Avainsana: a5 kalenteri

Esittelyssä – Feel Good 22-23 (Ajasto)

Postauksessa näkyvä kalenteri on saatu yhteistyössä Ajastolta.

Nyt on minun vuoroni esitellä teille yksi Ajaston tämän vuoden uusista lukuvuosikalentereista, nimittäin tyylikäs ja hyvää mieltä huokuva Feel Good.

Kalenteri on A5-kokoinen ja parikierresidottu. Kannet ovat Feel Goodille tuttuun tapaan mustat, ja tänä vuonna mustan kaveriksi on löytynyt upea kultainen foilaus. Sama kullansävy toistuu myös kalenterin kierteissä. Sisältö jatkaa samaa väriteemaa, sillä valkoisilla sivuilla on käytetty tehosteväreinä mustaa ja kullanruskeaa.

Nimensä mukaisesti kalenteri on oikea hyvänmielen kalenteri ja teema näkyykin hyvin läpi koko kalenterin. Kalenterista löytyvät toki perinteiset vuosinäkymät, nimipäivät ja liputuspäivät, mutta niiden lisäksi mukana on erilaista hyvinvointiteemaista sisältöä.

Heti kalenterin alkupuolella on pohdiskelusivu, johon voi listata omia onnellisuuteen vaikuttavia asioita. Koska kyseessä on lukuvuosikalenteri, on mukana myös muistilista lukuvuoden alkua ajatellen. Hyvinvointiteema jatkuu koko vuoden kalenterin viikkonäkymillä. Viikko on jaettu vertikaalisesti kahdelle sivulle. Jokaisella aukeamalla vasemman sivun alalaita on varattu Feeling Good -osiolle, jossa on valmiit trackerit hyvinvointiin vaikuttaville tekijöille. Niiden seuranta pitkin viikkoa on siis tehty varsin helpoksi. Oikealla sivulla puolestaan on tilaa omille muistiinpanoille. Ruskeataustainen boksi houkuttelee liittämään viikkoihin mukaan esimerkiksi omia kuvia tai muita muistoja.

Kuukausi päättyy aina yhteenvedolla, johon voi tiivistää kyseisen kuukauden parhaat jutut, opitut asiat ja myös ne, joissa on vielä parannettavaa. Lisäksi samalla sivulla voi kirjata ylös suunnitelmat myös seuraavalle kuulle. Seuraavan kuun kuukausinäkymä on aina tämän yhteenvetosivun viereisellä sivulla.

Kalenterin loppupuolella on runsaasti lisäsisältöä. Jo aiemmin mainittujen perinteisten nimi- ja liputuspäivien lisäksi sieltä löytyvät omat sivut kurssi- ja budjettiseurannalle sekä hyvä määrä tyhjiä pistesivuja omille tekemisille. Lopusta löytyy vielä lukujärjestyspohjia ja pirteitä tarroja, joilla on helppo lennosta koristella kalenteria, vaikka kesken koulupäivän.

En ole enää koulussa, joten en ole varsinaisesti kalenterin kohderyhmää. Näkisin kuitenkin, että hyvinvointiteemaisesta kalenterista olisi minulle työelämässäkin valtavasti hyötyä ja monet sisällöt tässäkin kalenterissa mukautuisivat oikein hyvin työkäyttöön.

Kalenteri alkaa vasta heinäkuun lopusta, mutta halusin jo tehdä siihen jotain. Niinpä päätin täyttää alusta löytyvän tyhjän pistesivun satunnaisella askartelulla ja kalenterin teemaan sopivalla positiivisuudella. Näin pääsin samalla testaamaan, miten hyvin kalenteri kestää liimaamista ja kirjoittamista. Ja hyvinhän se kesti!

Hyvinvointia kaikkien kevääseen,
Carita

Kuu ja kauneus -kalenteri kuulumiset

Kuu ja kauneus -kalenteri saatu yhteistyönä Ellen Kustannusyhtiöltä.

Ensimmäisenä Kalenterimanian yhteistyönäni ylläpidossa pääsin tutustumaan kuun eri vaiheiden vaikutukseen kauneudenhoidossa Kuu ja kauneus -kalenterin kautta. Olen aina ollut kiinnostunut eri vuodenaikojen vaikutuksista ihmisiin sekä luonnehoroskoopeista, jotka ovat hyvinkin vahvasti yhteydessä auringon ja kuun eri vaiheisiin. Tuntui todella mielenkiintoiselta päästä käytännön tasolla kokeilemaan ja kertomaan teille miten kuu on vaikuttanut minuun kuluneen noin kahden kuukauden eli alkuvuoden aikana.

Kuu ja kauneus -kalenteri on A5-kokoinen ja kierresidottu. Sen kannet ja sivut ovat riittävän paksua materiaalia, etteivät ne laukussa tai repussa kuljetettaessa juurikaan kärsi. Kalenteri on itselleni sopivan ohut, koska se on mahtunut kulkemaan samoissa kansissa työkalenterini mukana. Ulkoasu on kivan koristeellinen, mutta kuitenkin pelkistetty eli halutessaan viikkosivuja voi tuunatakin tai jättää ihan alkuperäiseen muotoonsa.

Olen itse hieman huoleton kauneudenhoitoon liittyvissä asioissa, joten erityisesti merkitsin itselleni ne ”toimenpiteet,” jotka koin eniten omikseni. Näihin valitsin jalkakylvyt, kynsien hoidon ja ei-toivottujen ihokarvojen poiston. Myös sulka-symbolilla merkityt lepopäivät, jotka sijoittuvat täyden kuun ja uuden kuun ajalle tunsin tärkeiksi. Kalenterin avulla tiedostin vahvemmin kuun eri vaiheet elämässäni, mutta kauneudenhoidollista rytmiä en vielä tässä ajassa ole saanut aikaan. Jalkakylpy kerrallaan pyrin kiinnittämään erityishuomiota hyvinvointiini ja kehoni huolenpitoon.

Yksityiskohtaisemman Caritan vuoden 2020 Kuu ja kauneus -kalenterin esittelyn pääset lukemaan täältä. Matkani kalenterin kanssa jatkuu ja nähtäväksi jää kuinka merkittäväksi osaksi se muodostuukaan kuluvan vuoden aikana omia kauneudenhoitorutiinejani. Miten kuun eri vaiheet vaikuttavat sinuun ja teetkö tietoisesti asioita tiettyyn aikaan kuuta? Olisi kiva lukea kokemuksiasi ryhmän puolella.

Terkuin Aliisa