Kalenterimania

Rakas päiväkirja,
en koskaan uskonut aloittavani kirjoittamista näin mutta yhtäkkiä huomaan, että näistä ajatuksien purkauksista on tullut minulle tärkeitä. Ne ovat olleet voimavara käsitellä asioita ja jäsennellä edelleen levällään olevaa päätäni.

Kevät on virallisesti täällä ja se on saman aikaan ihanaa sekä kamalaa. Nautin siitä, miltä auringon lämpö tuntuu iholla ja kuinka luonto herää talven jälkeen eloon. Samaan aikaan katu- ja siitepöly saavat astmani oireilemaan enkä nauti siitä yhtään. Alan pikkuhiljaa kyllästyä selittelemään vuotavaa nenää ja jatkuvaa aivastelua muille. Se on edelleenkin allergiaa, en vieläkään ole kipeä.
Kevät tarkoittaa myös aina sitä, että olen ollut jälleen yhden vuoden lisää nykyisessä työssäni. Opiskellessani lähihoitajaksi koin vahvasti, ettei vanhustyö olisi minun juttuni ja siksi suuntauduin toisaalle. Yhtäkkiä vuosia myöhemmin huomaan, että olen työskennellyt viimeiset kymmenen vuotta muistisairaiden ikäihmisten kanssa ja edelleen nauttivani siitä.
En ole koskaan kokenut minkäänlaista tarvetta tai vakavasti otettavaa halua jatko-opiskella, vaikka muut sitä minulta ehkä ovatkin odottaneet. En ole koskaan ymmärtänyt minkä takia pelkkää ammattikoulutason tutkintoa pidetään jotenkin vähempiarvoisena, vaikka usein juuri sieltä valmistuu ne ruohonjuuritason duunarit. Me, jotka teemme näkyvimmän työn huonolla palkalla. Huomaan, että tietyissä asioissa minusta on selvästi tullut mukavuudenhaluinen. Nautin vakaudesta ja jatkuvuuden tunteesta. Siitä, että tietyt asiat elämässä ovat pysyneet samana ja on jotain mihin luottaa. En kaipaa opiskelun tai uuden työn aiheuttamaa stressiä ja epävarmuutta. Nyky-yhteiskunnassa ja maailmassa itsessään on paljon epävarmuutta ihan meille jokaiselle osamme jaettavaksi.

Edellisessä päiväkirja– postauksessa kerroin kahdesta kauan odotetusta keikasta, jotka tätä kirjoittaessani ovat jo muistoissa vain. Molemmat bändeistä vetivät niin ikimuistoisen keikan, että voisin koska tahansa kokea saman uudelleen. Rakastan, siis ihan todella rakastan sitä tunnetta, kun voit laulaa mukana jokaisen kappaleen kohdalla. Eikä mikään ole hienompaa livenä, kuin se hetki, jossa kaikki yleisössä yhtyvät lauluun. Kyllä se vaan niin on, että musiikki on hyvää kuulokkeistakin, mutta livenä koettuna siinä on aina oma taikansa.

Olen useammassakin päiväkirja -postauksessa sivunnut käynnissä olevia ADHD-tutkimuksiani. Edelleen ne ovat pahasti kesken, mutta jälleen ollaan yksi askel eteenpäin. Olin tällä viikolla ensimmäisellä virallisella vastaanottokäynnillä ADHD-hoitajan luona. Käynnillä käytiin koko elämä läpi syntymästä nykyhetkeen. Saattaa kuulostaa melkoiselta yhdelle kertaa, mutta rehellisesti käynnistä jäi hyvä fiilis. Hoitaja osasi kysellä hyvin ja minä ilmeisesti myös vastatakin jotain. Pois lähtiessä sain mukaani kasan lappuja täytettäväksi seuraavaa käyntiä varten. Heinäkuussa ollaan ehkä jo hieman viisaampia taas ja kesän lopussa toivottavasti on jokin selkeys näille 99 muulle kanavalle pääni sisällä.

Keväisin terveisin, Janita V. ja ne 99 muuta kanavaa

Tällä kertaa torstain haastepostaussarjassa oli vuorossa sanahaaste, jossa käytettiin inspiraationa Kalenterimanian jäseniltä saatuja sanoja. Tämä oli mielestäni kiva haastetehtävä tähän väliin, sillä viime aikoina on ollut tosi vaikea tarttua askarteluun ja kaipasinkin jotain tämän kaltaista kimmoketta. Päätin toteuttaa haasteen suoraan käytössä olevaan kalenteriini eli Wonderland 222:een ja tehdä seuraavan viikon viikkoaukeaman pohjan valmiiksi.

Sanat olivat aalto, piilossa, yrtit ja hymy. Yrtit oli minulle helppo, sillä muistin heti että minulta löytyy jos jonkinlaisia kasvitarroja, jotka ainakin muistuttavat yrttejä, jolleivat jopa ole sellaisia. Se ohjasi ajatustani siihen suuntaan, että aukeaman täytyy olla väriltään mahdollisimman vihreä. Tässä kohtaa törmäsin ”ongelmaan”, sillä aallothan ovat sinisiä eivätkä vihreitä. Päätin ratkaista asian aloittamalla sillä, että maalasin aukeamalle taustaksi vesivärillä aaltomaisia, vihreitä kuvioita. Osa niistä vähän levisikin matkan varrella, mutta en antanut sen häiritä.

Tässä kohtaa laitoin aukeamalle muutamia pieniä ikoneja, sydämiä ja palloja ja sen sellaisia, joilla merkitsin jokaiselle päivälle valmiiksi muutaman tekstin paikan. Väreinä tässäkin olivat vihreä ja sen kaverina ruusukulta, sillä en koskaan jätä käyttämättä tilaisuutta laittaa aukeamalle jotain ruusukultaista mukaan.

Olin hymyn ja piilon kohdalla miettinyt, että Planners Anonymousin söpöt hahmotarrat kävisivät kumpaankin sanaan oikein hyvin. Ne ovat mielestäni hauskoja, sillä hahmot ovat tosiaan aina hymyileväisiä. Teemasta riippumatta arkeissa on aika lailla aina ollut mukana myös puolikkaita tarroja, jotka näyttävät siltä, että hahmo kurkkaa jostain. Se sopi mielestäni hyvin piilossa-sanaan.

Ennen hahmojen ja yrttien lisäämistä sivuille selailin kuitenkin, mitä kaikkea muuta tavaravarastoistani löytyy. Happy Plannerin tarrakirjoissa on aina kaikenlaisia tekstejä ja löysinkin parista eri tarrakirjasta tekstit, jotka sopivat vahvistamaan hymy- ja piilossa-sanojen tarkoitusta. Laitoin ne paikoilleen ennen muita tarroja, sillä kovin usein tekstien kanssa on käynyt niin, että olen aliarvioinut niiden vaatiman tilan ja ne eivät olekaan enää mahtuneet mukaan.

Lopun aukeamasta täytinkin sitten mainitsemillani yrtti- ja hahmotarroilla. Lopuksi vielä halusin tummentaa viikonpäivät ja numerot tussilla, sillä ne hukkuivat mielestäni aika levottomaan lopputulokseen. Kirjasin myös saman tien ylös parit menot, jotka tiesin jo etukäteen.

Aukeamasta tuli aika erilainen siihen nähden, millaisia yleensä teen mutta toisaalta se juuri olikin hauskaa ja vapauttavaa tässä prosessissa. Ehkä tarvitsen useamminkin muutaman sanan inspiraatioksi, jos alkaa tuntua siltä, että muuten ei meinaa saada tyhjän paperin kammoa selätettyä!

Perjantaipäiväkirja – Janita V.

Sanahaaste – Carita