Avainsana: 2020

DIY- Junk journal joulun lahjapapereista

Mainos: korttipohja ja Pukki-koristepaperi Klemmarikellarista.

Sain ajat sitten inspiraation tehdä Junk journal -vihon. Mikä onkaan parempi aika kuin joulu ja uusiokäyttää joululahjoista saadut lahjapaperit vihon sivuina. Ideana on kerätä sisälle tämän vuoden joulumuistot tai vaikka koko joulukuulta ilahduttavia asioita.

Aloitin valitsemalla kanneksi taitekorttipohjan, jonka olen ostanut Klemmarikellarista. Käytin sitä mittausapuna, kun leikkasin lahjapaperista sivuja. Käytin myös tulostuspaperia, ja yhden ohuen lahjapaperin liimasin tulostuspaperia vasten, jotta se kestää paremmin. Sivut voivat olla minkä kokoiset tahansa, eikä niiden tarvitse olla saman kokoiset.

Uhrasin myös saksilla yhden korttimuovitaskun ja laitoin sen taskuksi sivujen väliin. Sivuille voi myös liimata muita taskuja ja kirjekuoria oman maun mukaan. Kierrätys kuuluu asiaan.

Taitoin sivut kaksin kerroin ja kasasin ne haluamaani järjestykseen. Sitten mietin miten haluan sitoa ne kiinni toisiinsa.

Tämän voi toteuttaa todella yksinkertaisesti ja nopeasti nitoen sivut yhteen tai nähdä enemmän vaivaa ja ommella sivut kiinni. Itse laitoin nyt todella ohuella pyöreällä kuminauhalla muutamasta kohtaa käyttäen apuna puualustaa ja piikkiä. Tästä linkistä näet ohjeet sidontaan. Tein myös pienen korun vihon yläreunaan.

Seuravaaksi voi lisätä erilaisia koristeita ja kirjoitettaa muistoja sivuille tai laittaa kuvia. Liimasin muistoksi poikani tekemän Suomen lipun itsenäisyyspäivältä, muovitaskuun pukin koristepaperista jota käytin joulukorteissa ja joulukalenteri-vaihdosta saamani die cuts -kirjekuoren, jonka viereen voin kirjoittaa keneltä saimme joulukortit. Sisältöä mahtuu kirjoittamaan lisää vielä joulunpyhinä. Otin isomman kirjekuoren, jossa Junk journal pysyy siistinä ja tallessa myöhemmin ihasteltavaksi.

Rohkeasti kokeilemaan, tässä ei voi tehdä väärin. Omilla tuotoksilla voi osallistua Kalenterimanian Facebook-ryhmässä teemahaasteeseen.

Ihanaa joulun aikaa kaikille toivottaa Linksu.

Loppuvuoden kalenterikuulumisia

Postauksessa näkyvä Note A5 -kalenteri saatu yhteistyössä Ajastolta.

Helou helou helou! Alkaa olla niin tämä kuukausi, kuin koko vuosikin, pikkuhiljaa voiton puolella. Toki vielä on juhlimatta joulu ja uusivuosi, mutta hyvin loppumetreillä vuotta mennään joka tapauksessa.

Lopussapa alkaa siis olla myös tämän vuoden kalenterit! Itselläni oli pitkään käytössä kahden kalenterin kombo – Happy Planner Classic sekä Ajaston Note A5. Vuoden valuessa kesästä syksyn puolelle, alkoi Happy Plannerin täyttö jäädä sivuun. Kun tuntui ettei aika ja energia riittänyt kaikkeen, tuntui Noteen helpommalta kirjata ylös merkintöjä, ja innon riittäessä myös hieman koristella.

Loppuvuodesta on koristeluintoa riittänyt taas hieman enemmän, ja kalenterin sivut ovat huomattavasti täydempiä kuin vaikkapa neljä kuukautta sitten. Nyt hieman kutkuttelisi palata jälkikäteen Happy Plannerinkin pariin tekemään jotain tyhjille aukeamille, ehkä edes kuukausisivuille jonkinlaista koontia..? Noh, aika saa näyttää mihin tässä enää kerkeää loppuvuoden aikana uppoutua.. Mutta ainakin Note toimi todistettavasti käytössäni moitteettomasti. Alkuinnostus sitä kohtaan ei siis päässyt lopahtamaan, vaan sain kuin sainkin edes yksien kansien väliin talletettua katkeamattomana tätä hullunmyllyä ja vuoristorataa – joka myös vuonna 2020 tunnetaan.

Mukavia vuoden viimeisiä hetkiä,

Inka