Kalenterimania

Postauksessa vilahtava Piste-kalenteri saatu yhteistyönä Ajastolta.

Ihanat, pehmeät ja pörröiset tupsut roikkuvat mukana kalentereissa, laukuissa, avaimissa ja tietty pipoissa. Mikäli pidät pörröisistä tupsuista, tänään on onnenpäiväsi! Näytän miten tehdään tupsu helposti itse.

Tarvitset:
– tekoturkista (kierrätyksenä vaikka vanhasta takin huppureunasta)
– sakset
– neulan ja lankaa
– vanua tai muuta täytettä (vanhasta tyynystä, mytätty sanomalehtipallo, pariton sukka…)
– kiinnitykseen: narua, korunosia, papukaijalukko, avainlenkki, mitä ikinä keksit ja löydät
– kulho muotiksi ja merkkauskynä, mutta pärjäät ilmankin

Ensimmäisenä leikataan tarvittava pala tekoturkista, koko on oikea kun se miellyttää omaa silmää. Takapuolelle voi kulhon avulla piirtää ääriviivat ja leikata sen avulla. Kankaan voi myös taittaa kulmasta symmetrisesti 90 asteen kulmassa sisäänpäin kolmioksi ja leikata kulmaa pitkin.

Pala taitetaan puoliksi vastakkaiset kulmat päällekkäin ja pyöristetään kulmat, jolloin ympyrä on valmis. Seuraavaksi tarvitaan lankaa ja neula. Lanka kannattaa laittaa kaksinkertaisena, jotta se kestää vetämistä kiristäessä eikä katkea. Pujotetaan lanka neulan avulla ympyrän reunoja pitkin koko matkalta, mutta ei liian reunaan, ettei kangas repeä lankaa kiristäessä.

Vedetään kangas langalla suppuun, käännetään karva ulospäin ja täytetään vanulla (tai sillä parittomalla sukalla). Jatketaan langan kiristämistä ja samalla parsitaan kangasryppyjä tiiviimmin yhteen, kunnes aukon suu hukkuu karvan sekaan. Tehdään useampi päättelysolmu.

Millä sitten kiinnitetään tupsu kalenteriin? Itse löysin hävinneestä heijastimesta jääneen avainlenkin, jossa on papukaijalukko. Jemmasta löytyi myös korujen valmistukseen tarkoitettua puuvillalankaa, jota pujotin isosilmäiseen parsineulaan ja lävistin tupsun läpi. Pari löysää solmua, ennen kuin pujotin avainlenkin, ja taas pari solmua, jotka pitävät avainlenkin ja tupsun yhdessä. Lopputuloksen voi viimeistellä harjaamalla tupsun kauniiksi.

Tällainen tupsu taiottiin tällä kertaa. Samalla tekniikalla saat samistupsun laukkuun, ja parsimalla vaikka pipoon.

Kivaa kässäkeskiviikkoa! – Linksu

Taustani luontopäiväkirjan pitäjänä ulottuu 1980-luvun loppuun. Kirjasin yläastelaisena ja innokkaana luontokerholaisena kahden vuoden ajan lintuhavaintojani ruutuvihkoon, jonka kannessa komeili WWF:n pandatarra ja tussilla teksti ”Havis”, havaintovihko. Viime kesänä innostuin kasveista ja samalla aloitin uudestaan luontopäiväkirjan pitämisen. Tällä kertaa käytän mustakantista Fabrianon A5-kokoista luonnoskirjaa, jossa on tukevahko paperi.

Oman tyylin löytämisessä kesti hetkinen. Itse asiassa se on muotoutumassa edelleen. Niin kuin tykkäänkin tarroista ja washiteipeistä, luontopäiväkirjassani en niitä osaa käyttää. Koska valokuvaan paljon, keksin tulostaa maisemakuvia retkiltä ja kiinnittää niitä valokuvakulmien avulla päiväkirjan sivuille. En ole harjaantunut piirtämään realistisia kuvia, mutta yritän silloin tällöin riipustella jotakin Pigma Microneilla ja puuväreillä, sillä kaikenlaiset piirustukset elävöittävät tekstiä kivasti. Joitakin sopivia leikekuvia olen myös liimaillut kirjaan.

Luontopäiväkirjaa voi pitää ainakin parilla tapaa. Yksi tapa on kantaa sitä mukana aina ja varsinkin luontoretkillä, kirjoittaa havaintoja ja luonnostella kuvia jo välittömästi maastossa. Kömpelöstäkin piirroksesta voi olla apua vieraan lajin tunnistamisessa. Toinen tapa on täyttää luontopäiväkirjaa kotona retken jälkeen. Itse merkkaan havaittuja lajeja luonnossa ihan vain kännykän muistiinpanoihin ja kirjoitan varsinaisen retkiraportin luontopäiväkirjaan vasta kotona. En enää yritä olla muka tieteellinen, kuten biologin urasta haaveilevana teiniä taisin olla, vaan kirjoitan
varmaan yhtä paljon luonnonhavainnoista kuin retkien herättämistä tunnelmista ja mielialoistakin. Oikeaa tai väärää tapaa ei ole.

Vinkkejä:

– Aloita heti. Ei kannata jäädä odottamaan sitä tulevaisuuteen lykättyä kansallispuistoretkeä. Lähiluonnossakin on kaikenlaista kiinnostavaa. Retki voi olla esimerkiksi reissu lähimetsikköön tai -puistoon.
– Tai aloita talvella. Jos tarkoituksenasi on oppia tunnistamaan eri lajeja, talvi on mitä parasta aikaa aloittaa luontoharrastus ja luontopäiväkirjan pito. Lajeja ei ole liiaksi, joten niistä harvoista on helppo lähteä liikkeelle.
– Mieti luontopäiväkirjasi tarkoitus ja tapa pitää sitä. Haluatko siitä mukana kulkevan havaintovihon, johon kirjaat säntillisesti kaikki havaitsemasi eläimet, kasvit tai vaikkapa sienet vai ikuistatko mieluummin esimerkiksi säätä tai yleisiä luontotunnelmia? Ehkä leikkaat lehdistä rauhoittavia luontokuvia, kirjoitat luontorunoja, prässäät kasveja ja liität niitä kirjaan? (Poimithan vain tuntemiasi kasveja, jotka eivät ole rauhoitettuja!) On myös ihan ok vaihtaa tyyliä ja tapaa pitää luontopäiväkirjaa, jos vanha ei palvele ja tyydytä sinua enää.
– Hiljennä. Havainnoi luontoa kaikilla aisteilla. Tee moodtracker jokaisesta luontoretkestäsi. Havainnoi myös mitä sinussa tapahtuu, kun olet luonnossa.
– Hae inspiraatiota, mutta älä vertaile liiaksi muihin. Esimerkiksi #naturejournal ja #naturediary -hashtageilla löytyy somesta hengästyttävän upeaa taidetta ja luontopäiväkirjoja. Tee rohkeasti omaa juttuasi!

Bonusvinkkinä pari opaskirjaa luontopäiväkirjan pitämisestä:
John Muir Laws: The Laws Guide to Nature Drawning and Journaling
Clare Walker Leslie: Keeping a Nature Journal. Deepen Your Connection with the Natural World All Around You

Niistä suosittelen etenkin jälkimmäistä teosta. Jos olet tottunut ja halukas piirtämään, myös Lawsin kirjasta on varmasti iloa.

-Katja