Tämä on tarina muistikirjasta ja miten siitä tuli sivut kalenteriin. Kuten kaikki parhaimmat sadut alkaa tämäkin tutuilla sanoilla… Olipa kerran kaunis pistesivuinen muistikirja, jonka sivut oli liimattu niin huonosti kiinni kansiin, että kun sen sivuja käänsi, irtosivat ne ihan itsestään.
Muistikirjan omistaja päätti repiä kaikki sivut irti kansista ja hyödyntää ne uudessa kalenterissaan, jossa ei vielä ollut muuta kuin välilehdet. Tuumasta toimeen ja oikein varovasti sivu kerrallaan hän irrotti ne kansista ja laittoi sivuun odottamaan jatkokäsittelyä.
Viimein kaikki sivut oli irrotettu ja päästiin asioissa eteenpäin. Hieman sivujen reuna kärsi irrottamisesta ja jäi epätasaiseksi. Tämä harmitti ensin muistikirjan omistajaa, mutta hetken asiaa mietittyään, päätti hän rei’ittää juuri epätaisaisen reunan, jolloin se häiritsisi mahdollisimman vähän käytössä.
Aina ei kaikki mene kuin Strömsössä, jonka omistajakin sai huomata. Muistikirjan sivujen rei’ittäminen osoittautui yllättävän haastavaksi. Ylläolevan kuvan rei’ittäjä liittyy oleellisesti asiaan. Ensimmäisen sivun reiät olivat nimittäin tuplasti haluttuja suurempia. Seuraavan sivun hän rei’itti perusrei’ittäjällä ja innoissaan teki muutamat ylimääräiset reiätkin, kun ei ollut riittävän huolellinen papereita rei’ittäessään.
Sivujen rei’ittämisen hankaluudesta suivaantuneena omistaja päätti vielä kerran vaihtaa rei’ittäjää. Tällä kertaa hän valitsi yksireikäisen lävistäjän. Vaikeuksien kautta voittoon, omistaja totesi tuskanhien karpaloidessa otsallaan.
Viimein kaikki oli hyvin ja sivut rei’itetty valmiiksi. Nyt omistajalla oli uusi, hieno kalenteri ja kauniit pistesivut siihen. Sen pituinen se satu.
-Piia
