Searching for "mini"


helmi
2022

Daily journal

categories: DoubleTuesday

Moikka. Olen Pia, 36-vuotias elämäntapa-askartelija Porista. Sairastan kroonista kipua ja väsymystä, joten elämänlaatu on aika heikko ja aikaa aktiiviseen tekemiseen on sen vuoksi hirveän vähän. Oon innostunut junk journaleista joskus vuoden 2017 paikkeilla ja jossain määrin koko ajan ajatuksissa on kytenyt tehdä ns. daily journal jota käyttäisin vähän päiväkirjan omaisesti. En orjallisesti ihan joka päivä, koska se ei sairastamisen vuoksi edes onnistuisi ja ei myöskään siksi että mä en ole yhtään rutiini-ihminen. Sidoin itselleni jo jonkin aikaa sitten kirjan melkolailla pelkistetysti. Sivut ovat sekalaista kirjansidontapaperia ja muutama yhteen liitetty kirjekuorikin löytyy joukosta. Ajatus tälle kirjalle oli tosiaan täyttää sitä kaikenlaisella ns. jokapäiväisellä, mitä se milloinkin sitten on. Tähän asti kun junk journalieni käyttö on lähinnä ollut art journal -tyylistä askartelusta nauttimista. Rakastan kuitenkin ajatusten paperille laittamista ja myös lukea entisaikojen ihmisten ajatuksia – joten miksi en itse tallettaisi ajatuksia vaikka vaan itseni luettavaksi tulevaisuuteen.

Oon lähtenyt tätä kirjaa tekemään ihan järjestyksessä. Tehnyt sivun tai aukeaman kerrallaan sillon, kun semmonen fiilis on ollut ja tehnyt siihen mitä sitten milloinkin mielessä on pyörinyt.Tässä postauksessa esittelen yhden aukeaman prosessin. Vahvasti kantavana teemana oli ystävältäni Aliisalta (Kalenterimanian ylläpitäjänäkin tunnettu) lainaksi saamani Rhonda Byrnen Taikavoima-kirja sekä ajatus siitä että en vaatisi itseltäni niin paljon. ”Done is better than perfect” on mainio voimalause just mulle, joka vitkastelen asioiden tekemisen kanssa. Koska en ole varma onko se just se asia jonka haluan tehdä tai että saanko sen asian juuri sillä kertaa tehtyä varmasti juuri niin täydellisesti kuin ylipäätään on mahdollista. Eli ainakin nyt alkuvuoden teemani on madaltaa kynnystä, laskea aita niin matalalle että pääsen sen yli vaivatta ja hymyillen. Haluan kannustaa siihen myös muita täydellisyyden tavoittelijoita, jotka tavoittelun lomassa syyllistyvät viivyttelyyn eivätkä siksi saa lopulta mitään aikaiseksi.

Aloitan yleensä papereiden ja keskeisten koristeiden valitsemisella. Näistä voi kyllä ihan leppoisasti lipsua ja monesti lipsunkin. Näiden tarkoitus on saada homma käyntiin. Valitset jotain mikä puhuttelee tällä hetkellä ja mistä on suhteellisen helppo aloittaa. Kaikkea ei pysty miettimään loppuun asti ja mulle tulee yleensä tosi paljon ideoita lisättävistä aineksista siinä vaiheessa, kun homma etenee askel kerrallaan.

Tämä kultakuparin värinen vesivärijauhe on yksi hyvä esimerkki siitä, ettei kaikkea pysty mitenkään suunnitelemaan alussa. Tämä on siis ihan akvarelliväriä ja aivan huikean metallimaista. Ajattelin käyttää sitä vähän sinne tänne tällä aukeamalla koska papereissanikin oli vähän kultaisuutta. Jauhe siis sekoitetaan veteen ja sitä voi käyttää aivan kuin vesiväriä. Se on tosi voimakaspigmenttistä ja silti hyvinkin edullista. Tuo purkki oli parin euron hintainen Tigerissa ja sitä oli kolmea eri sävyä.

Aluksi sitä oli tarkoitus laittaa vain vähän noiden muiden papereiden reunoihin ja ”sinne tänne”, mutta sen ja tuon keltaisen kontrasti alkoi tökkimään pahasti mun silmään joten päätin sutia sitä ihan kauttaaltaan.

Muissa papereissa se toimikin ihan suhteellisen kivasti, mutta juuri tuo keltainen, jonka kontrasti mua tökki, ei jostain syystä ottanutkaan väriä itseensä vaan irtosi kun käsi siihen kävi.

Mä en tykkää jos journalin välissä on jotain mikä sotkee – käsiä tai muita sivuja – joten päätin pyyhkiä kangasliinalla irti sen mikä lähtee. Ja lähtihän sitä. Tuo keltainen paperi on ilmeisesti sen verran liukaspintainen ettei väri tarttunut siihen, olihan toi kumminkin vesiväri joten en ihmettele. Tämä on kuitenkin semmosta mulle sopivaa työskentelyä. Mä en pienestä hätkähdä jos joku ei toimikaan niinkuin ajattelin tai toivoin. Että sikäli perfektionisti minussa ei pidä suurta valtaa – mä sopeudun yllätyksiin. Ennemminkin perfektionismini ilmenee aloittamisen tai säännöllisen tekemisen vaikeutena. On siis vaikea lähteä ylittämään aitaa tai ylittää aitoja joka viikko samana viikonpäivänä ihan vaan siks että pitää, mutta sitten kun oon siinä aidalla ja huomaan että toisella puolella onkin vaikka lätäkkö, keksin kyllä keinot jatkaakseni.

Nyt itseasiassa lopputulos miellyttää mua paljon enemmän kuin lähtökohta (se ärtsy keltainen) tai välivaihe (se hohtava metallipinta, johon ei varmaan ois edes mikään kynä tarttunut).

Oon myös jahkaillut ja vitkastellut daily journal -kirjan tekemistä koska en ole tykännyt käsialastani. Noh – tässä sitä nyt on esillä. Mietit varmaan miten kovasti harjottelin saamaan aikaiseksi käsialan joka miellyttää mua itseäni. Salaisuus – en harjoitellut. Päätin alkaa tykätä siitä. Päätin olla välittämättä siitä että se ei ole ”sellaista kuin tuolla toisella” – ei tietenkään ole, kun se on mun. Tässäkin ajatus siitä, että kirjoitetut sanat, ajatukset, muistot ja mietteet on kalliimpia kuin kirjoittamatta jätetyt. Niitä ei kukaan voi koskaan ihastella – jos ei liiemmin kauhistella käsialan rumuuttakaan. Itse olen kuitenkin niin paljon alkanut viimevuosina rakastaa erilaisia käsinkirjoitettuja vanhoja papereita, että päätin alkaa rakastaa omaa käsialaani just sellasena kuin sen just nyt on. Voi miten nopea tapa oppia mieleinen käsiala!

Lopuksi vielä satunnaisia doodlailuja – palloja, pisteitä, katkoviivoja – sinne tänne tasapainottamaan kokonaisuutta. Sen ei tarvitse olla mitään ihmeellistä kun se tekee jo ihmeitä.

Laitan yleensä leimalla päivämäärän, milloin olen tehnyt tai saanut valmiiksi aukeaman, koska niistä on kiva seurata myös miten tekeminen muuttuu ajan myötä.

Kettu-assistentti tarkastelee lopputulosta ja vaikuttaa tyytyväiseltä.


Muista myös sä: Done is better than perfect!

Päivät pitenee, kevät tulee. Kuulin jo lintujen lauluakin. Mukavaa kevään odotusta Kalenterimanian blogin lukijoille ja kiitos ylläpidolle mahdollisuudesta tehdä oma postaus.

Rakkaut, Pia.


joulu
2021

Kun mikään ei riitä

categories: DoubleTuesday

Moikka vaan kaikki. Olen Jonna K., suhteellisen noviisi kalenterihommissa, mutta jostain kai sitä on kaikkien aloitettava. Tällä hetkellä minulta löytyy koristelemattomia kalentereita kaksi, joku random Muumi-kalenteri kotikalenterina ja Personal Planner matkakalenterina. Niihin merkkaan vain tekemiset ja menot. Koristelua varten minulla on sitten kaksi Leuchtturm 1917 -muistikirjaa, joista toinen toimittaa koirani treenikalenterin virkaa ja toinen toimii henkilökohtaisena bullet journalinani.

Lisäksi olen perfektionisti. Kipuilen tämän asian kanssa päivittäin. Tai no, jos en päivittäin, niin ainakin joka kerta, kun otan kalenterin käteen ja lähden tuunailemaan sitä. Se on tunne, joka kuristaa kurkussa ja saa kädet tärisemään. Koska tiedän jo valmiiksi, etten tälläKÄÄN kertaa onnistu tekemään mitään, mikä olisi riittävän hyvä. Siis riittävän hyvä minulle. Koska mikään muu kuin täydellinen ei riitä.

Jos onnistunkin jossain kohdassa hyvin, niin sitten toinen menee pilalle ja se saa itkun puskemaan silmäkulmaan ja tekee mieli heittää koko kalenteri huitsankuikkaan. Taas kerran. Koska minä en osaa mitään ja pilaan aina kaiken. Jos yksikin tarra on vinossa tai washiteippi vähän rutussa, tekee suorastaan kipeää katsella sitä sivua ja tekisi mieli repiä se pois koko vihosta.


Yleensä perfektionismini saa minut pahoille mielille jo ENNEN kuin alan tuunailla. Koska ajattelen, että nyt kun minulla on välineet, niin pitäisi pystyä tekemään hienoa jälkeä ja sitten kun se jälki ei olekaan omasta mielestäni hienoa, suorastaan masennun. Pääni sisäiset kuvitelmat ennen tuunailua ovat todella suureelliset, kuvittelen kuinka teen aukeamasta hienon ja täydellisen ja sitten. PAM! Olen takaisin lattialla pilvilinnoista. Ei se ole lähelläkään täydellistä, eikä edes hienoa. En osaa piirtää, en osaa kirjoittaa, en osaa edes värittää kunnolla.

Tai ehkä nämä paineet tulevatkin ulkopuolelta? On tietyt normit, joihin pitäisi mahtua, esimerkiksi piirtämisen suhteen. Ala- ja yläkoulussa sanottiin, että sinun kannattaisi keskittyä johonkin muuhun kuin piirtämiseen, koska se ei selkeästi sinun juttusi ole. Ei siis kannustettu edes yrittämään, koska en osannut piirtää esimerkiksi ihmistä. Värienkäyttöäni kyllä kehuttiin, mutta siihenpä se jäikin, ei siellä paljon väreillä juhlittu, kun aiheet olivat selkeästi esittävitä eivätkä abstrakteja, joissa olisin tuota värien käyttöä voinut käyttää hyödyksi.


Käsialakin on jokaisella omanlaisensa. Sitä voi kehittää ja harjoitella erilaisia tekstaustyylejä, jos ei ole tyytyväinen nykyiseensä. Koen sen vain liian raskaaksi, sillä olen perfektionismiin taipuvaisen luonteen lisäksi myös taipuvainen siihen, että kaiken pitäisi tapahtua nyt eikä heti, ja jos en osaakaan jotain ensimmäisellä tai toisella toistolla, luovutan hirvittävän helposti ja annan asian olla. Ai miksikö? Koska enhän minä voi osata mitään, jos en osaa sitä heti ensimmäisellä, saati toisellakaan kerralla.

Värittäminen taas on sellaista piperrystä, että hermoni eivät sitä kestä. Perfektionismiin taipuvainen luonteeni ei yksinkertaisesti sovi siihen yhtälöön, että silloin tällöin joku väri saattaa karata viivan ulkopuolelle, vaan kaiken pitäisi olla.. no, täydellistä. Yksikään väripisara ei saisi karata, vaan kaikkien pitäisi pysyä viivojen sisäpuolella. Ehdottomasti. Ja jos eivät pysy, niin koko kuva on pilalla, totta kai.


Olen kuitenkin pakottanut itseni sietämään näitä virheitä, koska tiedän, että jossain vaiheessa se helpottaa. Sen on pakko. Sillä epätäydellisyys on täydellisyyttä parhaimmillaan; kun hyväksyy sen, että nyt ei mennytkään ihan putkeen, mutta ei jää märehtimään sitä liian pitkäksi aikaa. Voi vain ottaa siitäkin hyvät jutut mieleen ja katsoo, että tämä on huono, tätä en toistamiseen tee. Tai jos teen, niin teen sen vähän eri tavalla, josko se silloin olisi parempi.

Yleensähän se ei silloinkaan omasta mielestäni sitä ole, mutta minkäs teet. Kun mikään ei riitä, niin silloin on vain hyväksyttävä se tosiasia, että et tule olemaan tyytyväinen tekemääsi jälkeen muutoin kuin opettelemalla siihen, että se täydellisen sivun tai aukeaman metsästys kannattaa lopettaa ja uskoa siihen, että osaat tehdä hienoa jälkeä vaikka se ei olisikaan täydellistä.


Itseä on myös auttanut se, että olen laittanut sivuja ja aukeamia esille muiden katsottaviksi. Kalenterimanian Facebook-ryhmä on ollut siihen oiva paikka, sillä en viitsi omaa Facebook-sivuani täyttää kalenteriahdistuksellani, sillä suurin osa kaverilistallani olijoista ei tajua asiasta hölkäsen pölähtävää, jolloin koen että ne kuvat ja selostus ahdistuksestani menisi aika tavalla hukkaan. Kalenterimanian ryhmän puolella tiedän muidenkin painiskelevan samojen asioiden kanssa ja saan jo siitä tietyllä tapaa voimaa siihen, että kyllä tämä joskus helpottaa.

-Jonna