Kun kalenterirauha järkkyi

Ehkä vielä noin vuosi sitten ajattelin, että esimerkiksi Happy Plannereissa ”ei ole mitään järkeä” ja mietin, mitä ihmiset näkevät niissä. Hankin vuodelle 2019 käyttööni Dingbatsin. Se toimitti kalenterin virkaa, piirsin ja tein siihen erilaisia listoja karaokekappaleista, elokuvista, kirjoista, syntymäpäivistä ja niin edelleen. No, kaikki meni oikein hyvin ja olin äärimmäisen tyytyväinen Dingbatsiin ja siihen kuinka luova sen kanssa pystyin olemaan.

En ole koskaan ilmeisesti ollut mikään ”virallinen” bujoilija, teen kaiken aina omin päin ja päinvastoin. Luettuani Bullet journal -metodi-kirjan, olin tyrmistynyt siitä, että kutsumani bujo oli kaikkea muuta. Totesinkin, että kirjan kirjoittaja varmasti polttaisi minut roviolla jos ”bujoni” näkisi.

Loppukesästä 2019 aloin jostain kumman syystä haaveilemaan Happy Plannerista. Sitä, mistä tämä haave tuli mieleeni, ei ole aavistustakaan. Huomasin vain päivittäin selaavani eri nettikauppoja ja niiden Happy Planner-valikoimaa. Sitten treffasin erään harrastajan ja pääsin hypistelemään hänen Happy Planneriaan. Olin myyty. ”Tällaisen haluan!”. Eikä mennyt kauaakaan, kun tilaukseni saapui kotiin ja sain ikioman Happy Plannerini. Olin jo päättänyt siirtyä suoraan sen käyttäjäksi ja Dingbats saisi jatkaa päiväkirjana.

Olin ehkä kuukauden verran käyttänyt Happy Planneria, kun aloin murehtia sitä asiaa, että kaikki käsillä tekeminen, piirtäminen ja kirjoittelu oli jäänyt pois kalenterin vaihdon myötä. Toki siis kirjoitan Happy Planneriini pikkujuttuja, mutta muuten en, eikä sitä päiväkirjaakaan ole tullut kirjoitettua erikseen Dingbatsiin. Marraskuussa aloin kirjoittamaan Dingbatsiin ”sairaskertomustani” potilasvahinkoilmoitusta varten, ja se onkin hyvää vauhtia täyttymässä sen vuoksi.

Loppuvuodesta voitin Kalenterimanian Facebook-ryhmässä Personal Plannerille lahjakortin. Sehän nyt sitten taisi pelastaa tämän alkaneen kalenterikriisin. Tilasin lahjakortilla kaksi pistesivuista muistikirjaa. Voisin ehkä sanoa, että uuden vuoden lupaukseni olisi piirtää enemmän, sekä harjoitella hienoa käsialaa. Ja nämä uudet Personal Plannerit tulevat juuri siihen tarkoitukseen!

Aiemmin olen miettinyt että miksi ihmisillä on useampi kalenteri käytössä. No nyt ainakin ymmärrän omalta osaltani sen. Tällä hetkellä minulla on käytössä kalenterina Hapoy Planner, Dingbatsin loppuosa sairaspäiväkirjana, Personal Plannerit piirtelyä ja kirjoittelua varten, Happy Planner Notes muistikirjana (siellä on siis esim. käyttäjätunnuksia ja salasanoja, syntymäpäivät, osoitteet, elokuvat – ja ne karaokekappaleet), sekä viimeisenä vaan ei vähäisimpänä traveler’s notebook, jossa on tällä hetkellä jouluvihko ja toinen tyhjä vihko joka on vielä vailla tarkoitusta. Katsotaan nyt vaikka puolen vuoden kuluttua mikä tilanne on silloin.


Ihanaa ja rauhallista alkanutta vuotta kalentereiden parissa.

Armi

Ajatuksia ja oivalluksia Kalenterimaniasta

Uuden vuoden alussa on hyvä hetki pysähtyä miettimään, mitä kaikkea tämä kalenteriharrastus ja erityisesti Kalenterimania ovat minulle tässä vuosien aikana tuoneet.

Löysin tieni Kalenterimanian Facebook-ryhmään joskus alkusyksystä 2017. Todella vaikea uskoa, että siitä on toisaalta jo niin kauan, mutta silti vasta niin vähän aikaa. Oliko elämää ennen Kalenterimaniaa? No olihan sitä, mutta silloin en vain tiennyt paremmasta!

Olen aina ollut ulospäinsuuntautunut ja sosiaalinen ihminen, mutta samaan aikaan hyvin arka uusissa tilanteissa ja uusien tuttavuuksien kanssa. Sama tapahtui, kun liityin Kalenterimaniaan. Pitkään lähinnä seurailin keskusteluja kommentoimatta mihinkään. Mietin jopa jokaista tykkäystä erikseen. Mitä ne kertoisivat minusta ihmisenä?

Kalenterimania on ensimmäinen ja ainut Facebook-ryhmä tai ylipäätään internetyhteisö, jossa olen lopulta uskaltautunut avaamaan suuni ja pikkuhiljaa olemaan kuin kotonani. Näin reilut kaksi ja puoli vuotta myöhemmin tuntuu suorastaan hassulta, etten aluksi meinannut uskaltaa sanoa mitään tai ottaa osaa keskusteluihin. Nykyään kun en malta juurikaan pysytellä hiljaa!

No mitä sitten olisin menettänyt, jos en olisi uskaltanut ruveta osaksi tätä hienoa yhteisöä? Tämä on helppo kysymys, johon on useampi vastaus. Aloitetaan ihmisistä. Ryhmä on täynnä mahtavia ja lahjakkaita persoonia, joihin minulla on ollut ilo tutustua. Osaa näistä tyypeistä voin kutsua ystävikseni ja se jos mikä on hienoa. Minä kun kuulun niihin ihmisiin, jotka ovat sitä mieltä, että ystäviä ei voi koskaan olla liikaa. Usein sitä myös tuppaa ajattelemaan, että merkittävät ihmissuhteet solmittiin jo viimeistään opiskeluaikana eikä sitä enää näin myöhemmin löydä uusia ystäviä. Tuo ajattelutapa on väärä, ja sen olen myös saanut tässä parissa vuodessa itse huomata.

No mistä muusta olisin jäänyt paitsi? En olisi päässyt kokemaan sitä ainutlaatuista yhteisöllisyyttä, joka Kalenterimaniassa vallitsee. On aivan käsittämättömän hienoa, miten niin monet samanhenkiset ihmiset ovat päätyneet yhteen paikkaan, ja miten niin monet manialaiset päivittäin inspiroituvat toisistaan ja samalla inspiroivat itsekin muita. Itse en muista kokeneeni tämän tasoista inspiroitumista montaa kertaa aiemmin elämässäni.

Kalenterimaniassa oleminen on myös opettanut minulle aivan valtavasti itsestäni. Olen oppinut nauttimaan pienistä onnistumisista ja olemaan ylpeä tekemisistäni. Olen uskaltanut kokeilla uusia juttuja askartelun saralla ja olen oikeastaan löytänyt koko käsillä tekemisen ilon. Minä kun en ole koskaan ollut kovin kätevä käsistäni ja koulussa tehtävät askartelut ja käsityöt ovat olleet lähinnä pakkopullaa. Nyt kuitenkin saatan löytää itseni tekemästä shakereita tai laminoimasta taskuja traveler’s notebookiin. Olen jopa osallistunut ryhmässä doodle challengeen eli piirtämishaasteeseen, vaikka piirtämistaitoni ovat suorastaan olemattomat.

Aina välillä katson hieman kateellisena muiden tekemisiä ja harmittelen, kun en itse osaa tehdä vastaavia. Kiitos ryhmän monenkirjavan harrastajajoukon muistan kuitenkin yleensä, että on olemassa yhtä monta tapaa harrastaa kuin on harrastajiakin. Koko tämän tekemisen hienous taitaa piillä juuri siinä.

Mukavaa alkanutta vuotta kaikille! 

-Carita