Searching for "color crush"

Paluu rengaskalenteriin

Project365-kalenteri saatu yhteistyössä Ajastolta.

Vihdoin vuosi vaihtui ja sain aloittaa Ajastolta saamani yhteistyökalenterin, Project356:n. Olin innoissani ja samaan aikaa jännitti, koska tämä oli paluu tauon jälkeen rengaskalenteriin. Project365:ssa on myös pystypäivät, joita minulla ei ole ikinä aikaisemmin ollut rengaskalenterissa ja tämä on edellisiini verrattuna iso, A5-kokoinen. Minulla oli useamman vuoden rengaskalenterina personal koon Color Crush, mutta tässä välissä on ollut pieniä A6 kokoisia kierrekalentereita Putingilta sekä Ajaston yhteistyökalenteri Piste, joka on myös käytössä edelleen.

Ensimmäisten tuunailujen joukossa tein taakse projektisivuille kirjojen luku-trackerin. Aloitimme kaveriporukassa kirjahaasteen ja seuraan omaa etenemistäni luku-trackerin avulla. Kerrottakoon, että en ole koskaan pitänyt lukemisesta lukihäiriöni takia, mutta lasten saamisen jälkeen aloin lukemaan lapsille satuja ja kannustan heitä tietenkin lukemaan. Päätin ottaa härkää sarvista ja kehittyä itsekin lukijana. Muistakaa, koskaan ei ole liian myöhäistä. Project365 sisältä löytyy myös kirjahylly, jonne kirjoitan luettavissa olevat kirjat ja kun saan kirjan luettua, väritän sen. Jos kirja jää kesken, väritän siitä vain puolet.

Tuunaustyyli näin isossa kalenterissa ja pystypäivillä hakee vielä paikkaansa, mutta ihan kivasti on lähtenyt koristelut käyntiin. Olen aina lähtenyt liikkeelle washiteipistä ja sitten tulevat yleensä tarrat. Nyt ole tykästynyt käyttämään Stickering Studion tarroja, jotka kuvaavat päivän toimintaani. Osa samantyylisistä tarroista on Tuuli planssilta. Boxitarrat ovat kuitenkin edelleen heikkouteni. Ajattelin ottaa leimat pitkästä aikaa käyttöön, koska pienen testailun jälkeen kalenterin sivut kestävät ainakin Archival inkin käytön. Leimojen joukosta löytyy myös boxi-leimoja, heh.

Poikani oli koulussa tehnyt kuvaamataidon tunnilla puita ja sain häneltä muutaman, jotka olivat jääneet ylimääräiseksi. Lupasin tuunailla niiden kanssa kalenteria. Valitsin Happy mailissa tulleita washisampleja, jotta niitäkin tulee käytettyä ja valitsin ne puiden sävyjen mukaan. Puut olivat sen verran paksua vesiväripaperia, että laitoin ne kiinni ohuella kaksipuoleisella teipillä ja puikkoliimalla. Aloitin vuoden alusta seuraamaan päivittäin lukemista, liikkumista ja veden juomista, joten niille on omat seurantaboxit. Lisäksi ruokalista näkyy sivuilla, joista voi sitten myöhemmin ottaa vinkkiä kauppalistaan. Vasemmassa sivussa juoksee to do-lista. Lisäilen lähempänä vielä lasten harrastukset alkuviikolle ja hoitoajat. Kalenterin paperi tuntuu hyvälle, kirjoitustuntuma on kiva ja siitä saa siirrettyä tarroja ja teippejä, mikäli haluaakin korjata niiden paikkaa.

Tiedän että tullaan Projectin365 kanssa hyvin juttuun ja laittelen vuoden kuluessa teille kuvia Kalenterimanian facebook-ryhmään. Oikein mahtavaa viikon alkua jokaiselle.

-Linksu

Kalenterimafian ystäväkirja – Eve

Nimi, ikä, paikkakunta

-Eveliina, Eve, 32 vuotta ja Uusimaa/Vantaa.

Kauanko olet ollut Kalenterimaniassa?

-Tätä jouduin miettimään pitemmän hetken koska en vain muista! 2017 asti ehkä?

Oletko ollut Kalenterimanian miitissä tai haluatko joskus osallistua?

-En oo ollut koskaan! Ja kyllä, osallistuisin tosi mielelläni.

Mikä oli sun eka kalenteri?


-Ihka eka on vamasti joku ala-asteen Sooda-kalenteri joka oli mulle hyvin tärkeä vuodesta toiseen.
Harrastusmielessä eka on kierrekantinen, vihreä Websters Color Crush-planneri.
Sen jälkeen alkoikin kova kokeilu-vaihe ja testailin muun muassa HappyPlanner Classicia (ja miniä) ja muitakin vaihtoehtoja.

Millainen on sun unelmien kalenteri?


-Oikeastaan nykyinen Hobonichi Cousin vastaa sitä aika hyvin, tämän olen käytännössä todennut! Päiväsivut toimii tehtävien ja fiilisten kirjaamiseen, viikkosivut ja kuukausinäkymä toimii taas työelämän ja muun elämän yhteensovittamisen työkaluna. Kauniita kansia unohtamatta.

Kolme lempparitarviketta, joita ilman et tule toimeen?


-Kunnollinen kynä, washi ja muistikirjat

Team vaakapäivät vai pystypäivät?

-Ehdottomasti pystypäivät.

Paras muistosi Kalenterimaniaan liittyen?


-Se kun uskalsin avata sanaisen arkkuni ryhmän off-ketjussa ja pikkuhiljaa löysin hyvin lämpimän kalenterimanian yhteisön sieltä.

Onko joku kalenterimanialainen jäänyt sulle erityisesti mieleen?


-Muutamatkin ja kaikki varmasti eri syistä. Pidän tämän silti salaisuutena, kuka ja miksi..

Onko sulla lemppari kivijalkaliikettä tai missä kivijalkaliikkeessä haluaisit päästä käymään?


Vihkokaupalla tulee käytyä aina kun käy Tampereella, sitten taas mökkireitille jos osuu Klemmarikellarin aukiolot, niin sinnekin tulee usein kurvattua. Muissakin pitäisi käydä, ehdottomasti!

Oletko joskus suunnitellut retkeä sen perusteella, että pääset johonkin kauppaan?


-En nyt ehkä koko retkeä mutta retken aikataulutus ja reitit on voineet osua jännästi esimerkiksi Tukholmassa (kuva yllä) aivan PenStoren nurkille..

Tuunaatko mökillä tai muuten lomaillessa?


-Hyvin vaihtelevasti! Olen usein se tyyppi joka pakkaa kyllä kaikki tähänkin harrastukseen liittyvän mukaan ja unohtaa/ei ehdi käyttää mitään. Hups.

Syysterveiset muille maanikoille:


– Tsemppiä syksyn aherrukseen! Muistathan olla itsellesi lempeä, harrastuksen suhteen ja sen ulkopuolella.