Searching for "color crush"

DIY – Happy Planner Mini yksisarvisteemalla

Tein pikkusiskolleni syntymäpäivälahjaksi yksisarvisaiheisen Happy Planner Minin ja ajattelin jakaa teidän kanssanne, miten sen tein. Olin pyöritellyt jo pitkään mielessäni ideaa kalenterin tekemisestä siskolleni, mutta vasta kun näin Heidin korttipajan facebook-videossa Carpe Diemin yksisarvistuotteet, inspiraatio iski. Siskoni nimittäin pitää valtavasti yksisarvisista. Suunnittelin, mitä kalenteriin tarvitsisin, ja tilasin sitä varten Korttipajalta Carpe Diemin yksisarvispapereita ja Happy Plannerin keskikokoiset pinkit kiekot.

Aloitin kalenterin teon valitsemalla kanteen sopivan kartongin Simple Storiesin Collection Kit Dream Big -paperikosta. Samasta paperikosta valitsin myös kaikki välilehdet. Leikkasin oikeankokoiset kannet ja välilehdet käyttäen apuna oman minini kansia ja välilehtiä. Kannet päätin laminoida, jotta ne olisivat yhtä kestävät kuin Happy Plannerien omat kannet. Minulla ei ole Happy Plannerin omaa rei’ittäjää, joten päädyin käyttämään Tigerista ostettua yhden reiän rei’itintä. Mallasin reiät oikeille kohdille käyttäen oman minini kansia ja piirsin reikien paikat tussilla kansiin. Kun olin saanut reiät tehtyä, tein niihin pienet lovet leikkaamalla reunasta pienen palan pois, jotta kiekot saa sujautettua niihin.

Seuraavaksi askartelin leikkaamiini välilehtiin sopivankokoiset tabit. Mallia otin taas Happy Planner Minini välilehtien tabien muodoista ja piirsin ne kartonkien jämäpaloista. Asettelin tabit sopiviin kohtiin välilehtiin ja liimasin ne paikalleen käyttäen Tombow’n liimarolleria.

Haastavin vaihe oli sopivien kalenterisivujen etsiminen. Olen itse ihastunut Happy Plannereihin ja erityisesti miniin. Pikkusiskoni sen sijaan ei ole innostunut ministä sen viikkoaukeman viivojen takia. Halusin siis löytää hänelle vaakamalliset viikkoinsertit ilman viivoja, mutta en löytänyt sopivia, joten päädyin lopulta tekemään ne itse. Viikkonäkymään hain inspiraatiota Webster’s Pagesin horisontaalisista viikkoinserteistä. Aluksi yritin suunnitella sivut koneella, mutta lopulta koin helpoimmaksi käyttää ihan kynää ja viivotinta. Ensin hahmottelin viikkoaukeaman ja pitkän pohdinnan jälkeen päädyin kirjoittamaan viikonpäivät suomeksi. Kuukausiaukeamaan otin mallia omista kalentereistani ja lopulliseen versioon päätyi kaikkein yksinkertaisin versio.

Kun olin hahmotellut A4-paperille kuukausi- ja viikko aukeamat, piti miettiä, mihin järjestykseen sivut piirrän, jotta ne asettuisivat oikein kopioidessa ja leikattaessa. Tämä oli haastavaa, mutta lopulta tein hahmotelmasta virallisen version, jonka vain kopioin monitoimitulostimella kaksipuoleisiksi. Käytin kalenteriin 100g/m2 paksuista UPM digi color laser -paperia, joka on siis normaalia kopiopaperia paksumpaa. Testatessani paperia olin tyytyväinen, että suurin osa kokeilemistani kynistä ei tullut paperista läpi eikä edes kuultanut juurikaan toiselle puolelle. Tämä on tärkeää, sillä kalenterisivut ovat kaksipuoleiset. Vanhalla tulostimella ei saanut aukeamia kohdistettua aivan millilleen kopioidessa, mutta kun leikkasin sivut irti, sain siistittyä ne samankokoisiksi. Rei’itin sivut samalla tavalla kuin kannet ja välilehdet, mutta useamman sivun samalla kertaa. Tämä työvaihe oli toki yhden reiän rei’ittimellä tehtynä hieman työläs, mutta ihan mukavaa pikku askartelua. Jaoin kuukausiaukeaman kahdelle sivulle, joista toisen liimasin kiinni välilehteen. Muutoin väliin olisi jäänyt tyhjä sivu.

Kun olin saanut kaikki sivut rei’itettyä, oli jäljellä enää kokoaminen, joka oli nopeasti tehty. Päädyin tarkoituksella päiväämättömiin insertteihin, jotta siskoni voi itse valita, koska haluaa kalenterin aloittaa. Muutamaa välilehteä koristelin itse hieman, mutta muuten jätin välilehdet koristelematta. Näin sain jätettyä valinnan vapauden sisarelleni, hän saa itse koristella välilehdet mielensä mukaisesti. Lopuksi päätin vielä tehdä kalenteriin aloitussivun tulostamalleni kauniille paperille, joka tuli Mommy Lheyn huhtikuun kuukausiboksin digital goodiesien mukana. Tähän halusin kirjoittaa englanniksi: ”This planner belongs to”, vaikka kalenteri on muuten suomenkielinen. Olen tyytyväinen lopputulokseen, ja siskoni sai näin mieleisensä yksisarvisteemaisen Happy Planner Mini -kalenterin.

– Janita

Ajatuksia erilaisista kalenterisivuista

Jokaisella meillä on jonkinlainen mielikuva unelmakalenterista ja jos sen sitten löytää, saavuttaa, ainakin hetkeksi, sen kuuluisan planner peacen. Käytettyäni paperikalentereita vuosia, olen pohtinut paljon millaiset asiat vaikuttavat siihen pidänkö jostakin kalenterista tai en. Itselläni jopa paperinlaatua suuremmaksi vaikuttajaksi näyttää nousevan layout, eli kotoisammin ne kalenterin sivunäkymät. Käytettävyyteen sitten vaikuttavat koko, kansien tyyppi sekä se paperilaatu.

Aikanaan, tyttären ollessa pienempi, tälläinen aikalailla tavallinen kalenterinäkymä sopi minulle. Silloin oli tärkeintä saada ylös missä milloinkin piti olla. Niiden merkintöjen väleihin tai tapaamisten alle kirjoittelin sitten, mitä oli tarkoitus saada aikaan. Myös työkalenterina tämä näkymä toimii itselläni erinomaisesti. Tosin nykyisin aikataulutuksia tarvitsee laittaa itselle ylös aika vähän, joten vähemmän kellotetulla näkymälläkin selviän. Tätä näkymää koristelin usein tarroin, washeja en silloin omistanutkaan. Se myös toimi loistavasti värikoodattuna, eri asiat eri värein.  Aluksi merkinnät mustalla ja puuvärein laatikot ympärille. Myöhemmin, löydettyäni Frixion- kynät, jokainen asia omalla värillään kirjoitettuna.

Päivä per sivu aukeamaa en oikein koskaan ole oppinut käyttämää muuten kuin päiväkirjamaisesti. Minulla kulki aikanaan Ajaston versio pari vuotta mukana, vaan huomasin tarvitsevani kalenterikäytössä itselleni viikkotasolla helpommin hahmotettavan muodon, vaikka vuosisivut ja joka kuukauden alussa ollut kuukausinäkymä paljon auttoivatkin. Itselläni ei ole päivittäin niin paljon tapahtumia tai tehtäviä, eikä sen kaltaisia projekteja menossa, joissa päivänäkymä olisi toimivin. Se kyllä toisinaan himoittaisi nimenomaan taas sitten suuren koristelutilan vuoksi.

Horisontaalisia eli vaaka-aukeamia on erilaisia ja erikokoisia. Huomaan itse tarvitsevani selkeän jaon päähäni missä kohdassa boxia ovat aikataulut ja missä muut muistettavat asiat, joten rakennan sen leimoilla tai asioiden sijoitteluilla. Päiväkirjamaisessa käytössä taas tämä on yksi suosikkejani. Tila antaa mahdollisuuden varioida koristeluja, ja sivuja löytyy sekä viivoilla (Carpe diem A5, Mini HappyPlanner) että ilman (Ajaston personal-koon planner, Webster’s page eli Colour Crush A5).

Vertikaalisessa eli pystysuuntaisessa näkymässä yksi malli ovat boxilliset. Niitä löytyy tällä hetkellä Recollectionin spiraleissa, HappyPlannereissa, Carpe Diemiltä rengasplannereihin ja Ajaston Project365:sta. Näiden boxien käyttöön on varmaan yhtä monta tapaa kuin on käyttäjiäkin. Itselleni tuttuja ovat aamu-, päivä- ja iltasarakkeiden lisäksi jaot työhön/koulutukseen, vapaa-aikaan ja päiväkohtaisiin hoidettaviin asioihin, töihin, itseen ja perheeseen/kotiin, onnistumisiin, kiitollisuuteen ja ajatuksiin sekä tehtäviin, aikatauluihin ja koristeluun. Boxillisia löytyy sekä värikkäinä että aikalailla musta-valko-harmaina, jolloin jokainen voi miettiä myös itselleen sopivaa suhteessa omaan haluun ja jaksamiseen koristella. Itse pidän boxillisista kalentereista, ja se käy kovaa kilpailua suosikin sijasta, vaan suurin osa boxillisista kalenterimalleista on harmittavasti sen kokoisia, etteivät ne ole kätevimpiä mukana kuljetettaviksi.

Tämän hetkinen oma suosikkini on viikko muistiinpanosivulla-näkymä. Tutustuin siihen TeNeussin kalentereissa ja nyt, parin vuoden jälkeen, huomaan, että tämä on itselleni erittäin toimiva. Minulla ei tällä hetkellä ole päivittäisiä menoja, esim. tapaamisia ja kokouksia, paljoa, joten ne mahtuvat päiväsarakkeen toiselle laidalle. Toisella laidalla ovat ne ”juuri tänään-tehtävät ja muistettavat”. Muistiinpanosivulle merkitsen viikon to-do:t ja selviteltävät asiat. Tulevan vuoden Gemma Correllissa yhdistyvät loistavat kuukausinäkymät ja tämä suosikkinäkymäni, joten odottelen siltä osin innoissani vuodenvaihdetta.

Summa summarum eli mitä olen oppinut käyttämistäni kalentereista ja mitä kysyn itseltäni ennen uuden kalenterin hankintaa:

  • Mihin käyttöön olen hankkimassa kalenteria? Mukana kulkevaksi, koristeluun, kodin ”pohjamuistiksi”, päiväkirjaksi, kaikkeen tähän?
  • Onko minulla nyt paljon päivittäisiä merkintöjä? Tarvitsenko niihin kellonaikoja? Pitääkö samassa kalenterissa olla paljon muistiinpanotilaa, päivittäin tai viikottain?
  • Onko ajatuksenani koristella tässä tarkoituksessa olevaa kalenteria? Miten ja paljonko?
  • Haluanko pystyä lisäämään sisältöä tai sivuja?
  • Tarvitseeko kalenterissa olla taskuja tai muita ominaisuuksia?
  • Paljonko kalenteri saa maksaa?
  • Haluanko ns. kertakäyttöisen vai vuosittain uusittavat sivut?
  • Tarvitsenko vai haluanko tätä?

Jokaisella meillä on omat tarpeemme. Onnea sen täydellisen kalenterin löytymiseen juuri tähän elämäntilanteeseesi 🙂

Raija