Avainsana: A5

Piia ja Aura – Monochromen matkassa

Postauksessa näkyvä muistikirja on saatu yhteistyössä Ainoan kanssa.

Joka kuukausi julkaisen postauksen Aura notebook -tuotteisiin liittyen. Nyt kerron kuinka Monochromen kanssa kävi, kun päätin lähteä minilomalle mahdollisimman kevyin matkatavaroin, eikä kaikki mennyt aivan kuin Strömsössä.

Olin saanut jo pakattua matkalaukkuni ja enää passi puuttui, niin olisin valmis lähtöön. Aivan salaa ja varkain oli Monochrome hiipinyt matkalaukun päälle ja tekeytyi siinä mahdollisimman näkymättömäksi päästäkseen mukaan matkaan. Ei auttanut muu, kuin suunnitella matkatavarat uusiksi ja pakata Monochrome mukaan matkaan.

Tokikaan ei riittänyt, että olisin sujauttanut Monochromen matkalaukun taskuun, vaan pitihän ihana muistikirja pakata omaan suojapussiinsa, ettei mikään vaan pääse naarmuttamaan sen samettisen pehmeää pintaa. Haluan tuunailla bullet journaliani myös matkalla, joten seuraavaksi keräsin tuunailutarvikkeita mukaan.

Washiteipit oli helpoin pakata mukaan sampleina. Minulla on kolme luottokorttikoteloa täynnä sampleja, joista en vaan yksinkertaisesti osannut valita muutamia, joten päädyin ottamaan ne kaikki mukaani. Lopuksi vielä oli sama ongelma ratkaistavana tarrojen suhteen. Ja tälläkin kertaa päätgin ottaa kaikki tarrakirjat mukaani.

Ensi kuussa kerron, miten matka sujui ja tuliko kaikkia tuunailutarvikkeita käytettyä.

Piia ja Aura – Kesäbujo

Postauksessa näkyvä muistikirja on saatu yhteistyössä Ainoan kanssa.

Julkaisen kerran kuukaudessa postauksen Aura notebook -tuotteisiin liittyen. Muistatko vielä tämän postauksen? Nyt kerron, mihin ratkaisuun päädyin oman Aura Notebook A5 Monochrome slim -muistikirjani kanssa. Päätin nimittäin tehdä siitä bullet journalin eli kesäbujon itselleni.

Suunnittelin kesäbujon kesäkuun alusta elokuun loppuun eli kolmen kuukauden ajalle. Aloitin sen tekemällä ensin kesäkuun kuukausilokin ja heti sen perään kyseisen kuukauden viikkoaukeamat. Itselleni tämä on toimivampi ratkaisu kuin, että kuukasilokit olisivat peräkkäin, jonka jälkeen tulisivat viikkoloki. Kesäkuun teemaväriksi valikoitui vihreä, koska kesäkuuta miettiessäni mieleen nousevat ensimmäisenä juhannus ja koivut.

Nykyisin toteutan viikkoaukeamat samaan tapaan kuukausiaukeamien kanssa siten, että teen jätän aina oikean sivun muistiinpanoja varten. Välillä sinne on enemmän ja toisinaan taas vähemmän asioita kirjattuna. Monochromessa tykkään aivan erityisesti noista sivujen värisävyjen vaihteluista, joista toiset ovat tummempia ja toiset vaaleampia. Värierot näkyvät hyvin tämän postauksen kuvissa.

Heinäkuun väriksi valikoitu vaaleanpunainen, koska satuin löytämään tuon osuvan Pink Holiday-tekstillä olevan tarran samoin kuin pinkit kukkatarrat. Heinäkuu on tänä vuonna minun kesälomakuukausi. Kuvassa näkyvä ruusuwashi muistuttaa minua juhannusruusuista ja sopivat mielestäni aivan erityisen hyvin liukuvärjättyyn, tummaan alaosaan.

Kuukausi- ja viikkolokien jälkeen loput bujosta on omistettu kesäjutuille. Tein ensimmäiseksi kesäbingon, jonka koristeeksi laitoin ihanat kissatarrat, koska niissä on vihreitä kasveja.

Käytin elämäni ensimmäistä kertaa kirjoittamiseen sivellintusseja. Minulla ei ole mitään käsitystä, miten niitä kuuluisi oikeaoppisesti käyttää, jotta kirjaimissa olisi välillä paksumpia ja välillä ohuempia viivoja, mutta ehkä jonain päivänä opin senkin. Niinhän sitä sanotaan, että harjoitus tekee mestarin. Arvostan valtavasti Monochromen sivujen paksuutta, sillä vaikka kirjoittaessani kynä pysähtelikin sivulla, ei mitään vuotanut läpi sivun toiselle puolelle.