Kalenterimania

Dylusions maali saatu kaupallisessa yhteistyössä Käsitellen kanssa. Mainos: Glitteriliimat ja Puls color akryylimaali ostettu Suomalaisesta kirjakaupasta. Turbo tacky glue ostettu Klemmarikellarista.

Joulu joulu joulu… Aika moni kalenterimanialainen hössöttää joulusta ja jouluplannereista, ihan niin kuin minäkin. Joten ajattelin hieman poiketa perinteisistä diy-aiheesta ja keskittyä sanaan maniaperhe. Maniaperhe sana sisällyttää ryhmämme ihanan positiivisen, ystävällisen, kannustavan ilmapiirin ja sen, että ryhmästä on löytynyt ystäviä, jopa uusia perheenjäseniä.

Tässä postauksessa valmistetaan kalenterimaanikon joulukoriste, eli joulupallo kuuseen, jossa lukee #maniaperhe.

Tarvitset:
– Joulupallon
– Glitterliimaa tai glitteriä ja liimaa
– akryylimaalia
– siveltimen

Kalenterimanian värit ovat musta ja pinkki, joten valitsin ne tähän askarteluun. Koska valitsin valmiiksi mustan pallon, en joudu pohjamaalaamaan joulupalloani. Pallossa oli kuitenkin glitterillä kuvioita, jotka rapsuttelin kirjekuoriveitsellä pois ja pyyhin pinnan puhtaaksi. Jokainen voi tehdä juuri sen värisen kuin haluaa, mutta mielestäni #maniaperhe huutaa Kalenterimanian värejä.

Löysin kätköistäni muutaman pinkin maalin ja kokeilin niitä ennen palloon maalaamista pinkin glitterin kanssa ja vaaleampi Amsterdam toi kimalteen paremmin esille. Koitin hahmotellan tussilla palloon #maniaperhe, mutta se ei näkynyt mustassa pinnassa. Tiesin, että kaikki siveltimeni olisivat liian isoja, joten uhrasin elintarvikesiveltimeni askartelulle. Kirjoitin sillä tekstin suoraan palloon ohuelti maalilla. Paksunsin kirjaimia pikkuhiljaa ja maalasin muutaman kerran päälle, ettei musta kuulla alta.

Maalin kuivuttua laitoin kirjainten päälle pinkkiä gliterliimaa ja muotoilin tarvittaessa pienellä siveltimellä kirjainten reiät auki glitteristä. Tässä kohtaa annoin glitterin kuivua vähän kauemmin, etten vaan sotke koko palloa. Käytin telineenä pientä vanhaa hillopurkkia, jonka päälle ”istutin” pallon kuivumaan. Pallon vanhasta kuvioinnista oli jäänyt jälkiä, jotka aioin myös peittää glitterillä.

Lähdin muodostamaan sydäntä vanhan kuvion päälle niin, että pallo oli ylös alaisin. Halusin varmistaa, ettei käyttämääni mustaa glitteriä tarraa pinkkiin tekstiin kiinni. Sivelin tacky gluella sydämen muodon pala palata palloon, aina välillä peittäen sen mustalla glitterillä pensselin avulla. Kuiva pensseli ja sähköinen glitter tekivät töitä yhdessä ilman suurempia ongelmia. Lopuksi rajasin sydämen reunan kristalli-glitterliimalla, jotta se erottuisi mustasta pallosta.

Tietenkään harmeilta ei vältytty (nauraa). Olin sitten kirjoittanut yhden -nia liikaa #maniaperhe-sanaan… Onneksi sain helposti pyyhittyä osan sanasta pois ja korjattua virheet ilman suurempaa tuhoa. Olkaa siis tarkkoina ja tripla tsekatkaa oikeinkirjoitus, varsinkin jos jaloissa on lapsia (tai muita häiriötekijöitä), kuten allekirjoittaneella kysymässä kysymyksiä samalla kuin tekee.

Mutta sain kuin sainkin kalenterimaanikon joulupallon valmiiksi. Tämä pääsee koristamaan meidän joulukuusta. Haastavinta tässä on ehkä kärsivällisyys ajan, kuivumisen odottelun ja huolellisuuden kanssa. Olisi kiva nähdä ryhmän jouluketjussa teidän tuotoksia.

Ihanaa joulun odotusta – Linksu

Moikka vaan kaikki. Olen Jonna K., suhteellisen noviisi kalenterihommissa, mutta jostain kai sitä on kaikkien aloitettava. Tällä hetkellä minulta löytyy koristelemattomia kalentereita kaksi, joku random Muumi-kalenteri kotikalenterina ja Personal Planner matkakalenterina. Niihin merkkaan vain tekemiset ja menot. Koristelua varten minulla on sitten kaksi Leuchtturm 1917 -muistikirjaa, joista toinen toimittaa koirani treenikalenterin virkaa ja toinen toimii henkilökohtaisena bullet journalinani.

Lisäksi olen perfektionisti. Kipuilen tämän asian kanssa päivittäin. Tai no, jos en päivittäin, niin ainakin joka kerta, kun otan kalenterin käteen ja lähden tuunailemaan sitä. Se on tunne, joka kuristaa kurkussa ja saa kädet tärisemään. Koska tiedän jo valmiiksi, etten tälläKÄÄN kertaa onnistu tekemään mitään, mikä olisi riittävän hyvä. Siis riittävän hyvä minulle. Koska mikään muu kuin täydellinen ei riitä.

Jos onnistunkin jossain kohdassa hyvin, niin sitten toinen menee pilalle ja se saa itkun puskemaan silmäkulmaan ja tekee mieli heittää koko kalenteri huitsankuikkaan. Taas kerran. Koska minä en osaa mitään ja pilaan aina kaiken. Jos yksikin tarra on vinossa tai washiteippi vähän rutussa, tekee suorastaan kipeää katsella sitä sivua ja tekisi mieli repiä se pois koko vihosta.

Yleensä perfektionismini saa minut pahoille mielille jo ENNEN kuin alan tuunailla. Koska ajattelen, että nyt kun minulla on välineet, niin pitäisi pystyä tekemään hienoa jälkeä ja sitten kun se jälki ei olekaan omasta mielestäni hienoa, suorastaan masennun. Pääni sisäiset kuvitelmat ennen tuunailua ovat todella suureelliset, kuvittelen kuinka teen aukeamasta hienon ja täydellisen ja sitten. PAM! Olen takaisin lattialla pilvilinnoista. Ei se ole lähelläkään täydellistä, eikä edes hienoa. En osaa piirtää, en osaa kirjoittaa, en osaa edes värittää kunnolla.

Tai ehkä nämä paineet tulevatkin ulkopuolelta? On tietyt normit, joihin pitäisi mahtua, esimerkiksi piirtämisen suhteen. Ala- ja yläkoulussa sanottiin, että sinun kannattaisi keskittyä johonkin muuhun kuin piirtämiseen, koska se ei selkeästi sinun juttusi ole. Ei siis kannustettu edes yrittämään, koska en osannut piirtää esimerkiksi ihmistä. Värienkäyttöäni kyllä kehuttiin, mutta siihenpä se jäikin, ei siellä paljon väreillä juhlittu, kun aiheet olivat selkeästi esittävitä eivätkä abstrakteja, joissa olisin tuota värien käyttöä voinut käyttää hyödyksi.

Käsialakin on jokaisella omanlaisensa. Sitä voi kehittää ja harjoitella erilaisia tekstaustyylejä, jos ei ole tyytyväinen nykyiseensä. Koen sen vain liian raskaaksi, sillä olen perfektionismiin taipuvaisen luonteen lisäksi myös taipuvainen siihen, että kaiken pitäisi tapahtua nyt eikä heti, ja jos en osaakaan jotain ensimmäisellä tai toisella toistolla, luovutan hirvittävän helposti ja annan asian olla. Ai miksikö? Koska enhän minä voi osata mitään, jos en osaa sitä heti ensimmäisellä, saati toisellakaan kerralla.

Värittäminen taas on sellaista piperrystä, että hermoni eivät sitä kestä. Perfektionismiin taipuvainen luonteeni ei yksinkertaisesti sovi siihen yhtälöön, että silloin tällöin joku väri saattaa karata viivan ulkopuolelle, vaan kaiken pitäisi olla.. no, täydellistä. Yksikään väripisara ei saisi karata, vaan kaikkien pitäisi pysyä viivojen sisäpuolella. Ehdottomasti. Ja jos eivät pysy, niin koko kuva on pilalla, totta kai.

Olen kuitenkin pakottanut itseni sietämään näitä virheitä, koska tiedän, että jossain vaiheessa se helpottaa. Sen on pakko. Sillä epätäydellisyys on täydellisyyttä parhaimmillaan; kun hyväksyy sen, että nyt ei mennytkään ihan putkeen, mutta ei jää märehtimään sitä liian pitkäksi aikaa. Voi vain ottaa siitäkin hyvät jutut mieleen ja katsoo, että tämä on huono, tätä en toistamiseen tee. Tai jos teen, niin teen sen vähän eri tavalla, josko se silloin olisi parempi.

Yleensähän se ei silloinkaan omasta mielestäni sitä ole, mutta minkäs teet. Kun mikään ei riitä, niin silloin on vain hyväksyttävä se tosiasia, että et tule olemaan tyytyväinen tekemääsi jälkeen muutoin kuin opettelemalla siihen, että se täydellisen sivun tai aukeaman metsästys kannattaa lopettaa ja uskoa siihen, että osaat tehdä hienoa jälkeä vaikka se ei olisikaan täydellistä.

Itseä on myös auttanut se, että olen laittanut sivuja ja aukeamia esille muiden katsottaviksi. Kalenterimanian Facebook-ryhmä on ollut siihen oiva paikka, sillä en viitsi omaa Facebook-sivuani täyttää kalenteriahdistuksellani, sillä suurin osa kaverilistallani olijoista ei tajua asiasta hölkäsen pölähtävää, jolloin koen että ne kuvat ja selostus ahdistuksestani menisi aika tavalla hukkaan. Kalenterimanian ryhmän puolella tiedän muidenkin painiskelevan samojen asioiden kanssa ja saan jo siitä tietyllä tapaa voimaa siihen, että kyllä tämä joskus helpottaa.

-Jonna