Searching for "hobonichi"

Mitä plannerointi minulle on?

Täällä on jo kerrottu monenlaisista eri kalenterituunaustavoista ja tapojahan on juuri niin monta kuin on tuunaajiakin. Tai itse asiassa enemmänkin, koska moni tuunailija pitää useampaakin muistikirjaa yhtäaikaisesti. Ja jokainen tapa on ihan yhtä arvokas kuin joku toinenkin.

Minun plannerointihistoriani on pitkä. Päiväkirjaa aloin kirjoittamaan noin 5-vuotiaana, kun opin lukemaan ja jossain määrin kirjoittamaankin. Sitten mennessäni ensimmäiselle luokalle vuonna 1975 tulivat kuvioon mukaan Teinikalenterit. Koristelin molempia lehdistä leikatuilla kuvilla sekä tarroilla, joita vielä noihin aikoihin oli joka kaupassa ja niissä sitten käytiin kerjuulla. Saattoipa joskus saada tikkarin tai lakritsapatukankin, ja niiden paperit sitten teippailin talteen, etten unohtaisi mistä olin ne saanut. 

Yläasteelle mennessä Teinari sitten vaihtui kertaheitolla A5-kokoiseen kalenteriin, kun muistettavien asioiden määrä kasvoi merkittävästi. Ja samanaikaisesti valokuva-albumit alkoivat olla enemmän skräppialbumeja. Näitä nimikkeitä ei tosin silloin vielä tunnettu, mutta näin me viisikymppisetkin teidän ansiosta vielä opitaan uusia asioita. Kiitos siitä ihan jokaiselle!

Tällä hetkellä minulla on käytössä unipäiväkirja, joka on aina yöpöydällä, että saan kirjoitettua unet tuoreeltaan muistiin. Myös bullet journal minulta löytyy. Tämänhetkinen bujo on Ajaston pistesivuinen kirja. Pari ensimmäistä oli kierrekantisia viivoitettuja vihkoja, en paremmasta siinä vaiheessa tiennyt.

Bujoon tutustuin muutamia vuosia sitten, kun kävi selväksi, että minut invalidisoinut sairauteni CRPS (krooninen hermoston kipuoireyhtymä) on enenevässä määrin viemässä hienomotoriikkaani heikompaan suuntaan ja joudun päivittäin tekemään hienomotoriikkaharjoituksia tavalla tai toisella. 

Ja kuinka vaikeaa voikaan kirjoittaminen, kynästä kiinni pitäminen, piirtäminen, tarrojen käsittely tai jopa bujon aukaiseminen välillä olla… Tiedän, ettei kuvista aina näe sitä tuskaa mitä sivun tekeminen minulle on tuonut. Siihen eivät kivusta johtuneet kyyneleet tule näkyviin, eikä se kuinka makaan vasemmalla kyljelläni kalentereitani tuunatessa, koska mikään muu asento ei kivuilta onnistu. Pyörätuoli toki armahtaa jalkojani hieman, mutta en voi istua niin pitkään, että kannattaisi plannerointia istumalla aloittaa.

Onneksi joku vihjaisi Facebookin Kalenterimania-ryhmästä! Tämän myötä minulle avautui uusi ihana maailma. Sitä ennen en ollut lainkaan tietoinen, että on olemassa jotain sellaisia asioita kuin washiteipit ja viikkokitit. Minä kiitän, lompakko ei!

Pari Traveler’s Notebookia eli TN:ää on kirjoituspiirongin kätköissä, niihin on kirjattuna esim. lääkkeeni, apuvälineeni, salasanat ja syntymäpäivät.

Luulin näiden jo riittävän, mutta tajusin, että bujo ja TN ovat molemmat aivan liian painavia jatkuvasti mukana kuljettavaksi. Niinpä aloin tutkia Kalenterimanian postauksia sillä silmällä. Tiedätte varmaan sen tunteen, kun haluaa löytää jotain kivaa ja jollei sitä heti löydä, niin joku manialainen varmasti osaa neuvoa. Niin juhlaa!

Hyvin pian sieltä pisti silmään Hobonichi Weeks. Ilokseni yksi manialainen kertoi voivansa lähettää omansa minulle, ellei minua häiritsisi se, että kalenterissa on muutama viikko käytetty. Näin saisin tutustua kalenteriin rauhassa ennen kuin ensi vuoden kalenterista olisi pakko päättää.

Tämä olikin sitten rakkautta ensi silmäyksellä! Sopivan kompakti koko ja mikä tärkeintä, Hobonichissa on sellainen paperi, joka ei aistiyliherkkyyttäni häiritse, vaan voin rauhassa koskea paperiin saamatta kipukohtausta. Hurraa! Nyt vain en malttaisi odottaa, että saan ottaa vuoden 2020 Hobonichin käyttööni. Muutama viikkokitti pitää tilata pikimmiten ennen sitä!

-Pia


Yhtä en vaihda

Olen ehtinyt kokeilla monenlaista kalenteria ja muistikirjaa lähes kahden vuoden mittaisen harrastustaipaleeni aikana. Käytän useampaa kalenteria yhtä aikaa, koska en vain osaa valita, mikä olisi se ainoa oikea. Vaikka kalentereita on tullut ja mennyt, olen kuitenkin löytänyt yhden, joka pysyy menossa mukana kuukaudesta ja vuodesta toiseen, nimittäin Happy Planner Minin.

Minikokoinen Happy Planner oli ensimmäinen varsinainen kalenterini pelkästään bujoiltuani ensimmäiset kuukaudet. Muistan vieläkin, miten se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Kalenteri oli niin kaunis ja niin söpö pienestä koostaan johtuen. Lisäksi se vaikutti kovin näppärältä ja helpolta kuljettaa mukana jo silloin.

Käytin ensimmäisen Minini kuuliaisesti loppuun ja aloitin seuraavan. Jossain vaiheessa aloin vähän katua toisen Minini mustavalkoista laamakantista ulkoasua, koska alkoi tuntua siltä, ettei se ehkä kuitenkaan ollut ihan minun näköiseni. Ensimmäinen kukkateemainen versio oli sen sijaan tuntunut saman tien omalta. Olen kuitenkin siinä mielessä vähän jääräpää, etten millään halunnut jättää kalenteria kesken. Niinpä korjasin asian ottamalla rinnalle yhä enemmän muita kalentereita, kuten A6-kokoisen Hobonichin ja Classic-kokoisen Happy Plannerin. Myös bullet journal pysyi edelleen menossa mukana.

Mitä pidemmälle tätä kuluvaa vuotta elettiin, sitä enemmän aloin kuin huomaamattani jättää Minin täyttöä paljon vähemmälle. Sen aika mukana kulkevana suosikkikalenterina alkoi olla auttamattomasti ohi. Lopulta tein jossain vaiheessa kevättä vihdoin sen päätöksen, etten väkisin yrittäisi täyttää sitä loppuun, vaikka olinkin tähän asti pyrkinyt siihen keinolla millä hyvänsä.

Siitä alkoivat niin sanotut ”Mini-vapaat” kuukaudet, joiden aikana keskityin entistä enemmän Happy Planner Classiciin ja bujoiluun. Oikeasti uskoin kasvaneeni yli koko Ministä enkä edes katsellut ihania uutuuksia sillä silmällä, koska olin varma, etten enää tarvitsisi uutta.

Kuten monet ovat varmasti omalla kohdallaan huomanneet, on ihmismieli kuitenkin välillä melkoisen ailahtelevainen ja mieli muuttuu nopeasti. Selaillessani kuvia ja julkaisuja Kalenterimanian Facebook-ryhmässä ja nähdessäni kaikki ne uudet ihanat Happy Planner Minit käytössä aloin jälleen haaveilla omasta. Oikeasti olin kypsytellyt ajatusta jo jonkin aikaa, mutta en halunnut ostaa uutta liian kevein perustein, etten taas kyllästyisi. Muistin kuitenkin, miten kätevänä ja helppona olin Miniä aikoinaan pitänyt ja miten rakastunut olin ollut ennen kyllästymistä.

Lopullisen päätöksen tein päästessäni vihdoin vierailemaan ensimmäistä kertaa Klemmarikellarin kivijalkamyymälässä. Hypistelin siellä erilaisia Happy Planner Minejä ja löysin kuin löysinkin sellaisen, johon ihastuin. Nyt, kun olen varovasti ottanut uuden Minin käyttöön, päätös tuntuu oikealta. Aivan kuin jotain olisi kuitenkin puuttunut sinä lyhyenä ajanjaksona, jolloin en Happy Planner Miniä käyttänyt.

Lähdin uuden Minin koristeluun aivan eri pohjalta kuin aiemmin. Koska siihen sopivia tarrakirjoja on saatavilla huomattavasti paljon vähemmän kuin Classiciin, alkoi sen koristelukin jossain vaiheessa tuntua liian yksitoikkoiselta ja tylsältä. Nyt kuitenkin oikein paloin halusta päästä kokeilemaan uusia ja erilaisia juttuja. Aiemmin olisin ajatellut, etten voi käyttää Classic-kokoisia tarroja Miniin. Nyt sen sijaan kysyn itseltäni, miksi ihmeessä en voisi?

Minin ollessa ensimmäinen varsinainen kalenterini tunnen jonkinlaista suurta mielihyvää siitä, että löysin sen kanssa uudelleen yhteisen sävelen. Aivan kuin näin olisi tarkoitettu ja ympyrä sulkeutuisi. Aika tietysti näyttää, miten tämän nykyisen yksilön kanssa käy, mutta minulla on aika vahva tunne siitä, että seuraavan kyllästymisen sattuessa osaan myös suhtautua siihen eri tavalla kuin viimeksi. Kyllä se Happy Planner Mini taitaa olla minulle se yksi, jota en kovin helpolla pois vaihda.

-Carita