt tarpeillani. Huomaan mieleni vaeltavan loputtomassa ajatuksien valtameressä, jossa minä pikku sintti yritän räpiköidä eteenpäin.

Keväästä saakka olen käynyt keskustelua itseni kanssa mahdollisesta syystä aivoissa jatkuvasti käynnissä olevalle toiminnalle. Olen keskustellut ystävien ja perheenjäsenten kanssa. Olen tehnyt netissä aikuisille suunnatun ADHD-testin ja todennut, että kaikki testin kysymykset ovat paikkaansa pitäviä kohdallani. Silti en ole saanut aikaiseksi viedä asiaa eteenpäin, vaikka tiedostan hyvin miten paljon apua siitä voisi olla. Sitä vain on hirveän vaikeaa myöntää itselleen, että omassa mielessä on jokin vialla. Sitä ei olekaan niin tasapainoinen ihminen, kun on itsestään ajatellut.

-Janita V. ja ne 99 muuta kanavaa