Mä olin aina ollut luova. Vuosien saatossa se kuitenkin jäi, kaikki luovuus ja käsillä tekeminen. Mikä tähän oli ajanut? Se kuuluisa ajanpuute tietenkin, mutta myös se vaikeus aloittaa, kun edessä makaa vain tyhjä paperi. Mua aina harmitti, etten saanut piirrettyä, maalattua tai mitään muutakaan enää. En edes tiennyt, osaisinko enää mitään.
Eräänä heinäkuun päivänä tänä vuonna mulla oli harvinaisen tylsää. Makoilin sohvannurkassa ja selasin erään suuren Facebook-ryhmän harrastusketjua. Silmiin osui kuva laatikosta täynnä tarroja ja muuta askartelutavaraa, ja kuvatekstissä luki ”bujoilu”. Sisäinen Ulla ”En ole utelias vaan laajasti asioista kiinnostunut” Taalasmaani nosti heti päätään, ja oli pakko googlettaa noin jännän kuuloinen termi. Ja wau! Jos joku harrastus oli mulle tehty, niin se oli tämä! Olen organisointia, suunnittelua ja eritoten listoja rakastava tyyppi, ja tässä olisi mahdollisuus käyttää myös sitä mussa asuvaa, nukkuvaa luovuutta. Tässä olisi myös tietyt raamit, joiden puitteissa toteuttaa, joten se ratkaisisi tyhjän paperin ongelman. Kalentereita olin tuunaillut teininä, ja muistan sen olleen mukavaa hommaa. Täydellistä – nyt täytyisi vain päästä aloittamaan.
Seuraavat päivät vietin bujoilusta lukien ja tarvikkeita hankkien ja törmäsin sitten jonkun random-blogin kommenttikentässä mainintaan ryhmästä nimeltä Kalenterimania. Tätä kovasti suositeltiin kommentoijan toimesta. No, mähän olen aina ollut jollain tavalla hiukan maaninen (:D) tyyppi, joten tää vaikutti mulle oikein sopivalta ryhmältä. Vähänpä tiesin, minkälaiseen ryhmään päätyisin! Ja vielä vähemmän, mitä se mulle tulisi antamaan.
Ensin en tajunnut oikein mistään mitään ja luin keskusteluja hölmistyneenä. Planneri? HP? Tn? Insertti? Taas Google lauloi. Pikkuhiljaa aloin päästä jyvälle ja olin entistä enemmän innoissani. Nopeasti harrastukseni laajenikin bujoilun lisäksi ihanaan Heidi Swappin kultaiseen Memory Planneriin ja hiukan myöhemmin vielä traveler’s notebookiin. Huomasin myös jo alkuvaiheessa, miten poikkeuksellisen lämmin, aito ja välittävä ilmapiiri ryhmässä oli. Ensimmäistä kertaa aikoihin mulla oli tunne, että olen löytänyt kaltaisiani tyyppejä – sellaisia hiukan hyvällä tavalla hassuja – joiden edessä voi olla oma itsensä ja jotka eivät katso oudoksuen vähän erilaista persoonaa. Näille ihmisille mä halusin jakaa itsestäni ja näihin halusin tutustua.
Ja nyt, vain pari hassua kuukautta myöhemmin, ryhmästä on tullut mulle osa elämää ja jäsenistä tärkeitä, oon tavannut aivan ihania ihmisiä. Tuntuu, että olisin ollut ryhmässä aina ja tuunannut ikäni kalentereita. 😀 Lisäksi mun päivät ovat tämän harrastuksen myötä täynnä inspiraatiota, luovuutta ja hyvää fiilistä. Elämä tuntuu taas kokonaiselta. Oon löytänyt sen puuttuvan palasen jota tarvitsin: Kalenterimanian!
<3: Lotta
Minä olen se, joka elää adrenaliinilla, joka etsii ja janoaa seikkailuja, uusia kokemuksia, jännitystä vatsanpohjassa, huumaavaa iloa. Vaikka ja ehkäpä juuri siksi, että rakastan arkea haluan siihen jotain extraa. Varsinkin jos puhutaan asiasta jonka ylipäätään pitäisi ilahduttaa minua, en näe mitään syytä miksi pitäisi pakottaa itsensä tekemään jotain mitä en oikeasti halua tehdä. Kalenterimania on minulle yksi tapa nollata päätä, siirtää ajatukset pois huolista ja murheista, se on tapa rauhoittua ja istua alas. Tiedän että monilla ryhmäläisillä on periaate että samaa kalenteria on käytettävä vuosi. Tottakai se olisi unelma, kaikki yksissä kansissa. Tunnen kuitenkin itseni niin hyvin, että tiedän että minun on turha edes yrittää. Kalenterini menevät vaiheittain, samoin kuin muukin elämä. Välillä menee hyvin ja välillä huonosti. Ja yleensä kun menee huonosti, jää aiempi kalenterini sivuun ja siirryn seuraavaan.
