Avainsana: ajatuksia

Perjantaipäiväkirja – Janita V.

Keväästä saakka minusta on tuntunut, että ajatukseni käyvät ruumiillista toimintaa nopeammin. Huomaan yrittäväni hoitaa useaa tehtävää yhtä aikaa ja harvoin onnistun saamaan mitään niistä tehdyksi. Ajatukseni vaeltavat pois tehtävistä, jotka eivät kiinnosta minua ja siirrän niitä loputtomasti tulevaisuuteen. Esimerkiksi kirjoittaminen on yksi niistä asioista, jota en millään muotoa tunne omakseni. Siksi jätän tällaiset asiat viime hetkeen ja lopulta istun yöhön saakka kirjoittamassa, että saan sovitut tehtävät määräaikaan mennessä hoidetuksi.

Haluaisin lukea enemmän kirjoja, mutta jos teksti ei heti kiinnosta minua tai tunnu helposti luettavalta jätän sen kesken. Hyllyssäni on monta kesken jäänyttä kirjaa, joille en ole antanut uutta mahdollisuutta. Lukemisen olen yrittänyt korvata äänikirjoilla. Sitä luulisi olevan helppo keskittyä kuuntelemaan kuulokkeista tulevaa ääntä. Todellisuus on kuitenkin aivan muuta. Aivoni ovat kuin televisio, jossa kaikki kanavat ovat yhtä aikaa päällä. Yritä siinä sitten keskittyä yhteen äänilähteeseen, kun 99 muuta kanavaa huutaa vieressä.

Illalla pään tyynyyn laskiessani televisio on edelleen päällä, vaikka kuinka väsyttäisi. Yritän käyttää kaiken energiani niiden 99 kanavan sulkemiseen ja keskittää mieleni niistä yhteen. Nuku, nuku, nuku. Voi, kuinka ihanaa olisi vain laskea pää tyynyyn ja viisi minuuttia myöhemmin olla täydessä unessa. Aivoni ovat kuitenkin toista mieltä. Nousen käymään pissalla vähintään kahdesti, vaikka olisin juuri nukkumaan mennessä käynyt tarpeillani. Huomaan mieleni vaeltavan loputtomassa ajatuksien valtameressä, jossa minä pikku sintti yritän räpiköidä eteenpäin.

Keväästä saakka olen käynyt keskustelua itseni kanssa mahdollisesta syystä aivoissa jatkuvasti käynnissä olevalle toiminnalle. Olen keskustellut ystävien ja perheenjäsenten kanssa. Olen tehnyt netissä aikuisille suunnatun ADHD-testin ja todennut, että kaikki testin kysymykset ovat paikkaansa pitäviä kohdallani. Silti en ole saanut aikaiseksi viedä asiaa eteenpäin, vaikka tiedostan hyvin miten paljon apua siitä voisi olla. Sitä vain on hirveän vaikeaa myöntää itselleen, että omassa mielessä on jokin vialla. Sitä ei olekaan niin tasapainoinen ihminen, kun on itsestään ajatellut.

-Janita V. ja ne 99 muuta kanavaa

Perjantaipäiväkirja – Mira

Rakas perjantaipäiväkirja,

juuri nyt olen Islannissa. Mutta kun kirjoitan tätä, olen vielä kotona Turussa, matka on vasta ajatuksissa. En ole matkustanut vuosiin. Tai toki, olen käynyt Tukholmassa ja Tallinnassa ja matkustanut ihan kotimaassa, mutta en ole lentänyt mihinkään. Se jännittää. Rehellisesti, ensimmäistä kertaa mietin, että mitä sitten jos jotain tapahtuukin kun olen poissa? Jos rajanaapuri päättää hyökätä meille, jos minulle sattuu jotain, jos lapselle sattuu jotain? Onneksi lapsi sentään on turvallisessa ja luottavassa paikassa, sillä rakas ystäväni Linkinen on luvannut ottaa lapseni huomaansa.

Huomaan, että työ on alkanut vallata enemmän ja enemmän aikaani. Ja se on mahdollista vain, koska lapseni kasvaa ja itsenäistyy. On samalla kutkuttavaa ja pelottavaa ajatella, että enää ei mene kauan, kun hän huitelee kaupungilla ystäviensä kanssa. Pitää uskaltaa päästää irti. Onneksi minulla on työni, koska ilman sitä napanuora olisi edelleen tiukka.

Kalenterimania on perustettu, kun olin vielä kotiäiti. Tyttäreni oli hyvin pieni, hän on kasvanut askartelutarvikkeiden ja kirjapinojen keskellä. Sen lisäksi viimeiset vuotensa hän on viettänyt minun kanssani töissä. Jos käyttäisin sanaa siunattu, sanoisin nyt että olen siunattu, koska minulla on juuri tämä työpaikka. Se on mahdollistanut paljon, mutta pakko myöntää etten ihan heti keksi missä toisessa työpaikassa vastaanotto olisi ollut samanlainen, kuin täällä.

Täällä olemme osa yhteisöä, kai tätä voisi sanoa jonkinlaiseksi perheeksi. Nämä ihmiset ovat ottaneet paitsi minut avosylin vastaan, myös tyttäreni. Kun esimieheni ilmoitti, että lähden Islantiin, hän sanoi että on miettinyt lastani ja hän voi hoitaa tytärtäni reissun ajan. Ja se kertoo paljon, että hän huomioi töitäni pohtiessaan myös lapseni. Ja haluaa olla mahdollistamassa minun kasvuani. Se merkitsee minulle paljon.

Palataan matkani jälkeen,

Mira