Aloittamisen sietämätön vaikeus

Koko askarteluhistoriani tai voisi ehkäpä sanoa että luovan historiani vaikein asia ikinä on aloittaminen. Tekemisen aloittaminen. Se, että istun alas ja ryhdyn oikeasti tekemään jotain, enkä vain loputtomasti selaa Pinterestiä tai ryhmää ja kadehdi muita.

Muistikirja saatu Otavalta.

Stressi tekemisen aloittamisesti painaa lähestulkoot koko ajan mieltäni, tekemättömyys ärsyttää minua. Varsinkin, kun kannustan aina muita aloittamaan ja tekemään. Tartu siihen kynään, tee, laita tarra tai washia! Ja kuitenkin löydän itseni istumasta Netflixin äärellä sen sijaan, että väkertäisin bullet journaliani, sitä jota ihan oikeasti haluaisin tehdä, mutta en saa aloitettua.

Syiden pohtiminen on asia, jota teen jatkuvasti. Miksi en saa aikaan? Miksi en tee? Miksi en vain tosiaan tartu siihen kynään tai laita sitä tarraa? Miksi tyhjä paperi tai aukeama kammoksuttaa niin paljon? Luulen, että kyseessä on se näkymätön rima jonka asetan itselleni. Asetan itse itselleni tavoitteita, enkä hyväksy yhtään vähempää. Pitäisi opetella sitä armoa mistä olen maininnut kerran tai pari aiemminkin.

Muistkirja saatu Teippitarha.filtä

Harrastuksen ei tule olla pakkopullaa ja pitäisi muistaa se, että jos joku toinen osaa jotain, se ei ole minulta pois. Ja kaikkein eniten: tekemällä oppii. Ei voi oppia, jos ei tee.

Mirppu