Searching for "kalenterirauha"

Kalenterimania on pysyvää

Olen aina ollut kalenterimaanikko tietämättäni, mutta vasta reilu vuosi sitten sain nimen tälle läpi elämän jatkuneelle rakkaudelle kalentereita, vihkoja, muistikirjoja ja listoja kohtaan. Minulla ei ole ikinä ollut tylsää hetkeä niin kauan kuin saatavilla on ollut kynä ja paperia.

Nuorempana olin lähes neuroottinen kalenterinkäyttäjä, kirjasin ylös kaiken. Minulla oli jopa läksyjä varten oma vihko, mihin listasin kotitehtävät aineittain. Ala-asteella olin heppatyttö ja näin Hevoshullu-lehdessä maailman upeimman kalenterin, johon oli lisäksi saatavilla punaiset teddykarvaiset irtokannet, joiden kannessa oli Polle-painatus. Manguin niitä äidiltäni, tein ylimääräisiä kotitöitä ja vihdoin äiti suostui ne minulle ostamaan. Varjelinkin niitä kuin kalleinta aarrettani ja kannet olivat käytössä monta vuotta.

Punaisista Polle-kansista ei netin syövereistä löytynyt kuvaa, mutta eräällä kalenterimaanikolla oli vastaavat Nalle Puhit! Kuva: Marika Pyysoja

Yläasteella käytin Karvinen-kalenteria, ehkä pääasiassa siksi että olin vanhemmalla serkkutytölläni nähnyt sellaisen, mutta kyllähän pulska lasagnea rakastava kissa ja sarjakuvastripit piristivät muistiinpanoja, sillä itse en tuolloin edes tullut ajatelleeksi, että kalenteria voisi koristella itse.

Lukiossa käytin muistaakseni tavallista Ajaston kalenteria sekä jotain koulusta saatua, mutta kumpikaan ei ollut niin kiva kuin lapsuuden värikkäät ja persoonalliset kalenterit. Jossain vaiheessa ostin parikin Paulo Coelhon kalenteria, sillä niiden visuaalinen ilme miellytti ja kiehtoi, mutta yksikin kirjoitusvirhe tai väärin tehty merkintä ja kalenteri lensi kaaressa roskiin suuren ahdistuksen saattelemana, koska en vielä tuolloin tiennyt, että virheet voi peittää washilla tai tarroilla. Koin aina valtavaa stressiä uuden kalenterin aloittamisesta ja pelkäsin virheitä todella paljon. Tässäkin asiassa huomasin aikuisuuden ikeen iskeneen lapsuuden innostukseen ja luovuuteen. Kun nuorempana sain uuden kalenterin käsiini aloin heti tehdä merkintöjä ja virheen sattuessa piirsin sen päälle tai piilotin sen jollain muulla tavalla, mutta asiasta päästiin aina yli. Siististä käsialasta olin kylläkin tarkka jo lapsena.

Moneen vuoteen minulla ei sitten ollutkaan kalenteria käytössäni ja kaipasin niitä aikoja, kun kaikki oli kirjoitettu muistiin ja arki sekä ajankäyttö olivat hallittua. Facebook ehdotti minulle ryhmiä, joihin kavereitani kuului ja näin bongasin ensimmäisen kerran sanan ja ilmiön kalenterimania. Ohitin ehdotuksen, mutta minua jäi kuitenkin vaivaamaan, mistä tuossa ryhmässä oikein oli kysymys, ja lopulta klikkasin jäsenpyynnön sisään – ja voi, mikä ihmemaa minulle avautuikaan.

Ensimmäiset viikot vain seurailin sivusta ja yritin päästä selville tuosta mystisestä koodikielestä, jota kalenteriharrastajat sujuvasti käyttivät – HP, CC, CD, bujo, personal, insertti… Kahlasin tiedostoja ja keskusteluja ja pikkuhiljaa pääsin kärryille. Todella pian selvisi, että minulle täydellinen kalenteri olisi Webster’s Pagesin Color Crush. Ehkä viehätys piili siinä, että kannet näyttivät melko samalta kuin ne rakkaat Polle-kannet nepparikiinnityksineen.

Ostinkin siis kaksin kappalein A5-kokoisia Color Crushin kansia ja niihin jos jonkinlaisia sisuksia (osa ei ollut edes yhteensopivia, mutta pakko ne oli saada), teippejä, tarroja ja koristeita. Ajattelin personalin olevan minulle liian pieni, mutta saadessani ensimmäisen A5-kokoisen kalenterin käsiini tajusin, miten iso se onkaan. Otin kuitenkin kalenterin käyttöön. Koristelin joitakin viikkoja, mutta aika pian innostukseni hiipui, sillä jokin ei vain ollut kohdallaan. Syksyllä elämäni meni aikalailla kokonaan uusiksi eikä planneroinnille ollut aikaa. Talvella innostuin uudestaan, sain ensimmäistä kertaa kalenterini näyttämään mieleiseltä ja siltä millaiselta sen ”kuuluu näyttää”. Myönnän, että välillä on iskenyt myös kateus muiden luomuksia ihaillessa, vaikka ei pitäisi, sillä tätä harrastusta jokainen toteuttaa vain itselleen. Pidin plannerin kuitenkin aina kotona, sillä tuo A5-koko tuntui edelleen liian isolta mukana kuljetettavaksi. Jossakin vaiheessa tuli taas pieni tauko, sillä asioita oli hankala enää kotona muistaa enkä kokenut plannerointia mielekkääksi, koska päivän mittaan en voinut tehdä tarvittavia merkintöjä, kun kalenteri ei kulkenut aina mukana.

Mielessäni oli jo hetken kytenyt ajatus Color Crushista personal-koossa. Ajattelin että jos kokeilisin, olisiko se sittenkin mun juttu. Sattumalta Paperinauhan verkkokauppaan oli tullut uutuuksia ja varaston täydennystä ja tilasin CC personal gold polka dotin. Kyseinen kuosi oli ainoa, joka miellytti silmääni ja osaan olla todella nirso yksityiskohtien suhteen. Kun sain personalini käsiini, tajusin, että juuri sitä olin kaivannut: laukkuun sopiva koko, ihana kuosi ja edelleen tuo tuttu ja turvallinen malli. Koin paljon puhutun kalenterirauhan tunteita, joita kuitenkin alkoi varjostaa huono omatunto siitä, mitä sitten tekisin niille kahdelle A5-kokoiselle kalenterille. Toisiin kansiin minun on ollut tarkoitus kasata diy-reseptikirja ja toisen voisin pyhittää kotiasioille, sillä tuntuu, etten omien menojeni lisäksi saa personaliin mahtumaan muuta. Saavutin taas rauhan, mutta kiitos kalenterimanialaisten live-videoiden, olen alkanut haaveilemaan myös bujosta. Olen vakuuttunut, että kalenterirauha on vain urbaanilegenda.

Kaipasin pitkään käsillä tekemistä ja jotain luovempaa harrastusta, mutta en ole ikinä ollut taiteellisesti lahjakas tai kovin musikaalinen, vaan pikemminkin leikkaa-liimaa-askartele -tyyppi, ja kalenteriharrastus on juuri sitä. Lisäksi sain elämääni järjestystä, ajankäyttöni on hallitumpaa ja stressitaso laskenut. Olen varma, että jos käytän kaksi tuntia viikossa kalenterin parissa, vapauttaa se minulta vähintään yhtä paljon aikaa joka päivä.

Olen todella kiitollinen, että löysin tieni Kalenterimaniaan. Se yhteisöllisyys ja hyvä fiilis, joka ryhmän sisällä vallitsee, on jotain todella uskomatonta. Olen saanut tältä harrastukselta paljon enemmän kuin osasin aloittaessani odottaa, sillä olen saanut jopa uuden ystävän ja tutustunut Kalenterimanian kautta moniin ihaniin ihmisiin.

Aurinkoista syksyä toivoen

Tiina L.

Kalenterimania inspiroijana

Liityttyäni Kalenterimaniaan minun askartelu-/sälä- ja tuunausvarastoni oli aika minimaalinen. Pärjäsin hyvin muutamalla washilla, markettitarroilla ja peruskynillä. Tarvikkeet mahtuivat yhteen laatikkoon ja kaapissa oli ehkä hyllyllisen verran. Enpä arvannut mitä kaikkea kalenteriharrastajien yhteisö tuo tullessaan.

Alkuun innostukseni pyöri erilaisten kalenterivaihtoehtojen parissa. On tullut kokeiltua DIY-kalenteria, perus kaupan kalenteria, Glitterin pocket-kokoista ja nyt tämänhetkisenä Happy Planner Mini -kalenteria. Rinnalla kulkee myös bujo johon kirjoittelen päiväkirjaa ym. Näiden nykyisten kanssa on löytynyt se paljonpuhuttu kalenterirauha. Hyvä niin, koska sen rauhan löytymisen jälkeen on tullut tilaa uusille hurahduksille.

Toki jo aiemmin alkoi varastoni kasvaa erilaisilla plannereilla; jouluplanneri, ystäväkirja, valokuville oma sekä erinäisiä vihkoja doodlailuun, käsialaharjoitteluun jne. Samaan tahtiin lisääntyi muun materiaalin määrä. Nyt on jo yksistään teippejä se laatikollinen, kuten myös tarroja, papereita, leimasimia, maaleja, kyniä… Tarvitsin siis jo oman työpisteen harrastuksilleni.

Tätä materiaalia on nyt kertynyt jo niin paljon, niin sitähän on myös käytettävä. Aivan ihana tapa päästä käyttämään erilaisia materiaaleja on Art Journal. Joten nyt minulla on myös erilaisia vihkoja ja Traveler’s Notebook art journalia varten.
En tiedä oikeastaan paljonkaan oikeista termeistä, tekniikoista tai niiden nimistä tms, mutta minulle art journalin tekemisestä on tullut intohimo. Kun aloittelin, se oli aluksi varovaista ja arkaa kokeilua, mutta olen tullut koko ajan rohkeammaksi kokeilemaan mitä mieleen juolahtaa. Tartun myös mielelläni haasteisiin, joissa poistutaan ns. normityylistä.

Teen art journalia vain itselleni. Täten minun ei tarvitse miettiä mitä muut ajattelevat tai onkohan tuotokseni ihan kamalia. Kun rupean jotain tekemään, minulta saattaa kadota ajantaju, hups vaan voi vierähtää kokonainen ilta tuhraten maalia eri tyyleillä paperiin; leimaillen, silputen. Minulle art journalin tekeminen on rentouttavaa, terapeuttista, iloa tuottavaa itsensä toteuttamista ja usein suollan paperille ajatuksia ja tunteita joilla en muita halua ahdistaa. Jos siinä sivussa voin tuottaa ihastusta toisille niin se on ekstraa. Toki se tuntuu hyvältä jos joku tykkää ja kehaisee ”sotkujani.”

Joskus tuntuu että aika ei riitä niihin kaikkiin ideoihin, mitä päähän putkahtelee. En ole oikea taiteilija, mutta joskus mietin että saatan aavistaa mitä tarkoitetaan luomisen tuskalla. Monesti kuulee ihmisten harmittelevan etteivät osaa piirtää, maalata tms. Mielestäni kyse on kuitenkin paljolti uskalluksesta, arvostelun – myös oman – pelosta sekä arkuudesta. Kun uskaltaa kokeilla ja hyväksyä ”huonotkin” tuotokset niin aikaa myöten harjaantuu. Jos olet oikeasti kiinnostunut ja halukas niin anna mennä! Tee itsellesi ja nauti tekemisestä ja joskus myös lopputuloksista.
Kalenterimaniasta olen saanut paljon inspiraatiota omille tekemisilleni ja olen voinut ihailla erilaisia kätten tuotoksia. Vaikka olen jo lapsesta asti ollut kiinnostunut piirtämisestä, niin vasta nyt, Kalenterimaniaan kuulumisen aikana, olen löytänyt rohkeuden toteuttaa itseäni ilman arvostelun pelkoa. Ja nautin siitä. Nauti sinäkin!

P. S. Tämän tekstin kirjoittaminen oli minulle haasteellista. Mutta sekin on Kalenterimanian ansiota, että olen uskaltautunut kokeilemaan myös blogipostauksia ja jopa livevideoita, koska täällä tuetaan, rohkaistaan ja kannustetaan.

– Tiia M