Searching for "Heidi Swapp"

Yritysesittely – Heidin Korttipaja

Heidin Korttipaja on saanut alkunsa jo toistakymmentä vuotta sitten jolloin Heidi, yrittäjä Korttipajan takana on hurahtanut paperiaskarteluun ja sen monimuotoisuuteen. Heidi puhuu itsestään intohimoisena tekijänä ja kokeilijana askartelun saralla ja  Korttipaja onkin perustettu nimenomaan yrittäjän oman intohimon takia.

13226975_10207424601991113_5262840187044096058_n

Alun perin yrittäjäntaival lähti liikkellee ilta- ja yötöinä, ihan ”perinteisen” ja vakituisen päivätyön ohella. Lopulta Heidi oli valinnan edessä: hyppääkö hän tuntemattomaan ja ryhtyy täysipäiväiseksi yrittäjäksi, vai jääkö Korttipaja haaveisiin mahdollisesti tulevaisuutta varten. Korttipaja painoi vaakakupissa enemmän ja tänä päivänä Korttipaja tarjoaakin laadukkaita tarvikkeitä niin korttiaskarteluun, kuin kalenterituunaukseenkin.

Heidi kertoo, että käsillä tekeminen ja askartelu merkitsevät hänelle henkilökohtaisesti paljon. Ne ovat säästäneet hänet paljolta, auttaneet vaikeina aikoina ja tuottavat edelleen suurta iloa.
-Se WOW-hetki, kun näet taian tapahtuvan, teet jotain uniikkia ja ainutlaatuista
omilla käsillä, sitä ei korvaa mikään! Iloa arkeen askartelemalla, siinä minusta kiteytyy hyvin, miksi tätä hommaa teen.

Korttipajasta löytyy mm. MAMBIn tuotteita ja Heidi Swappia.

Kalenterimanian ystäväkirja – Lotta

Nimi, Ikä, Sijainti

Lotta 37v Vantaalta

Miten löysit Kalenterimanian?

Kalenterimanian löysin vissiin vuonna 2018, ja taisi tulla jotenkin googlaamalla esille ottaessani selvää mitä oikein on bujoilu.

Kolme tarviketta, joita ilman et tule toimeen kalenteria tuunatessa?

Kolme tarviketta, joita ilman en tulisi toimeen kalenteria tuunatessa on musta geelikynä, korjausrolleri ja tarrat yleisesti.

Tarrat vai washit?

Tarrat!

Lempikynäsi?

Pilot Maica, koska sitä saa helposti kivijalkakaupasta ja se on mukavan ohut. Mulla on näitä joka paikassa.

Lempiwashiteippisi?

Vaihtelee, mutta ylipäätään hempeät ja aika vaaleat teipit. Simply Gildedia on paljon.

Mikä oli ensimmäinen kalenteri, jota muistat tuunanneesi?

Ensimmäinen kalenteri jota muista tuunanneeni: Yläasteella teinikalenterit, mutta jos niitä ei lasketa, niin Heidi Swappin kultaglitterinen planneri.

Pidätkö samoista väreistä, teemoista ja elementeistä muutenkin elämässä kuin mistä kalenterituunauksessa tykkäät?

No joo aika lailla, tosin ne kalenterissa näkyvät, usein aika witchyt teemat ei ehkä näy ulospäin esim. pukeutumisessa.

Teetkö kalenterimerkinnät etukäteen vai jälkikäteen?

Suloisessa sekamelskassa ihan sekä-että 😀

Onnistumisesi kalenteriharrastuksessa?

Ehkä se, että saa omaan arkeen ylipäätään luovuutta!

Kalenterirauhani näyttäisi…

Kalenterirauhani näyttäisi siltä, että pysyisi yksi kalenteri tai kalenterit koko vuoden 😀

Mikä on paras asia Kalenterimanian yhteisössä?

Kalenterimanian yhteisössä parasta on se, että olo on ryhmässä aina turvallinen ja voi olla oma itsensä.

Terveiset muille harrastajille:

Ihanaa kesää koko Maniaperheelle!

-Lotta