Avainsana: Anna-Johanna

DIY: Oma minikirjanen washisampleille!

Siinä vaiheessa kun haluaa kaikki mahdolliset tuunaustarvikkeet pitää mukana inspiraation varalta, saattaa tulla säilytysongelma. Traveler’s Notebookini toimii päiväkirjana ja se kulkee mukana milloin minnekin. Haluan kirjoitusvälineiden lisäksi pitää saatavilla myös papereita ja tarroja, mutta ne ovat niin litteitä, että menevät hyvin päiviksen väliin. Käytän paljon washiteippiä koristelussa ja se onkin monesti ensimmäinen, jolla sivua tai aukeamaa koristelen. On siis olennaista, että myös erilaisia washiteippejä kulkee mukana – tai ainakin näytteitä niistä. Ne kuitenkin pullistavat huomattavasti Traveler’s Notebookiani ja kirjoittaminenkin alkaa olla haastavaa jos kirjoittaa kuten minä eli ei ota vihkoa pois kansista tuunauksen ajaksi. Päätin, että washisamplet tulee laittaa niin, että ne ovat omassa härpäkkeessään, mutta ei irtopainoksena vaan sievästi selattavissa. Tarve oli jo ja sitten syntyi ratkaisu! Tein mustasta nahkasta itselleni minikokoisen Traveler’s Notebookin ja nyt näytän teille kuinka se syntyi!

Luulin, että tässä oli koko tarvikkeisto, mutta olin väärässä loppujen lopuksi. Alkuun pääsin kylläkin! Leikitään, että kuvassa on kaikki tarpeellinen, eiköstä vaan? Minä käytin palan nahkaa, joustavaa kangaskuminauhaa, meistiä (jota myös nahkapaskaksi kutsutaan), mattoveistä, valkoista liitua, viiltämisen kestävää alustaa ja samansorttista viivoitinta. Alustana käytän lasilevyä paremman puutteessa, joten tarvitsin puunpalasen jonka päällä meistiä käyttää ilman miljoonia sirpaleita.

Ensin tasoitin nahkapalan reunat, jotta saan leikattua oikean kokoisen palan washikirjastani varten. Valmiin kirjasen mitat ovat 10 cm x 8 cm x 2 cm. VINKKI! Pidä mattoveitsen terä mahdollisimman lyhyenä niin terä ei lähde seilaamaan ja saat turvallisesti painaa sitä ilman pelkoa terän katkeamisesta.

Mustaan nahkaan on kovin vaikea tehdä merkintöjä niin käytin valkoista liitua merkkauksissani. Mittasin nahkasta palan, jonka leikkaan irti mattoveitsellä.

 

Nyt meillä on kirjaseen tarvittava pala valmiina. Halusin vielä pyöristää kulmat, jotta saan siistimmän lopputuloksen.

Olen käyttänyt kulmien pyöristämiseen samaa kikkaa paperin, kartongin ja nahkan kanssa aiemminkin. Otin joutilaan muistikirjan, jota ei tarvitse sääliä. Painoin sen reunoja myöten menemään nahkan päälle ja leikkasin mattoveitsellä kannen pyöreää kulmaa pitkin. Näin alimmaisena olevasta nahkasta saadaan terävä kulmake pois! VINKKI! Muista painaa aina reippaasti nahkaa paikallaan kun viillät – jos nahka lähtee karkuun niin tulee epäsiistiä jälkeä.

 

Nahkapalasessa on nyt pyöristetyt kulmat! Nyt jouduin kyllä hieman siloittelemaan saksilla jälkikäteen, mutta muuten tekniikka ajaa asiansa!

Seuraavaksi mitataan reikien paikat kuminauhoja varten. Hieman hassulta näyttää näin monet liitumerkinnät, mutta eri tavallakin voi tehdä ja niihin on kuitenkin syynsä. Ensin mitataan puoliväli 9 cm – merkitään se ylös ja alas. Halusin jättää leveän 2 cm:n selkämyksen kirjaselle niin siihen tarvitaan tilaa 1 cm molemmin puolin keskikohtaa – merkit niihin kohtiin. Päätin kuitenkin tehdä reiät hieman alemmas kuin mihin olin nyt rivin tehnyt niin mittasin 0,5 cm reunoista reikien paikoiksi – merkitsin ne. Kas siinä neljäntoista liitumerkin tarina! VINKKI! Liitu kannattaa teroittaa tätä varten niin saa oikein tarkat kohdat!

Seuraavaksi pääsemme nakuttelemaan! Tehdään kaksi reikää ylös ja kaksi alas – reiät siis kahdelle kuminauhalle ovat valmiit! Itseasiassa tässä vaiheessa tehdään reikä myös sulkumekanismina toimivalle kuminauhalle. Tämä vaihe ei nyt kuvissa näy, mutta kerron! Se voidaan tehdä joko keskelle takakantta tai keskelle selkämystä. Itse tein sen keskelle selkämystä. Tein reiän siis keskelle korkeudesta mitaten eli 5 cm:n päähän nahkan reunasta. VINKKI! Tässä työvaiheessa kannattaa varmistaa, että alusta on kestävä ennen kuin hujauttaa lävistäjää vasaralla nuppiin. Aika kevyellä napautuksella nimittäin menee meisti peruspaksusta nahkasta läpi ja saattaa vaurioittaa myös alustaa.

Pujotetaan kuminauha kuvan osoittamalla tavalla. Jos yritän sanoittaa tämän tekovaiheen niin siitä ei tule yhtään mitään. Toivottavasti kuva on tarpeeksi havainnollistava! Pujotuksen jälkeen leikkaan nauhan sopivaan mittaan ja solmin päät osoittamaan alas. VINKKI! Voit halutessasi jättää nauhalle vähän pituutta häntiin – roikkuvat koristeet eivät ole hullumpi idea!

Sulkumekanismiin ei tarvitse kuin pujottaa sopivan kokoinen lenkki nauhaa reiästä sisältä ulos. Mittaa, että nauha menee sopivasti kirjasen ympäri ja että se sulkee sen napakasti. Leikkaat nauhan sopivaan pituuteen. Jos haluat pujottaa koristeita menemään sulkunauhaan niin se kannattaa tehdä nyt. Lopuksi solmi nauhojen päät ja kokeile, että solmu on isompi kuin reikä ettei koko sulkunauha tule läpi ja irtoa. VINKKI! Tässä kannattaa ottaa huomioon, että kirjanen pullistuu! Jos jätit selkämykseen leveyttä niin kannattaa sen näkyä myös sulkumekanismissa.

Kas näin syntyi washisampleille oma kirjanen mukana kulkemaan! Tämä mallihan toimii varsin kätevästi myös ihan tavan korttikotelona. Minun washisampleni on kieputettu laminoituihin paloihin, jotka sujahtavat hyvin maksu- ja etukorteille tarkoitettuihin lokeroihin eli samoja inserttejä voi käyttää tarpeen mukaan molempiin tarkoituksiin. Nyt suurin tarve oli kuitenkin saada kaikki ihanat washini mukaan laukkuun ja käyttöön missä milloin kuljenkin!

-Anna-Johanna

 

Haaste: Mitä haluaisin vielä oppia?

Havahduin tällä viikolla siihen, että surffailin netin ihmeellisessä maailmassa ja eksyin tarroja vilkuilemaan. Aikani katseltuani mietin, että olisipa hieno juttu kun löytäisin tarroja, joissa olisi pärstän kuvia. Naamoja eri ilmeillä. Niitä voisi sitten viljellä sen mukaan miltä sinä päivänä tuntuu. Yllätyin itsekin. Siis naamoja? Niitä joilla on silmät ja suu? Niitä mitä olemme piirtäneet valtaosan elämästämme aina milloin mihinkin ja millä milloinkin. Ja nyt niiden pitäisi olla valmiina piirrettynä, leikattuna ja itseliimautuvina? Hei haloo. Siihen ralliin en lähde – pitää minunkin jotain vähän tehdä itse. Siispä piirtäminen ja kirjoituksieni kuvittaminen on se juttu minkä otin tähtäimeen tässä oppimishaasteessa.

Erityisen traagisen tästä tilanteesta tekee se, että olen ollut kuvataidekoulussa kuusi vuotta elämästäni. Pääsykokeissa Anna-Johanna ,9, oli luottavainen sillä tehtäväksi osoittautui auringonlaskun maalaaminen. ´Tämän mä osaan – mä pääsen niin sisään!` Ja Anna-Johanna pääsi. Kävi uskollisesti vuosikausia ja teki ties millaista teosta. Harrastukset alkaa ja ne myös loppuu kun elämäntilanteet muuttuu. Ihmettelen kuitenkin mihin se tekemisen palo hävisi. Into luoda ja kokeilla. Ylpeys siitä, että ´minä tein tämän – eikö oo hieno!´ Se oli joskus, mutta en tiedä missä se on nyt tämän 15 vuotta piilotellut. Saattoi käydä niin, että Anna-Johanna kasvoi aikuiseksi ja hänestä tuli perfektionisti, jonka tulee onnistua kaikessa ekalla yrittämällä ja jäljen tulee olla priimaa. Valitettavaa, mutta totta. Ei kuitenkaan lopullista – jos hän niin itse päättää. Näin hänen tulisi sanoa itselleen useimminkin.

Taide. Jos maalaat, piirrät, muotoilet tai veistät niin teet taidetta? Olet siis taiteellisesti lahjakas? Mitta-asteikkoa ei ole, koska työsi jälki on yksilöllinen ja kauneus on katsojan silmässä. Täytyy sanoa, että en ole koskaan kokenut olevani taiteellisesti lahjakas. Kaikki muut ovat, mutta en minä. Kuka sen on päättänyt? Minä, mutta miksi ihmeessä? Eikö voi tehdä ollenkaan jos ei koe itse olevansa taiteilija? Jos olenkin niin surkea piirtämään kuin kuvittelen niin eikö olisi hienoa kun tekemällä huomaisi, että se suunta todellakin on vain parempaan? Ajatus huvittaa minua. Vino pino vapaapäivänä tuhlattua paperia takassa, ettei kukaan näe, että antauduin tunteen vietäväksi ja aloin luomaan oikein olan takaa. Ja kaikesta siitä koetusta tunteenpalosta huolimatta siitä pilvestä ei tullut tarpeeksi pehmeän näköinen. Järjellä kun ajattelen niin osaan päättää, että alan toteuttaa hyväksi havaittua taktiikkaa: yrityksen ja erehdyksen kautta. Ja tuli mitä tuli- mentaliteetilla mennään. Aion ottaa kynän käteen, vähän pensseliäkin ja katsoa mitä lähtee syntymään. Ehkä joskus kerron miten haasteen suorittaminen sujuu ja mitä olen matkan varrella huomannut.

Ihmettelen kuitenkin yhtä asiaa. Miten ihmisestä, joka rakastaa kaikkea kaunista ja esteettistä, tulee tällainen puusilmä? Sokea nimenomaan sille, mitä kaikkea oikeasti osaisi itse tehdä jos haluaisi tarpeeksi. Väitän, että siitä se on itselläni kiinni. Kun ei yritä niin ei voi epäonnistua. Epäonnistua missä? Vain itsehän minä tiedän millaisen tekeleestäni päässäni suunnittelin. Jos nyt aloitan niistä naamoista. Mikä on pahinta mitä voi tapahtua? Päästä tulee suippo? Siinä tapauksessa piirrän sille suipon lakin – kyllä se pärjää. Niin pitäisi minunkin.

 

Luomisen iloa päiväänne!

-Anna-Johanna