Avainsana: ajasto kalenteri

Kalenteriharrastusta markettitavaralla

Kalenteriharrastuksen ei tarvitse olla kallista puuhaa, vaan ihan tavallisesta ruokakaupasta voi löytyä niin kalentereita, kyniä kuin muitakin kalenterin koristeluun käyviä oheistuotteita. Tämän postauksen kaikki tuotteet itse kalenterista lähtien on ostettu Citymarketista poislukien kynät ja teipit, jotka on ostettu Flying Tiger of Copenhagen -liikkeestä.

Kalenteri on Ajaston Diario Horizontal ja ostettu paikallisesta ruokakaupasta, tai hypermarketista tai tavaratalosta, millä nimellä itse kukin Citymarkettia haluaakaan kutsua. Toki Ajaston kalentereita myydään myös heidän omassa verkkokaupassaan samoin kuin esimerkiksi Suomalaisessa Kirjakaupassa. Mutta tällä kertaa keskityin hankkimaan tuotteet, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, yhdestä ja samasta paikasta.

Mbellishin tarrat ovat laadukkaita ja hieman paksumpia pahvitarroja. Jos sattuu liimaamaan tarran väärään paikkaan, ei huolta, sillä tarrat ovat helposti irrotettavissa ja siirrettävissä paikasta toiseen. Saman merkin valikoimasta löytyy muun muassa washiteippejä ja die cutseja. Kaikki Mbellishin tuotteet on jaettu eri värikategorioihin, joten niiden yhdisteleminen on helppoa ja vaivatonta.

Teipit on ostettu Flying Tiger of Copenhagenista ja ne ovat muovisia. Teippien liima on minulle mieluista, koska ne on helposti siirrettävissä, eikä kalenterin sivu repeä teippiä irrottaessa, kuten joissain tapauksissa saattaa käydä.

Koska olin koristelemassa ystävänpäivä-viikkoa kalenteristani, valitsin koristeluun yksivärisen, vaaleanpunaisen teipin ja sille kaveriksi sydänteipin. Laitoin sivun alareunaan ensin vaaleanpunaisen teipin ja sen päälle sydänteipin. Teippejä yhdistelemällä saa koristelusta paljon ilmeikkäämmän verrattu siihen, että käyttäisi ainoastaan yhtä teippiä.

Kuvan die cutsit ovat Rosie´s Studion ja ostamassani pussissa on 59 erilaista koristekuviota ja kutakin löytyy kaksi kappaletta. Kaikki die cutsit sointuvat värisävyiltään toisiinsa. Nämä ovat myöskin löytöjä Citymarketista.

Tältä kalenteriaukeama näyttää ennen tekstejä. Aukeaman koristelut ovat maltillisia vielä tässä vaiheessa, koska tarvitsen tilaa kirjoittaa ylös kaikki menot. Loppuviikosta voin koristella vielä lisää, mikäli tyhjää tilaa jää kaikkien muistiinpanojen jälkeen.

Piia

Esittelyssä – Note Reporter (Ajasto)

Syksytunnelmaan minut ihan kunnolla sai se päivä, kun Ajaston Note Reporter kopsahti postilaatikkoon! Syynkin varmasti huomaatte – sen ihanan syksyinen, punaoranssi väri. Tämän lisäksi Ajaston verkkokaupasta löytyy vielä sinisävyinen värivaihtoehto. Mutta millainen Note Reporter sitten oikeastaan on? Pääsen sen teille nyt esittelemään!

Note Reporter on parilla sanalla sanottuna persoonallinen ja moderni kalenteri. Kokoa tällä kaverilla on 8,7 x 13,8 cm ja kulkeekin näin ollen kivasti mukana oikeastaan millaisessa laukussa vain. Niin siro! Kalenteri on suomenkielinen. Kuminauhakiinnitys on minun ja varmasti monen muunkin mieleen, ja kirjanmerkki löytyy myös. Sekin on kauniin oranssi!

Ensimmäinen kalenterisivu on Noten onnellisen omistajan yhteystiedoille. Itsellä pisti toki myös silmään kuinka hyvin sisäosan sähkönsininen korostaa kannen oranssia väriä. Kaunis väriyhdistelmä!

Seuraavat aukeamat ovat vuoden 2019 kuukausinäkymille. Näissä näkyvät suomalaiset pyhät ja myös viikkonumerot kätevästi ilman sen kummempaa selailua. Etenkin suomalaisten pyhäpäivien löytyminen on kotimaisuuden tuoma iso plussa!

Kuukausiaukeamien jälkeen alkavat viikkonäkymät. Noten ollessa pystymallinen kalenteri viikkoaukeama asettuu niin, että ylempi sivu on päiväkohtaisille merkinnöille ja alempi sivu on vapaata, pistekuvioitua muistiinpanotilaa.

Muistiinpanotilaa on oikein ruhtinaallisesti verrattuna moneen muuhun tämän kokoluokan kalenteriin. Ihan huippua!

Viikkoaukeamien jälkeen pääsemme kalenterin loppuosiin. Vuodelle 2020 löytyy samanlaiset kuukausiaukeamat kuin alussa vuodelle 2019. Note Reporteriin saat siis ylös myös ne menot, jotka tuntuvat olevan vielä kaukana tulevaisuudessa!

Kotimaisen kalenterin etu on todellakin myös se, että niistä löytyy vakiovarustuksena listaus sekä liputuspäivistä…

… että nimipäivistä!

Note Reporterin viimeiset sivut ovat ylimääräistä muistiinpanotilaa! Viivoitettuja aukeamia on kaksi….

…samoin kuin pistesivuisia aukeamia..

… ja hännänhuippuna löytyy vielä yksi blanko, eli tyhjä aukeama!

Kiitos Ajastolle yhteistyöstä ja siitä, että saamme nauttia näistä toimivista, käytännöllisistä ja kotimaisista kalentereista!

-AJ