Piirsin mallin paperille, mutta projektin edetessä totesin, ettei kuumaliimaa pysty ihan niin yksityiskohtaisesti hallitsemaan. Tein erilaisia muotoja liimasta ja liimailin samalla timantteja sinne tänne niin, että kynä on loppupäästä paksumpi kuin kärjestä. Annoin liiman jäähtyä hetken ennen maalaamista.
Valitsin ruskeita sävyjä luomaan puisen taikasauvan tuntua. Heti alussa tajusin jo, ettei kärsivällisyyteni riitä niin pikkutarkkaan maalaamiseen mitä timantit olisivat vaatineet, ja olisi vain ärsyttänyt maalin sotkemat timantit lopputuloksessa. Päädyin kokeilemaan saanko vielä liiman ja timantit revittyä irti ilman, että kynä hajoaa yrittäessä. Hiukan repimistä saksia apuna käyttäen sain kuin sainkin liimat ja timantit irti. Ei kun uusi yritys paremmalla ajatuksella.
Eli ensin liimalla muoto, päästä leveämpi kuin kärjestä, yrittäen jättää timantin kokoisia kuoppia sinne tänne. Annoin taas jäähtyä hetken ja sitten maalasin koko kynän. Mallasin kuoppiin mikä timantti mahtuisi mihinkin ja yksi kerrallaan laitoin tipan kuumaliimaa jonka jälkeen painoin timantin kiinni. Kun kaikki timantit oli paikallaan otin oikein pienen siveltimen ja maalasin timanttien juuresta pilkottavat liimakohdat ruskeiksi. Tämä vaati huomattavasti vähemmän tarkkuutta maalatessa, joten suosittelen jälkimmäistä vaihtoehtoa. Tekevälle sattuu, mutta ei pidä lannistua matkan varrelle.
Lapset ihailivat taikasauvakynää kehujen kera, joten taidan saada tehdä näitä muutaman lisää, heh. Millaisen kynän sinä tekisit? -Tia
Synesteesikko sanataiteilija aina kirjoitustuulella.
Elän väreistä. Kynästäni tulee vain sanoja. En pidä itseäni visuaalisena ihmisenä, joka osaisi sommitella. Tekstinsyöttö ehdottaa, että osaa sinnitellä. Käypä ehdotus tällä kertaa. Kun sovin jäsenpostauksesta Kalenterimanian blogiin, käytössäni oli Time system -kalenteri vuodeksi 2024. Ei suinkaan kaikkein mieluisin valinta, mutta varsin käypä. Olen ostanut samanmoisen ainakin parina vuonna aiemmin. Tilaa on sivu päivää kohti, joten mahdun hienosti kirjaamaan työvuorot ja muun kulloisenkin elämäni silpun vapaaehtoisjuttuineen. Hyvin pystyy myös koristelemaan, kun kalenteriharraste nyt elpyy pitkän ajan jälkeen. Kalenterimaanikoksi olen outo: tapaan käyttää sen, mitä ostan tai vaihdoissa saan. Niin ihanaa kuin olisikin ostella kaikenlaista, en haali isoja varastoja. Suhtaudun tarroihin, teippeihin ja muuhun vähän kuin ruokaan: hyvikkiä hävikin ja hilloamisen sijaan! Käsittämätöntä, miten pragmaattinen olen… Tämän postauksen koristeet olen enimmäkseen saanut vaihdoissa, osa lehdistä saksittuja juttuja on omasta takaa. Kierrätetyksi jutuksi pääsi niin ikään vaihdossa saapunut kirjekuori, josta askartelin taskun. Sen sisään tulee kai jokunen kortti tai muistilappu myöhemmin.
Kirjoittaminen on minulle luontevin tapa ilmaista itseäni. Yhdeltä ammatiltani olen sanataideohjaaja, ja pyrin pitämään kirjoittamisen osana arkea, vaikka palkkatyö enimmäkseen onkin toisella alalla. Suuria kirjoittamisen iloja on tulla kohdatuksi kirjoittajana, ja onnekseni olen saanut joukon ystäviä, jotka kirjoittavat itsekin tai suhtautuvat muuten myönteisesti ja myötäelävästi. Niinpä kun pitkästä aikaa tänä talvena menin esittämään runojani poetry slamissa (siinä on tietyt säännöt, kuinka kauan on esitysaikaa ja miten pisteytetään), työstin runosikermääni useamman ystävän kanssa. Kukaan heistä ei sillä erää päässyt kuuntelemaan runojani, mutta illan mittaan viestisovellus oli kuumana siitä, miten sujui ja mitkä runot lopulta esitin. Kiitos, ystävät! Tiedätte, keitä olette.
Sattui ylimääräinen työkeikka talveen. Yllätyspalkasta käytin osan kauan toivomaani Ajaston Project 365 -planneriin. Se on kirjoittajan kalenterini loppuvuoden ajan. On minulla kirjoittajan bujokin, johon riipustan aamusivuja ja listaan meneillään olevia kirjoituskilpailuja, mutta huomasin, että haluan vielä oman kalenterin, johon merkitsen kirjoituspäivät, runoillat ja sen semmoiset. Näiden myötä vuoden kalenterirauha on oikein lokoisalla tolalla. Kun on vapaata töistä ja kokonainen kirjoittamispäivä, laadin kalenteriin työlistan jutuista, joita aion kyhätä. Helmikuun lopun tiistaina työn alla oli mm. Kalenterimanian postaus, ja minulle aivan ennenkuulumatonta oli lähteä kuvat edellä ja kirjoittaa teksti vasta myöhemmin. Lisäksi hahmottelin tarinaa kirjoituskilpailuun ja runoa, ja yritin pitää takaraivossa muutamaa ehdotusta toiseen vieraskynäpostaukseen.
Puhun kirjoittamisestani yhä enemmän. Vuosia vaikenin, kun en oikein kohdannut ketään sen tiimoilta. Nyttemmin kestän, kun asiaa harrastamaton kysyy ällistyneenä, aionko kirjoittaa koko päivän. Mainitsin värit ja synestesian. Se tarkoittaa aistien sekoittumista. Jotkut näkevät musiikin väreinä, tai ehkä äänteillä on värit tai vaikka kuukausilla. No, minä näen ihmiset väreinä (ja mietin joskus, onko erityisherkkyys vamma vai ominaisuus). Tästä vuodesta tulee oikea ystävien kesä, sillä luvassa on paljon uusia rakkaita kasvoja. Vieraita muista maista. Kukkatarrat kertyvät jo koristamaan kesäkuuta, enkä malta odottaa, millaisia väripintoja pääsen aistimaan. Varmasti kauniita, toiveikkaita sävyjä. Ja väriyhdistelmiä. Olen tainnut vain yhdessä tutussa nähdä yhden ainoan sävyn. Tällä muuten ei ole mitään tekemistä niiden aurajuttujen kanssa, jos sitä mietit. Synestesia voi ilmetä monella muullakin tavalla. Sanat, tarrat, teipit. Siinä kalenteriharrasteeni kulmakivet. Tämän postauksen vihjesanoina olivat vastaväri, kierrätettyä, ystävyys ja tuuli. Kirjoittamisen ja koristelun iloa sekä kalenterirauhaa myös sinulle!
