Tervehdys! Tässä tulee rivijäsen Helmin ensimmäinen blogipostaus! Olen Helsingissä asuva sosiaaliduunari, ja liityin Kalenterimanian Facebook-ryhmään joskus reilu vuosi sitten.

Olen harrastanut paperiaskartelua ja kuvataidejuttuja lapsesta asti, ja kaikenlainen näpertely on aina ollut tärkeä osa elämääni. Tarrojen länttäily on kivaa, enkä ole järin suuruudenhullu lopputulosten suhteen. Kohtahan on käännettävä taas uusi viikkoaukeama! Tulee tosin valtavan hyvä mieli siitä, että saan positiivista palautetta, ja kenties rohkaistua muitakin kokeilemaan uusia tekniikoita! Aikuisiällä voi löytää uusia terveellisiä tapoja päästellä höyryjä ja jäsennellä päänsisäistä kohinaa, ja tässä sitä nyt olisi. Kalenteri on täydellinen alusta matalan kynnyksen taiteilulle, koska lähtökohtaisesti sen parissa ei tarvitse miettiä säilytysratkaisuja itse ”teoksille”, ne sattuvat vain asumaan ajanhallintavälineen kansissa.

Askartelulla hoidan siis mielenterveyttäni ja teen sitä omilla ehdoillani ja hellästi vaalimilla materiaaleillani. Aikaisemmin askartelin huvikseni lähinnä kollaasimaisia kortteja lehdistä leikellyistä kuvista ja teksteistä. Vaihtelin niitä ystäväni kanssa kirjeitse, ja luokittelisin tekeleemme genreen shitpost tai dada, sellaista, jossa ei ole muuta sanomaa kuin visuaalinen ja tekstuaalinen hassuttelu. Kuvat lienevät epäsopivia, sillä lempiaiheemme liittyivät aina politiikkaan, alapääjuttuihin, päihteisiin ja jumalanpilkkaan. En kehtaa sanoa kollaasejamme punktyylisiksi, mutta haastan mielelläni auktoriteetteja, kapitalismia ja normeja niin arjessa kuin taiteessanikin.

Kalenteria olen pitänyt kouluajoista lähtien joka vuosi. Lukuvuosikalentereita kertyi, ja aloin lukiossa tuunailla niiden kansia mieluisiksi. Tuli yliopistokalenterit ja sitten ammattiliiton ihanan kompaktit kierrekansialmanakat. Pandemian alussa elvyttelin askarteluharrastustani, ja väsäilin zineä, johon kokosin fiiliksiä ja työttömyysahdistusta. Löysin Etsyn, josta saisi ikonitarroja, joita voisi käyttää päivittäin omassa kalenterissa. Siis tarrojen liimailua, päivittäin? Kyllä kiitos! Aloin seurata ehkä Instagramissa jotakuta tarravalmistajaa, ja jostain löysin ehkä maininnan Kalenterimania-ryhmästä. Kuka tietää mitä kävi! Riemastuin, kun opin että on olemassa suuri ryhmä muitakin aikuisia, jotka rakastavat tarroja ja koristeteippejä! Ja kaikenlaisissa Facebook-ryhmissä sitä nyt ollaan.

Tällä hetkellä pidän kahta kalenteria: A5-kokoinen on kotikäytössä ja A6-kokoista kannan repussani töissä ja reissun päällä. Hommasin molemmat kirpputoreilta. En ole merkkiuskollinen enkä haluaisi kaupallisuuden olevan ehtona ajanhallinnalleni. Seuraan kalentereissa menojani ja kaikkea sellaista, mitä haluan muistaa. Eli ihan arkisia missä olin mitä tein kenen kanssa -juttuja, koska lähimuistini on käyttökelvoton ilman kirjallisia lähteitä. Siksi kotikalenterini on myös pienimuotoinen päiväkirja, johon kirjoitan päivistäni jälkikäteen. Usein loppuviikko jää sisällöltään höttöisemmäksi, mikä on myös hassu ilmiö. Mitä enemmän vapaa-aikaa minulla on, sitä vähemmän raportoin mistään.

Koristelen viikkoaukeamat pari kuukautta etukäteen. Pyrin tekemään samanlaisen tematiikan ja värimaailman kullekin viikolle molempiin kalentereihin, jotta hahmotan päässäni ajankulun järkevästi. Käytän siis samoja papereita, tarroja, washeja ja kenties tusseja. Visuaalinen yhdenmukaisuus auttaa hurjasti! Rakastan värejä, ja minusta tuntuu, että fuskaan, jos en käytä vuoden aikana tarpeeksi kaikkia sateenkaaren värejä, mustan ja valkoisen ja ruskean sävyjä unohtamatta.

Olen tehnyt näissä almanakoissa pohjat tyhjille aukeamille jaottelemalla ne ensin viikonpäiviin ja päiväämällä sitten viikonpäivät ja päivämäärät ensin kynällä, sitten tarroilla. Jaan päivien rajat eri tavoilla, joskus piirrän viivat tussilla tai mustekynällä, toisinaan käytän pohjalla kivoja papereita taktisesti erottamaan päivät toisistaan. Washiteipit ovat hyviä myös viivoittamisessa koristelun ohella. Boksitarrat antavat kirjoituspohjaa täyteen koristelluilla sivuilla. Leikkelen myös kaikenlaisista esitteistä ja lasten tieto- ja satukirjoista kuvia koristeiksi; ne ovat litteämpiä ja tarttuvat paperiliimalla paremmin kuin valmiit die cut -kuviot, jotka tarvitsevat sivun paksuutta lisäävää kaksipuoleista teippiä. Kuvien etsiminen on yksi hauskimpia juttuja askartelussa.

Palataan taas, olisi mukava jakaa projektikuvia täällä toistekin. Ihana lukea ja nähdä muiden tekstejä ja kalentereita, saan sisällöistänne paljon inspiraatiota! Voimaa ja valoa ja piristäviä happy maileja kaikkien syksyyn! 🙂

-Helmi