Searching for "mini"

Kuinka minä kesytin kaaoksen?

Kirjekuoren kulmaan raapustettuja puhelinnumeroita, hukkaan joutuvia post it -lappuja, tapaamisia, jotka unohtuvat tai tuplabookkauksia. Tätä mun elämä on ollut vuosia: tuskattuttavaa kaaosta. Taisin löytää Kalenterimanian jo viitisen vuotta sitten (vai neljä, onko sillä niin väliä?) ja sen myötä olen kokeillut lukemattomia erilaisia kalentereita. Traveler’s Notebookit eli TN:t, Mambin (Me and My Big Ideas), valmiskalenterit, palannut takaisin lippulappusotkuun ja aloittanut kierroksen alusta. Eli ihan käsittämätön määrä turhautumista, hukkaan heitettyä rahaa, eikä mistään silti ole ollut minulle apua. Rakastan listoja, taulukoita ja selkeyttä, vaikka itse olen yksi sekametelisoppa.  

Kerta toisensa jälkeen lueskelin Bullet Journal -menetelmästä ja tilasin Ryder Carrolin kirjan. Aloitin siis ihan alusta: luin kirjan ja tein muistiinpanoja. Tilasin ensimmäisen Nuunani (tai oikeastaan kolme, koska en osannut päättää), hypistelin niitä ja lopulta uskalsin vetää ensimmäiset viivat valitsemaani vihkoon. Ensin tein orjallisesti Carrolin ohjeilla sisällysluetteloa ja avain -listan (key list). Käytännössä ne ovat minulle täysin turhat ja mieluummin merkkaan asioita sivuihin laitetuilla washiteipeillä, klemmareilla ja vastaavilla merkeillä. Yhdessä kohtaa jätin kuukausinäkymän pois kuun alusta, mutta se oli virhe. Onneksi se virhe oli helppo paikata seuraavalla kuulla. Future log on tärkeä, vaikka minulla suhteellisen vähän onkin pitkän ajan päähän sijoittuvia merkattavia menoja. Mutta sitten kun on, niin ne ovatkin todella tärkeitä. En todellakaan muista ensi kesänä, että Mersu pitää katsastaa heinäkuussa.  

Bujon loistavuus on sen muokkautuvuudessa. Jokainen bujo näyttää tekijältään. Omani tärkeimpiä aukeamia on esimerkiksi listat ensi vuoden vasikoiden nimiehdotuksista. Lasten terapia-asiat ja “muista ostaa T:lle uudet kumisaappaat” kulkee mukana siinä missä ensi viikon hierojan ajankohta ja suunnitelmat miehen joululahjoista. Ensimmäisen oikean bujoni aloitin huhtikuussa. Olen kohta kuluttanut muistikirjan täyteen, joten tammikuusta on ihana aloittaa taas puhtaalta pöydältä uuteen muistikirjaan.

Tai miten määritellään puhdas, ensi vuoden bujon rakennetta aloin hahmotella jo elokuussa, ensimmäiset aukeamat tein syyskuussa ja tätä kirjottaessa tammikuun kk-aukeama on valmis ja osa viikkoaukeamista. Olen varma, että ensi vuoden vihkoon tulee vähemmän hutiaukeamia, kun ensimmäiseen, mutta takuulla tulen tekemään erilaisia turhia sivuja. Mutta se ei haittaa. Se on elämää.  Oman bujoni koristelu menee laidasta laitaan, välillä hyvin minimalistista, välillä “parempi överit kun vajarit”, aina kulloisenkin fiiliksen mukaan. Siitä voisi kirjoittaa pitkästi, mutta se on tässä kohtaa sivuseikka. 

Ihan yhdellä muistikirjalla en kuitenkaan pärjää. Bujo on turhan massiivinen käsilaukussa kannettavaksi, joten kukkarokalenterina kulkee personal-koon TN, jossa on kalenterivihko ja eräänlainen brain dump -vihko, mihin kirjaan muistiin asiat ja siirrän ne sitten kotona bujoon paikoilleen. Työkalenterina on äärimmäisen yksinkertaistettu bujo vihreässä Letussa (Leuchtturm1917). Se on lähinnä vain Lettuun tehty kalenteri parilla lista-aukeamalla. Lisäksi erikseen on luettujen ja kuunneltujen kirjojen vihko, koska iski yhtenä unettomana yönä askartelufiilis ja tuli mieleen sellainen tehdä. Uutena, hieman takavasemmalta mukaan hiipi keltaiseen Lettuun asettunut Muutos -valmennus, kurssimateriaalimuistiinpanot ja omat mietinnät.  

Oma kokemukseni siis on, että jokaisen kannattaa ainakin kokeilla bujoilua. Siitä on niin helppo tehdä juuri omanlaisensa, ei tarvitse miettiä mistä löytää kalenterin vaakapäivillä tai jollain muulla tietyllä leiskalla. Sen kun tekee siitä sellaisen. Tai vaikka joka kuu erilaisen, niin minä muuten teen. On pari kolme lempileiskaa, mitä käytän useammin, mutta harvemmin kahta kuukautta peräkkäin. Lisäksi kokeilen hyvinkin ennakkoluulottomasti Pinterestistä tai muualta näkemiäni vaihtoehtoja. Mutta en kuitenkaan liikaa tuijota niitä superhienoja kuvia, koska niistä tulee turhia paineita, vaan rävellän omaan tyyliini. Joskus onnistuu ja joskus ei.

– Sini

Aamusivut – ajatuksia haasteen puoliväliltä

Postauksessa näkyvä vihko ja kortit on saatu yhteistyössä Ainoalta.

Aamusivut ovat kiinnostaneet minua jo erittäin pitkän aikaa. Pääni tuppaa täyttymään milloin mistäkin ajatuksesta ja rauhoittuminen sekä mielen tyhjentäminen on aina ollut omalla kohdallani suuri haaste. Päästessäni eroon yhdestä ajatuksesta, täyttää joku toinen tilan saman tien, ja oravanpyörä jatkaa pyörimistään.

Suurin kynnys aloittamiselleni on ollut suoraan sanottuna työni, jonka takia herätykseni soi lähtökohtaisesti joka arkiaamu neljältä. Vaikka olen saanut unirytmini käännettyä hyvin vastaamaan tätä aikataulua ajatus siitä, että herätystä olisi aikaistettava vielä enemmän, tuntui minusta, entisestä yökukkujasta, lähes mahdottomalta. Ainoan yhteistyö sopi kuitenkin juuri täydellisesti tähän hetkeen ja olen kiitollinen mahdollisuudesta lähteä haasteeseen mukaan.

Aamusivujen idea on todella yksinkertainen, sillä joka aamu kirjoitetaan kolme sivua tekstiä, ennen kuin tehdään yhtään mitään muuta. Ajattelin aluksi, että tämä vie aamustani varmaan puolisen tuntia, mutta ensimmäisenä aamuna yllätyin, kuinka hankalaa tekstin tuottaminen lopulta olikaan ja mieleni tahtoi harhailla: todellisuudessa aikaa kului lähes tunti. Varsinkin kahden sivun kohdalla tuntui iskevän ihan totaalinen blokki, josta pääsin kuitenkin yli.

Tekstin tuottaminen tuntui kuitenkin erittäin terapeuttiselta, sillä olin juuri haastetta edeltävänä viikonloppuna kokenut menetyksen, josta luonnollisesti sain tuntemuksiani kirjoitettua ylös. En ole koskaan ollut hyvä puhumaan tunteistani, saatikka sitten näyttämään koko maailmalle suruani, joten tämä on ollut minulle oiva työkalu purkaa nämä ajatukset paperille ilman, että kenenkään tarvitsee niitä koskaan lukea. Selkeästi tämä on auttanut jollain tasolla surutyön tekemisessä, mikä ei tietenkään ollut ensimmäisenä odotuslistallani, kun lähdin tähän haasteeseen mukaan.

Huomasin myös, että vaikka olenkin kirjoittanut paljon käsin, en ole tottunut lainkaan tällaisiin tunnin rutistuksiin ja käteni onkin lähtökohtaisesti puolessa välissä tuntunut hieman turralta. Nyt ensimmäistä kertaa tänä aamuna (tätä kirjoittaessani on torstai) sain kaikki kolme sivua kirjoitettua ilman ensimmäistäkään käsiongelmaa.

Käytän yleensä myös varsin ohutkärkisiä kyniä kalenteritouhuissa, mutta aamusivujen kanssa huomasin kaipaavani hieman paksumpaa kirjoitusjälkeä oman käsialani ollessa varsin pientä printtiä. Olen myös joutunut päästämään irti siitä pakonomaisesta ”kirjoitusjäljen on pakko olla suoraa” -fiiliksestä, sillä saamani Mantra Collectionin vihko on nimenomaan blankoilla sivuilla, jotta pienimmätkin häiriötekijät ovat poistettuna. Huomaan tosin tukeutuvani edellisen sivun rivityksiin, jotka aavistuksen kuultavat sivulta läpi, vaikka en edes tietoisesti lähtenyt niin tekemään. Näin kiinni ilmeisesti olen siinä, että rivien on oltava suoria, että tiedostomattani lähden etsimään edes yhtä linjaa, mitä seurata.

Tähän linjojen suoruuteen liittyy vahvasti myös, ainakin omalla kohdallani, käsialan siisteys. Olen tehnyt joskus jopa sitä, että kirjoitan kaiken uusiksi, mikäli käsialani ei ole miellyttänyt omaa silmääni. Aamusivujen kohdalla olen joutunut jättämään kirjoitusvirheitä jälkeeni, olen viivannut yli epäonnistuneen sanan tai ajatuksen, enkä ensimmäisenä ajatellut nappaavani korjausteippiä peittääkseni tämän virheen. Oma käsialani, jolla näitä sivuja olen kirjoittanut, ei muistuta lainkaan sitä käsialaa, jonka miellän omakseni, vaan jostain syystä näen siinä oman äitini pyöreät kirjoitusjäljen ja tavat yhdistää nämä kirjaimet.

Vaikka haastetta on kulunut nyt tähän mennessä vasta neljä päivää, nautin erittäin paljon tästä kokemuksesta. Tämän postauksen tullessa ulos, on ryhmässä pyörivä haaste juuri päättynyt. (Mikäli haluat hypätä haasteeseen jälkikäteen, linkki Ainon pitämään liveen löytyy täältä, koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa!) Tällä hetkellä olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että haluan jatkaa aamusivujen parissa ja haastaa itseäni edelleen, jotta pääsisin irti kahleistani ja siitä sisäisestä kriitikostani.

Vielä toistaiseksi ei ole tullut päivää vastaan, jolloin aamusivut olisivat jääneet kirjoittamatta. Se päivä on kuitenkin pakostikin tulossa vastaan jossain vaiheessa ja toivon vain itseltäni siinä vaiheessa armollisuutta: sitä etten jäisi soimaamaan puuttuvaa päivää, vaan jatkaisin seuraavana päivänä kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Ovatko aamusivut tuttu asia? Oletko kiinnostunut kokeilemaan? Suosittelen lämmöllä heittäytymään mukaan haasteeseen. Itse olen erittäin kiitollinen siitä, että sain itselleni vihdoin sen ”tekosyyn”, jonka varjolla sain itseni pakotettua tähän projektiin. En malta odottaa, mitä kaikkea hyvää saan vielä aamusivuista irti, jonka takia ainakin allekirjoittanut aikoo jatkaa sivujen kirjoittamista pidempääkin. Vaikka joka aamu ei olisi herkkua, niin kunhan muistaa, että teen tätä vain itselleni ja se on oikeasti minulle hyväksi, jaksaa toivottavasti niinä huonoinakin aamuina hypätä sängystä ylös suoraan sivujen kimppuun.

Ja hei, muut aamusivuihin liittyvät postaukset löydät täältä! Ihanaa alkanutta viikkoa!

– Laura